Blogit
Teini talossa

Kivilouhoksella

En ymmärrä, mitä ne vangit kivilouhoksilla oikein valittavat, sillä mikään ei ole mukavampaa puuhaa kuin kivien kanssa painiminen. Koko viikonloppu menikin siinä puuhassa. Kaivinkone tuli ensin lauantaina siirtämään kaikkein suurimmat, joista tuli samalla kätevästi terassin perustukset.

Sen jälkeen jäi vielä niitä vähän pienempiä kiviä, sellaisia joita juuri ja juuri saa pyöriteltyä, suurin piirtein saman verran kuin mitä ulommalla asteroidivyöhykkeellä paraikaakin lentelee kiveä. Eli aikas paljon.
Niitä sitten laittelin riveihin ja pengerryksiin niin että näköä haittasi. Konkreettisestikin, kun seitsemän tunnin jälkeen alkoi jo pyörryttää kun oli niin hauskaa, etten ollut muistanut syödä mitään.
Ja nyt? No nyt käsiä särkee, mutta tietääpä tehneensä!
*
Paljon suurempaan ja haastavampaan tehtävään joudun tänään, kun olen luvannut viedä nuorimmat Jukuparkkiin, joka on paikallinen vesipuisto, jossa on kaikenlaisia vesiliukumäkiä. Itse en ole tehtävästä aivan niin innoissani, mutta minkäs teet kun isänmaa kutsuu. Kylmä siellä tulee, se on varma.

Toisin kuin kivityömaalla.

 

Kommentit (4)

  1. Muori

    Ehkä sinne vesipuistoon voisi ottaa oman lämmittelykiven mukaan. Pyörittelisit sitä ympäriinsä aina kun vilu iskee. Minäkin olen viimeisen viikon ajan vakavasti harkinnut kiveen tarttumista. Mutta pelkään, että hän joka kiveen tarttuu – kiveen hukkuu. Yöunet on jääneet viime öinä vähiin, kun meidän pihaa terrorisoi hullu kurki – jota mieluusti nakkaisin lentävällä esineellä. Elukka on ihan oikeasti jakopäinen! Se ilmaantuu sinne joka ikinen yö jokseenkin samaan aikaan eli meidän ihmisten unen ollessa makeimmillaan. Ja hyppii, juoksee, tanssahtelee ja ennen muuta huutaa kuuluvasti, kunnes sitten aina aamun koittaessa hyppää siivilleen ja lentää pois. Parina ensimmäisenä yönä jaksoin vielä ihastella kummallisen komeaa näkyä, mutta nyt alkaa jo koetella kärsivällisyyttä…

  2. roope lipasti

    Lämmin kivi olisi tullut tarpeeseen, sillä aika kylmä oli. Mutta toisaalta ihmisiä ei ollut plajon, joten jonotukselta vältyttiin. Itse liukupuisto oli ihan kiva, jotkut mäet suorastaan hurjia!

  3. eeva

    Olet ilmiselvästi samaa kivenpyörittäjien sukua kuin mieheni. Paha pakkomielle pistää kivet järjestykseen sekä kotipihassa että mökillä. Mutta erittäin hyödyllistä puuhaa näin kasvivastaavan näkökulmasta.

  4. Roope Lipasti

    juu, tärkeintä on se, että kivet ovat tarpeeksi suuria että ne muodostavat selkeitä saarekkeita joihin niitä rehuja voi laittaa ja joiden saarekkeiden väärälle puolelle niillä kasviksilla ei ole asiaa (vaikka yritystä tietysti aina onkin)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *