Blogit
Teini talossa

Matkalla

Pääsin toimittajaryhmän mukana tutustumaan Euroopan parlamentin istuntoon Strasbourgissa. Yksi asia kävi viikon aikana selväksi: kannattaa kiittää luojaansa, ettei ole meppi, se on sen verran hektistä hommaa, että heikompaa hirvittää.

***
Jos Saksa on Euroopan toivo, niin ei paljon ole toivoa. Saksalaisella tehokkuudella tapahtui seuraavaa: kone oli Frankfurtissa ajoissa ja siitä piti päästä Strasbourgiin. Lentokentältä menee bussi ja matkaa on 2,5 tuntia. Oli aikaa vaikka kuinka, joten ajattelin mennä tutustumaan hetkeksi Frankfurtiin. Ensin kuitenkin kysyin infosta, että miten niitä busseja menee. Kertoivat, että niihin pääsee vain varaamalla matkan etukäteen. Lippuja saisi ostaa Lufthansan tiskiltä yläkerrasta. Sinne siis.
Siellä oli ensin ukko ottamassa vastaan, antoi jonotusnumeron ja ohjasi lipunmyynnin ohi odotusalueella, jossa oli hyvin määrätietoinen komentoora pitämässä ihmisiä kurissa ja nuhteessa. Aina kun uusi vuoronumero tuli screenille, hän kiersi koko salin ja huuteli numeroa, koska, kuten kävi ilmi, ihmiset eivät osaa seurata näyttötaulua.
Näin ollen jokaisen numeron löytäminen kesti aika kauan. Mutta kesti muutenkin. Jono oli niin pitkä, että jos sen olisi laittanut jonoon ja mennyt sinne hännille, olisi ollut jo Strasbourgissa.
Puolentoista tunnin päästä oli minun vuoroni ja tiskiltä kerrottiin, että kyllä sen lipun olisi bussistakin saanut. Paha kyllä, siinä vaiheessa olin missannut pari bussia ja seuraava lähtisi vasta kolmen tunnin päästä. Ja nyt tulee paras juttu: koska kyse oli Lufthansasta, joka on lentoyhtiö eikä bussiyhtiö, niin sinne bussiin piti ostaa lippu, joka oli itse asiassa lentolippu, boarding pass.
Ja koska se oli lentolippu, lennolle, siis bussiin, piti ilmoittautua puoli tuntia ennen kuin bussi lähti. Yritin selittää virkailijalle, että kyseessä on auto eikä lentokone, mutta virkailija ei ottanut kuuleviin korviinsa huomiotani.
Meinaan vaan, että jos tuo oli EU:n johtotähden näkemys sujuvasta asiain hoidosta, niin saattaapi mennä tovi ennen kuin Eurooppa on taas maailman kilpailukykyisin.

***

Itse Strasbourg on harvinaisen kaunis kaupunki. Rakennustaiteellisesti sekoitus parasta Saksaa ja Ranskaa. Ja sitten siellä ovat tietenkin ne EU-rakennukset, joka ovat kuta kuinkin Paimion kokoisia. Ne ovat suureksi osaksi lasia kuten muutkin modernit vallan keskittymät, Sanomatalot ja muut. Ja miksi? Tietenkin läpinäkyvyyden korostukseksi. Halutaan näyttää, että meillä päätöksenteko on avointa.
Niin kuin onkin: EU-parlamentissa toimittajat pääsevät esimerkiksi seuraamaan valiokuntatyöskentelyä toisin kuin Suomen eduskunnassa. Se on sitten toinen asia, ettei siellä paikan päällä juuri suomalaisia toimittajia näy.
Osa seinistä on peiliä, missä on tietenkin taustalla samantapainen filosofia. Peilistä ei toki näe sisään, mutta näkee sitten jotain muuta: sen, että kuka se siellä vallan talossa onkaan sisällä? Sehän olen minä! Ja sinä! Edustajiemme välityksellä tietenkin, mutta silti.
Ehkä kaiken vaikuttavin on kuitenkin parlamenttirakennuksen sisäpiha, jonka ympärillä itse rakennus tuntuu kasvavan miltei taivaaseen saakka. Sen näyn edessä hiljentyy väkisin.
Sisällä rakennuksessa kaikki onkin sitten sekavampaa. Itse istuntosali on puinen mehiläiskenno, itse asiassa aika hieno, tulee mieleen suomalainen muotoilu: se on vähän niin kuin ne kauniit puiset salaattiastiat, joita Suomessa myydään, väärin päin käännettynä vain.
Sisällä istuntosalissa tunnelma on mielenkiintoinen: pidetään minuutin mittaisia puheita, joita kukaan ei kuuntele ja jotka simultaanitulkataan parillekymmenelle kielelle. On kiehtovaa kuunnella tulkkien työtä, he ovat paljon taitavampia kuin ne puhujat.
Puheenvuorot eivät tässä vaiheessa enää vaikuta mihinkään, mutta puheenvuorot nauhoitetaan ja hyvällä tuurilla ne päätyvät lopulta puhujan kansalliseen televisioon pienenä muistutuksensa siitä, että jossain kaukana Euroopassa tehdään tärkeitä päätöksiä, vaikka kansalaisia se ei suuremmin tunnu kiinnostavan.
Vaikka varmaankin kannattaisi kiinnostaa, sen verran isoista asioista Brysselissä päätetään – ja kerran kuussa siellä Strasbourgissa, jonne koko EU-sirkus siirtyy kolmen päivän istunnolleen ja joka siirtyminen maksaa vuodessa 200 miljoonaa euroa.
Kukaan ei asiasta tykkää – paitsi ranskalaiset, sillä Strasbourg saa matkustelun takia vuosittain melkoiset tulot.

***

Viikon aikana tapaamme kutakuinkin kaikki suomalaismepit vähintään ohimennen. Ensimmäinen tapaaminen on Kokoomuksen ja Kristillisten ryhmän kanssa aamiaisella (aamiainen on paljon parempi kuin hotellissa). Sirpa Pietikäinen, Sari Essayah, Petri Sarvanmaa ja Riitta Korhola kertovat, mitä heidän näkökulmastaan viikon aikana tulee tapahtumaan. Äänestetään muun muassa esityksestä Tobinin-veroksi (tai transaktioveroksi tai finassiveroksi – rakkaalla lapsella on monta nimeä). Idea on että spekulatiivisesta kaupankäynnistä verotettaisiin pienen pieni siivu, mikä vähentäisi spekulatiivista kaupankäyntiä ja toisi rahaa EU:n vuotavaan kassaan.
Paha vain että muu maailma ei ole lähdössä tähän sinänsä kauniiseen ideaan mukaan. Ja vieläkin enemmän: edes kaikki EU-maat eivät ole idean puolella – Britannia etenkään koska se pelkää oman finassisektorinsa karkaavan muualle, jos moinen verosysteemi tulee voimaan.
Näin ollen Pietikäisen on myönnettävä , ettei esityksellä ole realistisia mahdollisuuksia mennä läpi. Toisaalta hän muistuttaa, että siitä politiikassa on myös kyse: pitää yrittää tehdä asioita, ja pikku hiljaa ne ehkä jopa onnistuvat. Tarvitaan suunnannäyttäjiä.

***

Seuraavaksi tavataan perussuomalaisten Sampo Terho. Hän eroaa edukseen monista muista puolueensa edustajista, joiden edesottamukset eivät aina ole niin painokelpoisia. Lisäksi hän on paljon värikkäämpi kuin useimmat muut euroedustajat. Toki se johtuu siitäkin, että kun on EU-kriittinen, voi paljon helpommin kommentoida kaikenlaista hullua, mitä suuret organisaatiot väistämättä tuottavat.
Ajatellaan nyt vaikka sitä edustajan perustyötä eli lakien säätämistä. Sehän on paitsi niiden valmistelua, viime kädessä sitä, että istutaan äänestyksissä ja painetaan nappia.
Terho pyytää arvaamaan, kuinka monta kertaa hän on äänestänyt ensimmäisen meppivuotensa aikana.
– 500 kertaa, arvaan.
Oikea vastaus on jossain 7000 ja kymmenen tuhannen välillä. Toisin sanoen se on niin suuri määrä päätöksiä, ettei kellään ihmisellä voi olla käsitystä siitä, mistä kaikesta hän on ollut päättämässä. Toki juuri tästä syystä edustajat sitten erikoistuvatkin tiettyihin asioihin.
Mutta silti: jopa 10 000 kertaa!
Suurin osa näistä äänestyksistä on lillukanvarsia: niissä äänestetään sellaisista asioista kuten että siirretäänkö jotain pilkkua johonkin suuntaan.
Ongelma on, että toisinaan sillä on oikeasti väliä, koska asia saattaa muuttua pilkun myötä. Pitää olla tarkkana.

***

Itse asiassa poliitikon muistin täytyy olla jotain ihan käsittämätöntä. Vaikka siksihän heillä on myös avustajien armeija: mepit parveilevatkin tapaamisesta toiseen vähän niin kuin kokkareilla tai koulun välitunnilla ja aina pitäisi olla kartalla, ketä tavataan ja miksi.
Alexander Stubb on hyvä esimerkki. Hän ei tosin ole meppi enää, mutta piipahtaa parlamentissa, ja tekee sen kuulemma muutaman kerran vuodessa. Hän luettelee ulkoa seuraavat tapaamisensa: noin kahdeksan tyyppiä kummallisine nimineen ja titteleineen. Avustaja yrittää tunkea listaa, jossa nimet ovat, mutta Alex ei sellaista tarvitse. Hän muistaa.
Lisäksi hän pitää pienen alexmaisen katsauksen EU:n nykytilaan ja sen sellaiseen. Viiden minuutin aikana hän jaottelee asiat kolmeen pääkohtaan viisi kertaa.
Hän tekee sen aina. Katsokaa seuraavan kerran kun Stubb on uutisissa: hän sanoo asiasta kuin asiasta, että siinä on kolme pointtia. Se on tehokas tapa hahmottaa maailmaa ja saada viesti läpi ihmisille, mutta kun sitä ryhtyy oikein seuraamaan, tapa on myös hieman rasittava.

***

Keskustan Hannu Takkula lupaa puhua lyhyesti, minkä jälkeen hän puhuu pitkästi. Mutta hänellä on hyvä ulosanti: ”Euroopassa on enemmän raporttien tekijöitä kuin raporttien lukijoita”, hän jyrisee ja kertoo kaskuja Lapin viljelysolosuhteita: EU kun vaatii, että pitäisi vuoroviljellä kolmea kasvia, jotta maaperä ei köyhtyisi. Lapissa ne varmaankin sitten ovat kataja, jäkälä ja vaivaiskoivu.
Riikka Manner esittelee omia kiinnostuksenkohteitaan: resurssien hallintaa – että kierrätettäisiin enemmän ja käytettäisiin resursseja tehokkaammin. Pitäisi myös saada kehitettyä mahdollisuuksia nuorille: Euroopassa on työttömänä tai ilman koulutuspaikkaa 7,5 miljoonaa nuorta.
Mannerin, kuten kaikkien muidenkin, kieli on täysin käsittämätöntä : Resurssitehokkuus. Alueellisen yhteistyön lainsäädäntöpaketti. Makrostrategia. Nikromageria.
No ei vaiskaan, tuon viimeisen keksin ihan itse. Mutta byrokratian kieli joka tapauksessa on vaikeaa, peittää usein enemmän kuin paljastaa.
Paraikaa väännetään uusia suuria lainsäädäntöpaketteja, joiden pitäisi olla valmiina vuonna 2014. Paljon asioita menee uusiksi, koska silloin alkaa uusi seitsenvuotiskausi, joksi ajaksi pitäisi taas päättää budjettiraamit sekä se, mihin rahaa halutaan käyttää.
EU on siis vielä suunnitelmallisempi kuin Neuvostoliitto, jossa tehtiin suunnitelmia vain viisivuotiskausiksi.

***

RKP:n Carl Haglund huomauttaa, että vaikka koko vuosi – ja kauemminkin – on mennyt talouskriisiä sammuttaessa, niin kaikesta huolimatta järkeviä päätöksiäkin on saatu tehtyä: valvontaa on parannettu, etteivät jäsenmaat jatkossa käyttäydy yhtä holtittomasti kuin tähän saakka.
Säännöistä on kuulemma ollut jo hyötyäkin: Komissaari Rehn laittoi heti ukaasin viidelle jäsenmaalle ja niistä kaikki paitsi Unkari korjasivat toimiaan. Seurauksena Unkarilta jäädytettiin tukia 500 miljoonan edestä, mikä varmaan sai gulassin menemään pustan porukalta väärään kurkkuun.
Tavataan myös SDP:n edustajia: Liisa Jaakonsaari puhuu ihmisoikeustilanteesta, kunnes hänen täytyy lähteä äänestämään, avustajien tehtävä on huolehtia sellaisista asioista. Mitro Repo ei samasta syystä päässyt edes paikalle.
Vihreiden kanssa käy vähän samalla lailla. Treffit on sovittu, mutta kun koskaan ei voi ihan varmaan tietää, milloin oma vuoro puhua sattuu kohdalle, niin sekä Satu Hassin että Tarja Cronbergin pitää poistua nopeasti.
Etenkin Hassille viikko on tärkeä, sillä hänen ajamansa merenkulun rikkipäästöjä säätelevä laki on käsittelyssä. Se on herättänyt valtavasti närää Suomessa, koska sen pelätään nostavan kohtuuttomasti Suomen vientikustannuksia.
Hassi ei allekirjoita väitettä.

***

Kun torstai vihdoin saa, viikon hommat alkavat olla pulkassa ja parlamentti ryhtyy tekemään paluumuuttoa Brysseliin. Koska kaikkia ottaa se pendelöiminen pirusti päähän, ensi syksynä koetetaan kiertää tätä perussopimukseen kirjattua pakkoa käydä Strasbourgissa.
Se menee jotenkin niin, että perussopimuksessa sanotaan, että parlamentin pitää avata istunto kaksitoista (tai jotain sinne päin) kertaa vuodessa siellä Strasbourgissa. Mutta sopimuksessa ei sanota istunnon kestosta mitään. Näin ollen nyt koetetaan tehdä niin, että avataan istunto maanantaina, pidetään tiistai vapaata ja avataan istunto jälleen keskiviikkona. Näin voitaisiin vähentää Strasbourg-matkoja puolella ja säästää sata miljoonaa vuodessa.
Ranska on tietenkin vienyt asian oikeuteen. Mutta jos oikeus päättää parlamentin toivomalla tavalla, Strasbourgissa vieraillaan jatkossa harvemmin.

***

Tavallisille turisteille voisi kuitenkin sanoa, että vaikka mepit inhoavatkin Strasbourgiin matkustamista, niin itse kaupunki on kyllä kaunis ja tutustumisen arvoinen.
Joskin sinne on hiukan hankala päästä.
 

Kommentit (6)

  1. 18003

    comment2, bought clomid online, [url=”http://clomidbestprice.com”]bought clomid online[/url], http://clomidbestprice.com bought clomid online, 749029,

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *