Teini talossa
Teini talossa

Ensimmäisen maailmansodan jääkaappi

 

Nyt jouluna kun oli koko perhe koolla, oli mielenkiintoista seurata sotatilaa, jonka voisi ristiä ”Battle of Fridgeksi”. Siinä oli jotain vähän samaa kuin Sommessa vuonna 1916. Sommessahan syötettiin sotilaita kohti vihollisen linjoja ja sitten vihollinen niisti heidät pois. Sen jälkeen oli vihollisen vuoro hyökätä. Ei ollut väliä kuinka paljon sitä biomassaa sinne tungettiin, kaikki hävitettiin.

Meidän jääkaapissa on vähän samantyyppinen tilanne.

Kuorma-autot tuovat ruokaa lähikaupasta ja kippaavat keittiön lattialle. Siitä se siirretään jääkaappiin sellaisella vähän lumilapiota suuremmalla ruokalapiolla muutaman kerran päivässä. Ja sitten? Sitten se häviää.

Ei tuossa sinänsä ole mitään uutta, sellaista se on ollut jo vuosikausia. Mutta mielenkiintoista on, miten lasten ikä vaikuttaa siihen, millä lailla ruokatilanne on katastrofaalinen.

*

Kun lapset ovat pieniä, niille tehdään ruokaa ja ne eivät syö sitä, minkä jälkeen ruoka heitetään roskiin. Hävikkiä on silti vain vähän koska lapsilla on niin pienen pieni suu.

Koululaisille tehdään ruokaa ja ne syövät vähän, minkä seurauksena jääkaapissa on aina tähteitä ja ne heitetään lopulta pois, koska eivät koululaiset vanhaa ruokaa syö. Hävikkiä tulee hieman aiempaa enemmän.

Kun lapset tulevat murrosikään, kaikki muuttuu jälleen. Nyt niille ei kannata tehdä mitään, koska ne eivät kuitenkaan syö, sillä ne syövät vain pakastepizzoja. Hävikkiä ei tule juuri lainkaan, mutta ainoa asia miten ruokavalio muistuttaa terveellistä ruokaympyrää on se pizzan muoto. Hävikin sijaan tulee morkkiksia, koska jälkikasvu syö pelkkää sontaa kolme vuotta.

Kun murrosikä alkaa olla ohi, ja ollaan aikuisen kokoisia ja ikäisiä, mutta kuitenkin kasvavia, niin silloin vihdoin päästään tähän meidän Somme-tilanteeseemme. Se on mielenkiintoisin kaikista.

*

Kaikkien perheen ihmisten elämänrytmi on täysin erilainen, mistä syystä kaikki syövät eri aikaan. Jokainen myös tekee itse itselleen oman henkilökohtaisen ateriansa, mistä syystä hella ja uuni ovat kovilla. Päivän aikana voidaan tehdä kahdeksankin erilaista lämmintä ateriaa.

Niistä kaikista jää aina tähteitä, jotka säilötään jääkaappiin. MUTTA. Nyt on tultu siihen vaiheeseen, että ne kaikki tähteet myös syödään! Lapset ovat sen verran isoja, että tarvitsevat ruokaa koko ajan minkä lisäksi he eivät enää ole niin kranttuja kuin vielä vähän nuorempana. Niinpä ruokamenot ovat kyllä tähtitieteelliset mutta MITÄÄN ei mene hukkaan. Viikon vanhat lihapullanjämät kelpaavat! Homekaan ei kauheasti haittaa, ja jos jauhelihakastike yrittää lähteä karkuun, se otetaan kiinni ja ahmaistaan.

Se jos mikä lämmittää kuulkaa isukin sydäntä!

*

On nimittäin ihanaa kun ei tarvitse heittää ruokaa pois. Kuinka turhauttavaa onkaan hakea kaupasta kallista mösettä vain jotta se heitettäisiin mäkeen. Ympäristökin kärsii sellaisesta.

Ja nyt, vihdoin, on saavutettu tila, että niin ei tehdä!

Aina niinä hetkinä kun käsitän tuon, muistelen edesmennyttä isoäitiäni. Hän oli onnellisimmallaan silloin kun jääkaappi oli täysin tyhjä, koska silloin mikään ei voinut pilaantua. Minä aina naureskelin hänen hulluuttaan, mutta nyt käsitän hänen olleen ainoastaan viisas. Ja enemmänkin: ymmärrän nyt, ettei mene kuin muutama vuosi, niin saavutan hänen hulluuslevelinsä ihan heittämällä.

Ties vaikka menisin ohikin.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *