Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Kuukausi: lokakuu 2015

Hedelmäsalsa

Onko viikonlopun herkut jo ostettu? Jos ei, niin osta pussi tacosipsejä ja tee hedelmäsalsaa, raikasta ja herkullista. Meillä on ihan jumituttu näihin tuoresalsoihin, joiden ohjeita olen laittanut syksyn aikana blogiin ainakin kolme. En koskaan ole…

  • 0

Sienet säilöön

Tervetuloa meille, joka toisessa ruuassa on päärynää ja joka toisessa suppilovahveroita, koskahan herrat mahtavat kyllästyä. Osa sienistä on jo pakkasessa pienen käsittelyn jälkeen ja osa vielä odottelee jatkokäsittelyä. Olen ihan innoissani siitä, että kaikki pojat…

  • 0

Pienen tytön ristiäiskakku

Viikonloppuna on oltu hippasen vaaleanpunaisissa tunnelmissa, kun sain ilon ja kunnian tehdä hyvän ystäväni tytölle ristiäiskakun. Kävin reilu viikko sitten tyttöstä ihastelemassa ja unohdin hetkeksi ajan kulun sekä maallisen menon täydellisesti. Onneksi ymmärsin sentään jossain…

  • 0

Päärynähillo sahramilla

Päärynöitä on hillottu viikonloppuna monen monta satsia ja mietin jotain uutta makuyhdistelmää, hiukan eksoottisempaa ja erilaista. Kokeilin sitten sahramia ja tuli hyvää ja persoonallista. Värikin on todella kaunis. Sahramista joko tykkää tai sitten ei. Minusta…

  • 4

Päärynöitä, päärynöitä

Monet ihmettelevät, että miten joku jaksaa pitää blogia vuodesta toiseen tai mistä sitten jaksaa enää innostua, kun niin montaa reseptiä on jo kokeillut ja kehitellyt. Voin sanoa, että monesti se on ihan pikku jutuista kiinni…

  • 0