Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Kuukausi: tammikuu 2019

Suklaakakkupäivä

Tänään on oikein kansainvälinen suklaakakkupäivä ja sen kunniaksi sekä muistinvirkistämiseksi jakoon pari suklaista ohjetta. Meillä juhlistetaan tänään myös esikoisen syntymäpäivää, joten tähän päivään suklaakakkupäivä sopii paremmin kuin hyvin. Synttärihalaukset tosin jäävät toiseen kertaan, sillä siellä…

  • 0

Tule kanssani kylpyyn – ja pari muuta viherkasvijuttua

Viherrintamalle kuuluu hyvää, tänään oli kylpypäivä ja koska kylpejiä löytyy melkoinen määrä jaettiin kaikille halukkaille vuorolappuja. Kun ensimmäinen erä oli kylpemässä ja pesuhuone aivan täysi, oli pari seuraavaa satsia odottelemassa ja nappasin muutaman kuvan. Uskokaa…

  • 0

Pala aurinkoa talven keskelle – 10 italialaisherkkua

Ihan pakko oli kerätä teille aurinkoisen Italian parhaat reseptit, sillä kuvia plokatessani ja järjestäessäni totesin vain, että Italia-ikävä voi olla aikamoinen. Tuoksut ja lämpö suorastaan pursuavat kuvista ulos ja voin kuulla pienten kauppakatujen vilkkaat äänet…

  • 0

Porchetta räpsööläisittäin

Uunikausi menossa: kaikki ruoka minkä saa uuniin on parhautta ja kaikki se ruoka minkä saa nopeasti uuniin on vieläkin enemmän. En edes uskalla ajatella meidän lihankulutusta näin talvisaikaan. Katselin nimittäin niitä liharuokien viikkosuosituksia ja totesin…

  • 0

Minä itte – blogihaaste

Aivan liian vähän tulee napsittua kuvia itsestä, tässä kuitenkin kaksi räpsyä, sillä uudet rillit taisivat innostaa tällaiseenkin touhuun. Ensimmäiset monitehot, pelittävät komiasti, aivan suotta hermoilin. Myyjäkin totesi, että älä suotta murehdi, ei kukaan huomaa että…

  • 0

Irish cream mousse – 4 aineen herkkujälkkäri

Ihana, ihana viikonloppu. Juuri soivasti kaikkea: saunomista, yhdessä oloa, hyvää ruokaa, henkeviä keskusteluja, pari pientä projektia ja unelmointia. Perjantaina pistäydyin pikaisesti kaupungissa ja törmäsin Sokos Herkun sukaahyllyllä Irish cream -suklaaseen, joka lähti viikonlopun jälkiruoka-ainekseksi. Ei…

  • 0

Viime vuoden suosituimmat

MEHEVÄT MOKKAPALAT MAISTUVA VOILEIPÄKAKKU KINKKU-TUOREJUUSTOTÄYTTEELLÄ NOPEAT KANAFILEET UUNISSA MONTE CRISTON VUOKA UUNIPERUNAT PORKKANAJUUSTOKAKKU TÄYDELLINEN LIHAKASTIKE PÄÄSIÄISEN JUUSTOKAKKU UUDELLA TWISTILLÄ KESÄKURPITSALAATIKKO KYMMENEN MINUUTIN RAPARPERIPIIRAKKA En tiedä kiinnostaako ketään, mutta itseäni aina mietityttää, mitkä reseptit ovat vuoden…

  • 0

Helppo päärynäpiirakka homejuustolla ja calvadoksella

Käsipuolena olo on alkanut sujua niin mallikkaasti miesavusteisesti, että ranne taitaa vaivata aina sopivasti silloin tällöin jatkossakin. Ilman tukea mennään ja jotain pientä voi jo tehdä varovasti, mutta kirjoittaminenkaan ei vielä suju. Tosi helposti alkaa…

  • 0

Tuuleta toimintatapasi – pääosassa valokuvat

Kuulun niihin maanikkoihin, joilla on varsin tiukka ote järjestelemiseen, vaikka meillä toisaalta sisustetaankin hiukan boheemisti. Kaikilla tavaroilla on kuitenkin tarkkaan mietitty oma paikkansa, kaapit ja laatikot siivotaan säännöllisesti ja kierrätys on ajankohtaista tasaisin väliajoin. Tavarat…

  • 0

Veriappelsiinisiirappi ja köyhät ritarit

Talven takuulla nopein ja yksinkertaisin, mutta makuvivahteiltaan hienostunein jälkkäri: köyhiä ritareita kermavaahdolla ja veriappelsiinisiirapilla. Tarvitset vain muutaman raaka-aineen ja 10 minuuttia. Veriappelsiinisiirappi on luottotuote, joka on samalla makea sekä kirpsakka ja sopii mainiosti todella moneen…

  • 0