Blogit
Teini talossa

Ei meil tullu läksyy!

Maailmassa on muutamia ihmiskuntaa alati kiehtovia kysymyksiä kuten miten fuusioenergiaa pystyisi tekemään huoneenlämmössä, mitä on mustan aukon tuolla puolen (mustan aukon tuolla puolen jossakin on maa…) ja mitä helkuttia tapahtui läksyille?

Silloin kun minä kävin kiertokoulua joskus 70-80 –luvuilla asia meni suurin piirtein näin: koulussa istuttiin kiltisti tunneilla ja opettaja opetti samaan aikaan polkuharmonia soittaen erilaisia asioita siitä kuinka Neuvostoliitto on aika jees paikka. (Meillä oli tokalla muuten jopa sellaista kuin ”joukko-oppi”, jota kukaan ei ymmärtänyt ja joka taisi olla neuvostoliittolainen versio matematiikasta.)

Asiaan: kun tunti oli ohi ja polkuharmonin pauhe sammunut, saatiin kotitehtäviä eli läksyjä. Ne piti tehdä kotona ja sitten seuraavana päivänä tarkastettiin, että ne myös oli tehty ja ellei ollut, niin auta armias.

Nykyään yläkoulussa ei ole läksyjä ollenkaan.

Tai ainakaan en ole koskaan nähnyt teinin sellaisia tekevän. Kun asiasta hienovaraisesti tiedustelee, vastaukset ovat seuraavankaltaisia:

– Ei meille tullut läksyjä.

– Meillä on huomenna vaan liikuntaa.

– Meillä on huomenna retkipäivä.

– Mä tein ne jo tunnilla.

– No vittu varmaan mä hei nyt ehdin puhuun sun kanssa jostain vittu läksyistä.

*

Voiko se pitää paikkansa, ettei koulussa enää anneta läksyjä? Vaikea uskoa. Tai sitten opettajat ovat nostaneet kätensä ylös ja luovuttaneet. Mutta mikäli läksyjä edelleen annetaan, niin ainakaan niiden tekemistä ei valvota eikä niiden tekemättömyydestä anneta sanktioita.

No, toki Wilman kautta tulee viestiä toisinaan, että tehtävät ovat tekemättä ja ilmeisesti se sitten on vanhempien syy, koska heille siitä ilmoitetaan, vaikka parempi olisi sitoa se nuori häpeäpaaluun ja laittaa se paalu kellumaan Ruotsia kohti.

Vaan mitä siinä sitten voi tehdä? Käydä kiivaan keskustelun, että läksyt pitää tehdä. Jos on oikein kiivas, asiasta päästään lopulta yhteisymmärrykseen, koska nuoriso käsittää, että tilanteesta pääsee pois lupaamalla parantaa tapansa. Kuitenkaan seuraavaksi päiväksi läksyjä ei tarvitse tehdä, koska ”meillä on huomenna vaan liikuntaa”.

*

Kuinka huolissaan asiasta pitäisi olla? Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kuten enklantilaiset sanovat ”we can do only this much”. Vanhemmat eivät voi käydä lastensa koulua eikä ehkä edes pidä. Me olemme oman istumisemme jo suorittaneet.

Pakottaakaan ei voi. Toki voi käydä aikuisen syvällä rintaäänellä keskusteluita ja muistuttaa, että nää läksyt ja kokeisiin lukeminen olis niinku tärkee juttu, jos aiot nyt keväällä päästä sinne kouluun minne haluat.

Mutta siihen tulee tietenkin vastaukseksi, että niitä läksyjä ei ole ja että kyllä mä nää osaan, vaikka faktisesti ainoa asia, jonka on kokeessa mitenkuten osannut, on ollut nimen ja luokan ilmoittaminen paperin yläosassa.

No, sitten on vielä se yksi mahdollinen toimintatapa: mennä istumaan teinin päälle niin, ettei se pääse karkuun ja tunkea biologian kirja naaman eteen ja huutaa että lue. Tuskinpa sekään kauheasti edistää oppimista.

*

Palaamme siis jälleen siihen, mistä zeniläisyydessä on kyse. Zeniläisyydenhän keksi eräs japanilainen tyyppi, jolla oli murrosikäisiä silkkipaperitalossaan. Ideana on koettaa rauhoittua ja olla miettimättä oikein mitään, keskittyä olemassaoloon ja hetkeen. Siihen päästään muun muassa hengitysharjoituksilla. Ensimmäinen hengitysharjoitus on ulos- ja sisäänhengitysten laskeminen yhdestä kymmeneen.

Itse olen huomannut, että se ei ihan riitä, mutta yleensä rauhoittuu kun laskee tuhanteen.

Lopputulos on kuitenkin se, että jos asioihin ei voi vaikuttaa, ne pitää hyväksyä ja laittaa perspektiiviin. Läksyjen tekemättä jättäminen tai se ettei saa kokeista kiitettävää ei lopulta ole lainkaan yhtä paha asia kuin jos liittyisi Isikseen tai kuolisi nuuskan yliannostukseen.

Ja kun muistelee omaa nuoruutta, niin silloinkin siellä luokassa oli tyyppejä – poikia yleensä – jotka saivat kokeista kuutosia ja viitosiakin jopa. Ihan hyvin heille on käynyt. Eivät ole työttömiäkään yhtään sen enempää kuin ne jotka saivat ysejä ja kymppejä.

Järkevin ratkaisumalli on siis se, että toivoo parasta. Tai kuten enklantilaiset myös sanovat: ”Just close your eyes and think of Brittain”

Kommentit (11)

  1. Nimetön

    Meillä mysteeriksi on jäänyt miten samassa koulussa & samojen opettajien tunneilla käyvien lasten läksymäärät ovat niin erilaiset. Pojalla useimmiten vino pino läksyjä ja tyttärellä ei koskaan mitään.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *