Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Hellepäivän pelastus – salaattileipä naudan minuuttisuikaleilla ja homejuustokastikkeella

Toiset raaka-aineet ovat vaan niin hyviä, helppoja ja monipuolisia, yksi lemppareistani on naudan minuuttisuikale. Usein leikkaan suikaleet itse isommasta palasta, mutta varsinkin nälkäisenä työpäivän jälkeen pääsee helpommalla, kun ostaa valmiiksi suikaloidut lihat. Nämä ovat niin hyviä leivän päällä, salaatin kera, frittatassa ja uunijuuresten kaverina. Mausteeksi riittää suola ja mustapippuri. Paistaminen käy nopesti, sillä suikaleet ovat ohuita. Kesäaikaan, kun nälkä ei vaivaa koko aikaa ja lämpötila on aikamoinen, selviää hiukan pienemmälläkin aterialla ja salaattileivät kelpaavat mainiosti. Levitä ruisleivälle hiukan ruohosipulituorejuustoa, lisää salaattisekoitusta, valmista mainio sinihomejuustokastike ja levitä sitä salaatin päälle, kuorruta koko komeus paistetuilla naudanlihasuikaleilla ja persilijalla.

Salaattileivät naudanlihalla ja homejuustolla

Ainekset

1 pss
ruisleipää
0,5 dl
ruohosipulituorejuustoa
1 pss
salaattisekoitusta
250 g
naudan minuuttisuikaleita
1 prk
ranskankermaa
100 g
sinihomejuustoa
1 dl
smetanaa
2 tl
omenaviinietikkaa
2 tl
vaahterasiirappia
0,5 dl
persilijasilppua

Tee näin:

Voitele leivät tuorejuustolla, levitä päälle salaattisekoitusta. Valmista homejuustokastike sekoittamalla kastikkeen ainekset keskenään. Levitä kastike salaatin päälle. Paista minuuttisuikaleet voissa ja anna jäähtyä hieman, laita suikaleet homejuustokastikkeen päälle ja ripottele päälle persilijaa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.