Blogit
Teini talossa

Karpaattien Nero

Kun muutimme tänne Lietoon rapiat kymmenen vuotta sitten, laitoimme kaikenlaista talossa uusiksi, ja muun muassa asensimme aika komeat vanhat pariovet – perät kaksin kappalein – alakerran saliin. Silloin puuseppä joka ne entisöi ei jaksanut laittaa kahvoja paikalleen, koska se oli jotenkin hankalaa, joskin hän selitti asian niin, ettei se ole ollenkaan hankalaa. Tiesin jo tuolloin, että helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin Roopen saada niitä kahvoja ikinä paikalleen.

Muutaman kerran olen vuosien varrella yrittänytkin, mutta epäonnistunut, koska analyysini perusteella ne olivat ikään kuin hiukan liian lyhyet tai ovi liian paksu, niin ettei niitä perkeleitä vaan saanut kiinnitettyä. Asia on hiertänyt sieluani jonkin verran, ja luulen, etten ole perheessä ainoa, jolle niin on käynyt.

Nyt tänään sain jostain syystä energia- ja älykkyyskohtauksen ja lähestyin ongelmaa uudesta suunnasta. Ja ennen kaikkea puukko kädessä. Raaputin koloa hieman suuremmaksi ja käytin väkivaltaa, jota olen oppinut jonottaessani Turun öisillä nakkikioskeilla.

Ja kuulkaapa: nyt ne kahvat ovat sitten paikallaan. Näytin ensin urotyötäni vaimolle, minkä jälkeen soitin hyvälle ystävälleni Pohjois-Korean Suurelle Uudelle Johtajalle ja kehuin hänellekin, kuinka taitava kaveri olen. Kim Jong-un sanoi, että hänen makuuhuoneessaan on sata pariovea, eikä niissä vielä eilen ollut yhdessäkään kahvoja mutta että tänä aamuna hän oli asentanut ne vasemmalla kädellä samalla kun oli oikealla kädellä viimeistellyt huoneen kattolistoja.

Minulle jäi vähän sellainen kuva, että hän on huono häviäjä ja hieman kateellisuuteen kallistuvainen tyyppi.

Joka tapauksessa: täällä Liedossa on nytten syntynyt Pariovien Patriootti ja Kaikkeuden Kahva-asentaja! Ihmeiden aikaa on pääsiäinen, ei muuta voi sanoa.
 

Kommentit (4)

  1. Roope Lipasti

    …se Pohjois-Korean Uusi JOhtaja taisi ihan oikeasti suuttua…

  2. satunNainen lukija

    Poikkesin blogissasi pitkästä aikaa ja kannatti!
    Kirjoitustyylisi on aivan ihana, loistava, hassu, yllätyksellinen, persoonallinen…kertakaikkiaan hurmava!!!

  3. Muori

    Mahtavaa Roope! Nyt on kakkukahvien paikka! Itse erehdyin pääsiäisen heikkona hetkenäni lupautumaan tyhjentämään saunan kiukaan kivistä – ja sekös ruoja otti lujille… Toimeen tarttumista suunnitellessani vinguin ja vinisin touhun maistuvan jo ajatustasollakin ihan työlle – ja se jos mikä on ikävää, eikä maistu yhtään suklaalle. Onneksi avuksi riensi perheen aina yhtä nerokas juniori, joka neuvoi pistämään lumikengät jalkaan, aurinkolasit silmille ja ottamaan kätösiin pari ämpäriä. Oli pistänyt merkille ettei aurinkobrillit silmillä lumikengillä hankia pitkin sestominen ole minusta lainkaan työlästä… No, työn, lumikenkäilyn ja lampaan järsimisen välillä lueskelin Virtasen historiaa. Enkä malta jättää mainitsematta kirjan olevan – ainakin minun mielestäni – kuunnelmaa parempaa seuraa, joskin se aiheuttaa outoja hihityskohtauksia. Voihan Korhosen kirkkovene! Sieltähän löytää niin itsensä ja omat omituiset projektinsa…

  4. Roope Lipasti

    Nyt täällä jo ihan punastuu. Kiitos.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *