Blogit
Teini talossa

Teininkesytysopas

Tällä viikolla kuultiin sellainen avaus Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillersonin suusta, että Pohjois-Korean Suuren Pyöreäpäisen Pojan kanssa pitäisi neuvotella ilman ennakkoehtoja.

”Puhutaan vaikka säästä” oli Tillersonin ehdotus.

Mahtavaa!

Siis se idea, että puhutaan nyt ees jostain, mutta ei siitä, että Kim on kaikesta huolimatta vain pieni pyöreäpäinen poika tai että hän riehuu ja käyttäytyy huonosti eikä tottele ja rikkoo sääntöjä ja kiusaa muita eikä siivoa huonettaan, on epäluotettava ja, kyllä, ihan täys dorka.

Mutta ei oteta niitä esiin tässä vaiheessa, vaan koetetaan vain saada jonkinlainen keskusteluyhteys aikaiseksi. Että sanottaisiin vaikka moi keittiössä. Ei nyt halattaisi tai mitään sellaista intiimiä, mutta äänehdittäisiin jotenkin samansuuntaisesti tai ei ainakaan huudettaisi. Juotaisiin kokikset silleen et ”hei me molemmat juuaan tässä nyt kokist, hörps vaan”

*

Tuohan kuulostaa… Sehän on… Ooh… TUTTUA! Hauskaa, että kansainvälisen diplomatian perusperiaatteet ovat ihan samanlaisia kuin Teininkesytysoppaan ”Kymmenen Askelta Poispäin Täydellisestä Hermoromahduksesta”.

Nimittäin tuo lähestymistapa on juuri se, mitä kannattaa käyttää murrosikäisten kanssa. Se sopii tavalliseen arkeen mutta myös vähän vakavampiin konfliktitilanteisiin, kuten vaikkapa karkaamistapauksiin.

Meillä kävi kerran niin – siitä on tosin jo aikaa. Se on kamala tilanne ja siinä on vähän epätietoinen, että mitäs nyt pitäis tehä. Samaan tilanteeseen on törmätty myös parissa tuttavaperheessä ja kaikissa on ollut yhtenevät murheet asian hoitamisen kanssa.  Me toimimme kutakuinkin noin kuin ulkoministeri ehdottaa ja se toimi.

*

Ajattelen niin, että vanhemmilla on kaksi tehtävää. Ensimmäinen ja tärkein on pitää se pönttö (siis jälkikasvu) hengissä. Toinen tehtävä on antaa tapakasvatusta. Tämäkin tehtävä on tärkeä, mutta selkeästi alisteinen tuolle ensimmäiselle.

Nyt tämä alisteisuusasia pakkaa kriisin hetkinä vanhemmilta unohtumaan. Kun nimittäin on sisällä kulloisessakin murheessa, on hyvin vaikea nähdä asioiden mittasuhteita. Kun lapsi on karannut – ja oletetaan nyt sellainen vähän miedompi tapaus, että häneen nyt kuitenkin saadaan yhteys – ensimmäinen ajatus on yleensä, että mitvit. Ei noin voi tehdä. HETI KOTIIN SIELTÄ! SANKTIOITA TULEE! Meille ei ryppyillä! Meitä ei pidetä pilkkana! TÄNNE JA HETI!

Siis ihan niin kuin Pohjois-Koreankin tapauksessa.

Mutta se on tietenkin täydellisen tyhmä tapa hoitaa tilanne, koska jos jotain, niin se vakuuttaa karkulaisen siitä, että hänen karkauspäätöksensä oli paitsi oikea, myös ainoa mahdollinen.

Sen sijaan jos saa karkulaiseen yhteyden ja saa vakuutettua hänet siitä, että hän on oikein tervetullut kotiin, eikä asiasta tarvitse nyt ihan heti edes jutella yhtään mitään, ollaan jo voittojen tiellä. Oleellista olisi saada lapselle perille sellainen viesti, että meille tärkeintä on että tulisit käymään ja vaihtaisit vaatteet ja söisit ja me näkisimme että olet kunnossa.

Usein siinä sitten käy niin, että se karkulainen palaa ja jos hyvä tuuri käy, ei edes karkaa heti uudestaan. Ja vaikka karkaisikin, niin joka tapauksessa se olisi parempi kuin se, ettei nuori olisi edes käynyt kotona syömässä ja vaihtamassa puhtaita vaatteita ylle.

*

Karkaaminen on kauhea asia. Siinä on jotain hyvin äärimmäistä, se on melkein kuin toinen olisi kuollut. Vanhemmat haluaisivat vain, että toinen tulisi kotiin, mutta samaan aikaan takaraivossa kytee ajatus, että jos nyt yhtään annamme periksi, niin sehän on karkuteillä loppuikänsä.

Höpsis.

Luulen, että harvemmin käy niin. Ei se karkuteillä oleminenkaan keskimäärin niin kauhean mukavaa ole. Kyllä teiniäkin murhetuttaa, eikä se voi ikuisuuksia luuhata kavereiden nurkissa. Sekin haluaa kotiin, mutta asiaan pitää löytää sellainen keino, ettei hän menetä kasvojaan. Aikuisen kasvoista ei ole niin väliä, ne ovat jo muutenkin ryppyiset ja uurteiset ja silmäpussiset.

Aikuisen ei pidä olla se, joka kokee olevansa petetty. Aikuisen pitää olla vähän suurempi. Tärkeintä kun on, että se kasvatustehtävän pykälä nro 1 on täytetty. Tapakulttuuriin voi palata sitten myöhemmin.

Nimittäin sitten jälkikäteen kun tilanne on lauennut tai siitä on peräti kulunut vaikkapa pari vuotta, sitä alkaa ihmetellä, että miksi ei muka voinut joustaa? Miksi halusi jääräpäisesti pitää kiinni siitä että sinä olet rikkonut SÄÄNTÖJÄ ja nyt sinun pitää saada joku rangaistus. Ei siinä ole järkeä.

Pikemmin pitäisi pystyä tuollaisen karkaamistunteenpurkauksen jälkeen puhumaan, että mikä tässä nyt niin mätti. Ja että miten voitaisiin sopia asioista niin että ei tarttis enää ikinä mennä äärimmäisyyksiin ja että kaikki voisivat päästä eteenpäin.

*

On ihanaa, että Pohjois-Korean Suuri Pyöreäpäinen Poika voi opettaa meille jotain myös kasvatusasioista! Toisaalta kuka sitten ellei hän! Hän on niin hyvä kaikessa!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Äidit

Tämän haluan jakaa kanssanne. Aamu Turun juna-asemalla, kello on 7.30. Noin satatuhatta naista käy samanaikaisesti eri puolilla asemaa samaa puhelinkeskustelua: – Kyllä sen siinä eteisen pöydällä pitäisi olla. – Tiedän että olet väsynyt mutta nyt…

Teinitasavallan itsenäisyysjulistus

Pyhtäällä on nuorten ideoima mopotalli, johon nuoret ovat voineet tulla oleilemaan ja laittelemaan mopojaan. Tallin primus motor – nuori – sai oikein kutsun linnan juhliin innovaationsa kunniaksi. Nyt kunta aikoo kuitenkin lakkauttaa tämän toiminnan (ja…

Kotiasiaa

Että jokaisella lapsella olisi joku, joka tulisi nostamaan ylös kun on kaatunut, tarjoaisi tienviittoja kun elämä on liukas ja arvaamaton. Että jokaisella lapsella olisi joku, jonka hengityksessä on parantavaa ainetta. Että kukaan vanhemmista ei jäisi…

Kirottuja sanoja

Oli synkkä ja myrskyinen yö… Eikäkö oli vaan marraskuinen aamu. Kaikki olivat könynneet vastentahtoisesti ylös, oli ihan kauhean kylmä (koska nuorison mielestä vaatteita ei kannata laittaa päälle heti kun nousee, sillä ”ei ne auta”) ja…

Mediankäyttöpäiväkirja, Roope Lipasti 9c

Economist-lehdessä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan rikkaissa maissa kännykän käyttäjät koskevat laitteeseen 2600 kertaa päivässä. Se on aika paljon… Aika pirun paljon. Yläkoululaiset luultavasti koskevat vielä useammin. Tai oikeastaan he koskevat siihen vain kerran: aamulla kun…

Teit isäin astumaan

Mikä siinä on, että kun ihminen tulee murrosikään, hänelle tulee hillitön tarve heitellä asioita. kelle enemmän ja kelle vähemmän, mutta en siis nyt tarkoita sellaista että heitellään telkkareita ikkunasta. Vaan ihan että on koko ajan…

Autokoulussa – taas

Olen nyt kolmatta kertaa – tai oikeastaan neljättä – autokouluopettaja. Opetettava on se, josta vannoin mielessäni pari vuotta sitten, että minähän en sitä opeta, koska ymmärsin, ettemme ikimaailmassa pystyisi olemaan samassa pienessä tilassa yli kolmea…

Lätkässä

Kuinka paljon saa isäpisteitä kun on ensin aloittanut yhden kanssa autokouluopetuksen (nuoriso ajo ihan uskomattoman hyvin heti ekalla kerralla, se on varmaan ajanut jo vuosia tuolla pikkuteillä) ja sen jälkeen kävi vielä pelaamassa höntsälätkää toisen…

Puhutaanpa seksistä

Seksiä hirmuisempi asia on ehkä vain seksistä puhuminen ja siinäkin sen kaikkein hirvein muoto on seksistä lasten ja nuorten kanssa puhuminen. Samasta syystä siihen kannattaisi totutella pienestä pitäen, jotta siitä tulisi edes jotenkin luontevaa. Hyvin…

Kiinalainen juttu

Olimme kahden muun kirjailijan kanssa viime viikon Pekingin yliopistossa suomen kielen opiskelijoiden vieraana (joo, siellä tosiaan on suomen opiskelijoita! Vieläpä aika monta, yhdellä kurssilla oli toistakymmentä nuorta.) Idea oli, että vähän tutustumme, jutellaan Suomesta ja…