Blogit
Teini talossa

Siivoamisen mahdottomuudesta

Kävin kaatopaikalla tässä yhtenä päivänä ja huomasin, että nuorison huone muistuttaa hyvin paljon kaatopaikkaa paitsi että kaatopaikalla on ihan pirusti siistimpää.

Ongelman muodostaa se, että nuori ei itse tietenkään siivoa ikinä mutta myös se, ettei kukaan muukaan saisi siivota hänen huonettaan. Ei sillä että se kukaan muukaan haluaisi, mutta jossain vaiheessa on pakko, koska säteilyturvakeskus alkaa olla hermostunut kohonneista päästöarvoista.

*

Niin että mitenköhän tämä siivousasia sitten pitäisi ratkaista? Kesällä ehkä onnistuisi jos laittaisi pihalle jonkinlaisen lätin lasta varten, mutta talvella siellä voi tulla kylmä ja lastensuojeluviranomaiset huolestuvat. Paras ratkaisu olisi, että nuori itse huolehtisi siivouksesta, mutta se ei taida olla esityslistalla.

Ehkä pitää sitten vain laittaa ovi kiinni ja toivoa parasta. Niin kauan kuin ulkoseinät eivät pullistele, tilanne on mitenkuten hallinnassa.

*

Mutta aikuisten oikeesti: on mielenkiintoista, miten kukaan pystyy elämään niin. Luulisi sellaisen kaaoksen häiritsevän jo omia ajatuksiakin. Ellei sitten… Voisikohan se olla jotenkin niin, että se huone kuvaa nuoren päänsisäistä todellisuutta ja vieläpä melko onnistuneesti? Silloinhan ongelmaa ei hänen näkökulmastaan ole. (Se myös selittäisi miksi samat ihmiset sitten aikuistuttuaan pystyvät taas kohtuulliseen siisteyteen ja osaavat pitää asiat suurin piirtein järjestyksessä.)

Silti: kuinka voi olla niin vaikeaa olla levittämättä likaisia lautasia, vaatteita, sipsimuruja ja yleistä epäjärjestystä minne ikinä kulkeekin? Tove Janssonin Tahmatassut olivat pikkutekijöitä verrattuna murrosikäisiin.

No kapina on tietenkin yksi selitys: En siivoa, koska sitä noi natsipakurikäävät juuri toivovat.

Mutta minulla on toinenkin teoria. Siivottomuus johtuu yksinkertaisesti siitä, että nuoret ovat hyvin kiireinen kansanosa. Niin kiireinen, ettei heillä mitenkään ole aikaa niin maallisiin asioihin kuin siivoamiseen. Hehän tuskin ehtivät edes kääntyä kotona! Siivoa siinä nyt sitten.

*

Ajatellaan nyt vaikka sellaista, joka tapahtuu ainakin meillä lähes joka kouluaamu – ja ihan sama onko kiire vai ei.

1. Ensin laitetaan kengät jalkaan,

2. sitten käväistään ulkona hakemassa niihin vähän tuoretta kuraa,

3. rynnätään takaisin sisälle, lampsitaan kengät jalassa keittiön poikki jääkaapille (juu, se on aina yhtä mystistä että miksi),

4. käydään yläkerrassa hakemassa jotain tärkeää, ei kouluun liittyvää,

5. piipahdetaan kylppärissä ja palataan takaisin ulos.

Vähän vuodenajasta riippuen kuraa on tämän jälkeen lattialla kymmenestä sentistä metriin. Ja kun siitä sitten huomauttaa, vastaus on aina kiukkuinen ja sama:

– Joo joo, älä huuda, mä en nyt kerkii, kauhee kiire.

Niinpä. Nuoret, nuo kiireiset ihmiset, joilla on kovasti velvollisuuksia, kuten, öö, ei nyt tule mieleen, mutta varmaankin on!  

PS. Toki täytyy myös muistaa se Einsteinin suuhun laitettu juttu, että jos sekainen työpöytä kuvastaa sekavaa ajattelua, niin mitä tyhjäksi siivottu työpöytä sitten kuvastaa? Ehkä sama pätee myös huoneisiin.

Kommentit (6)

  1. Mama

    Sanoin ” Rakastan sinua niin paljon että seison tässä ovella siihen asti että huoneesi on siivottu” hän siivosi huoneensa rutisematta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *