Blogit
Teini talossa

Prinsessa Teiniruusu

Dear Eki,

Onko vaarallista, jos nuori nukkuu vuorokauden putkeen? Että miten voi olla mahdollista herätä ensin klo 12, sitten klo 14 (käydä syömässä), sitten mennä takaisin nukkumaan, todistetusti nukkua klo 18 ja jatkaa siitä sitten saman tien aamuun saakka. Myönnettäköön, että aamulla herääminen ei kerrankin tuottanut ongelmia.

Tai siis kun sanotaan, että on kuin laittaisi rahaa pankkiin kun nuori mies nukkuu, niin sitä vaan, että täällä alkaa pankkitilit olla melko täynnä, ei mahdu enempää.

Toisaalta juuri tämänkaltaisista tapahtumista syntyy sitten ikiaikaista folklorea. Veikkaan, että esimerkiksi Prinsessa Ruusunen -sadun taustalla on ihan tavallinen kuninkaallinen perhe, jossa prinsessalla on ollut puberteetti. Oikeasti se on mennyt jotenkin tähän tyyliin:

*

15-vuotias rinsessa on vaan nukkunut ja nukkunut. Ensin kamarineito on käynyt herättelemässä, että olis rinsessa-rakas vähän noita rinsessallisia velvollisuuksia hoidettavana, kuten kodittomien lohikäärmeiden löytökodin avaaminen, uuden mestauspaikan vihkiminen sekä sulhasen valitseminen.

No Ruusunen eikun kääntää kylkeä ja haisee pahalta.

Seuraavaksi kuningas yrittää, onhan hän sentään kuningas ja valtakunnassa korpitkin tottelevat kun hän oikein puuskahtaa. Ja paskan marjat.

– Mee vittuun täältä, mä nukun, sanoo ihana rusoposki Ruusuinen.

*

Sitten on äidin vuoro. Kuningatar nousee kaikki 467 askelmaa prinsessan torniin (jonka hän mankumalla mankui joululahjaksi vaikka se on äärimmäisen epäkäytännöllinen) ja tönii tytärtään ja maanittelee, että mennään yhdessä viettämään vähän laatuaikaa torille ja ostetaan lemmenrohtoja ja sahtia kunhan vaan nyt nouset, aurinko on jo kovin korkealla.

– Pidä lemmenrohtos lehmä, prinsessa sanoo mutta nousee kuitenkin sen verran, että hakee linnan keittiöstä pizzaa.

*

Vaan sitäpä prinsessan ei olisi pitänyt tehdä, sillä sekä iskä että äippä ovat molemmat odottamassa ruokakomerossa, koska arvasivat että näin siinä käy, niin kuin käy joka ikinen sunnuntai.

Kunkku muistuttaa, että meillä olis tänään ne prinssien katsastustalkoot niin että vedä se ötkerin jauhelihapitsa huiviin ja tuu kattoon niitä ehdokkaita.

– Ei kinos, sanoo Ruusunen, menee takas torniinsa ja laittaa Netflixin päälle.

Ei siinä auta vanhempien kuin päästää sulhoehdokkaat yksi kerrallaan torniin koettamaan, että saisivatko pussailemalla jotain eloa tyttöön.

Turha toivo. Kun nukuttaa niin nukuttaa. Sadan vuoden päästä vihdoin joku onnekas sattuu olemaan pussailuvuorossa just sillon kun se herää, mutta eihän siitä tietenkään mitään tule. Miettikää nyt ittekin jos heräisitte siihen, että joku tuntematon pussailee. Varmaan hei eka ajatus olisi, et ton kanssa sitten naimisiin.

*

Eli tässäkin kohtaa satua on sittemmin modifioitu.

No, tää on tietenkin vaan mun teoriani miten Prinsessa Ruusunen -satu on syntynyt mutta kyllä se oikea teoria on. Taidan tehdä tästä väitöskirjan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *