Helppo pääsiäisherkku, sitruksinen hapankermakakku

 

Tämä resepti on perua äidiltä ja sitä on nyt hiukan muunneltu niin, että mukana maistuu kivasti myös sitruuna. Perinteinen kuivakakku on tällä hetkellä edelleen aika trendikäs ja jos haluaa jotain ekstraa saa kuivakakuista nopeasti tehtyä varsin juhlaviakin luomuksia aika pienillä jutuilla. Tässä ideana on se, että kuivakakku tehdään pienehköön leipävuokaan eli suorakulmion muotoiseksi, jolloin päällisen voi koristella keltaiseksi värjätyllä tomusokerikuorrutteella. Reunoihin on pursotettu kermavaahtoa ja koristeeksi laitettu pääsiäismunia sekä mintun oksia. Melkein kuin täytekakku, mutta paljon pienemmällä vaivalla. Ja muistathan, että tähän taikinaan voi upottaa ne jo päivämäärältään umpeen menneet hiukan happamat kermat.

Sitruksinen hapankermakakku

Ainekset

1,5 dl
kermaa
3 dl
sokeria
240 g
smetanaa
0,5 tl
suolaa
1 tl
ruokasoodaa
1 tl
vaniljasokeria
1,5 dl
perunajauhoja
3,5 dl
vehnäjauhoja
5 rkl
sitruunatahnaa (lemon curd)
0,5 kpl
sitruunan kuorta raastettuna
0,5 kpl
sitruunan mehua
Muut ainesosat

Tee näin:

Sekoitetaan keskenään kerma ja sokeri, lisätään smetana. Sekoitetaan joukkoon muut aineet ja kaadetaan taikina voideltuun ja jauhotettuun pitkän malliseen pieneen leipävuokaan. Paistetaan 180 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeillaan kypsyys tikulla. Annetaan kakun jäähtyä hetken ja kumotaan tarjoilulautaselle. Koristellaan tomusokerikuorrutuksella sekä kermavaahdolla. Sekoita tomusokerin joukkoon sopiva määrä vettä, että saat sen tasaiseksi massaksi, lisää hiukan keltaista karamelliväriä ja kuorruta kakun pinta. Kun tomusokeri on jähmettynyt reunoihin voi pursottaa kermavaahtoa. Päälle voi koristeeksi laittaa pääsiäismunia ja mintun oksia.

Kommentit (4)
  1. Onpa kerrassaan söpö ja sopivamman kokoinen pienelle seurueelle kuin jättimäinen täytekakku.

  2. sari kalliomäki
    1.4.2015, 15:53

    Totta Annamaria, koko on juuri sopiva pienemmällekin porukalle :). Täytekakusta jää niin helposti osa syömättä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *