Teini talossa
Teini talossa

Kuvatuksia

Nuorison luokka oli luokkaretkellä. Oikein ulkomaille menivät eli Affenanmaalle. Vaimo oli mukana valvomassa ja hänellä oli hauskaa etukäteen kun hän ääneen keksi erilaisia keinoja, jolla voi tuhota lapsensa tulevaisuuden käyttäytymällä erityisen nolosti.

– Älä tee mitään! Ei mitään! Älä puhu! Tarkemmin ajatellen älä ees tuu sinne! oli lopullinen tuomio.

Kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin eikä äippä ilmeisesti ollut edes ollut normaalia nolompi.

*

Minä heitin porukan laivalle aamulla ja oli sovittu että otamme pari luokkakaveriakin kyytiin matkalta. Oli vähän tiukka aikataulu ja kun pysähdyimme bussipysäkille, ei siellä ollutkaan ketään. Vähän jo hermostuttiin:

– Laita nyt sille viestiä!

Idea oli nuorison mielestä harvinaisen huono ja järjetön. Lopulta hän kuitenkin teki työtä käskettyä. Ja nyt pääsemme antropologisen tutkimukseni ytimeen: millaisen viestin nykynuoriso lähetti?

No hän otti kuvan auton sisältä, sellaisen jossa näkyi bussipysäkki. Ei kirjoittanut mitään, tietenkään. Kohta tuli vastaus: kuva R-kioskista, joka oli siinä sadan metrin päässä. Toisin sanoen poika oli tulossa ja oli ärrän kohdalla. Tekstiä ei tarvittu.

*

Minua samaan aikaan huvitti ja kauhistutti tämä.

Huvitti koska tuohan oli suorastaan nerokas tapa viestiä! Asia tuli selväksi nopeasti eikä siihen tarvittu sanoja ja vaivalloista kirjoittamista.

Kauhistutti, koska ensimmäisen kerran näin noin konkreettisesti sen, millaiseen kulttuuriin olemme astumassa – tai astuneet. Kaikki on pelkkää kuvaa, liikkuvaa ja stilliä, mutta kuvaakuvaakuvaa.

*

Setä sanoo: se köyhdyttää ajattelun. Ajattelu tapahtuu kielellä, kuva on siitä vain kalvea heijastus, öö, siis kuva. Kuvallisuus tappaa myös keskittymiskyvyn. Aina tulee uusi kuva, yhä uudestaan ja uudestaan. Ei tarvitse kuin tuijottaa ruutua ja pling! Uusi kuva! Kissakuva! Maisemakuva! Juhlakuva! Uusi kissakuva!

Eikä se ole vain nuorison ongelma vaan myös meidän keski-ikäisten. Esim meitsiltäkin sosiaalinen media vie – hei kattokaa ulkona on kissa! – keskittymiskyvyn. Kun pitäisi kirjoittaa kirjaa, huomaan olevani kerran kahdessa minuutissa Facessa. Kuvia, kuvia, lyhyitä lauseita.

*

On onni, että tekoäly alkaa olla todellisuutta, sillä perinteisestä luovutaan hyvää vauhtia, itselläkin on Facen tähden  aivoista enää vartti jäljellä.

Amen.

Kommentit (1)

  1. Eija

    Sun tekstit on vaa nii parhaita vaikkei kuvii ookkaa 😂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *