Blogit
Teini talossa

Leffatähtiä ja pimeyden mönjää

Esikoinen aloitti elokuvien tekemisen noin seitsemänvuotiaana. Hän oli kiinnostunut supersankareista, joten ensimmäiset leffat sitten olivat supersankarielokuvia. Hän käsikirjoitti ja näytteli suureksi osaksi itse jo silloin, mutta ihan ekassa leffassa minä toimin kameramiehenä ja lavastajana, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä, koska esim. loppukohtauksessa Tulimiehen tyttöystävän (silloin viisivuotias Olgamme) kaapannut Pimeyden Valtias seisoo tuhotun pilvenpiirtäjän päällä ja heittää sankarimme päälle mustaa pimeyden mönjää. Jep jep.

No, niistä ajoista on menty eteenpäin ja nyt valmistui Antonin keväästä saakka tekemä hieno ja kaunis pitkä elokuva ”The Legendary Sisters Brothers”, joka ei juuri kalpene ammattilaistuotantoihin verrattuna. Varsinkaan, kun se on tehty nollabudjetilla käytännössä meidän pihalla. Anton on käsikirjoittanut, ohjannut ja suureksi osaksi myös näytellyt elokuvan. Kannattaa katsoa, se on oikeasti ihan pirun hyvä.

https://www.youtube.com/watch?v=x35shbGZuq0&list=UUakPaNy38WOQLNUD7vIKLQQ

Kommentit (3)

  1. anu

    Pisteet englannin kielen taidoista! Sanavalinnat olivat myös loistavia, sopivat teemaan. Tarinakaan ei kalpene Clint Eastwoodeille. t. englannin lehtori

  2. Roope

    Olen samaa mieltä!

  3. nipsu

    Upea, kaunis elokuva! kerrassaan.
    Myönnän että ajattelin että isä kehuu, ainahan oman jälkipolven kyhäilyt ovat herttaisia..
    Mutta uteliaisuus voitti ja ajattelin katsoa alkua muutaman minuutin. Odotin jotain avaruusseikkailua runsailla ääni- ja räiskintäefekteillä.
    Mutta – oli pakko katsoa koko leffa. Se oli kypsä ja älykäs elokuva. Ja taitavasti tehty, ei kotikutoinen. Myös kieli upposi ainakin suomalaiseen aivan hyvin, ei ollut tönkköenglantia. Erityisen hyvää oli käsikirjoituksen lisäksi musiikki. Pikkupojalle terveiset, hieno roolisuoritus! Hyvin oli keksitty myös ratsastaminen ilman hevosta. :-) Ainoa mikä hieman häiritsi oli tekoviikset, olivat hieman liian ”teko”.
    Pojasta polvi paranee, mutta niin siinä tuppaa käymään kun on hyvä kasvatus ja esimerkki. Ei kun tähtiin Rennyn perässä!
    ps laitoin juttuvinkin muutamiin lehtiin että jos tulee haastattelupyyntöjä, syyllinen täällä Oulussa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *