Syreenisade
Syreenisade

Vuorilaudattomat ikkunat – tarkoituksellista vaiko kesken jäänyt rakennusvaihe?

Huomenna tulee uudet vuorilaudat ikkunoiden ympärille, ja talo näyttää niiden laiton jälkeen viimeinkin valmiilta! Ollaan pohdittu erilaisia vaihtoehtoja viime kesästä asti, ja asia venyi niin keskelle talvea, että joudutaan tyytymään pohjamaalattuihin lautoihin lämpöisille keleille asti – pakkasessa kun ei pahemmin maalailla.

Minusta lautaverhoillut talot näyttävät hassuilta, jos niistä puuttuu nämä koristelaudat kokonaan, ikään kuin talo olisi rakennusvaiheessa jäänyt vähän kesken, ja mietin, onko kyseessä makuasia, vai puutteellinen viimeistely. Lautojen puute alkoi oikein paistamaan silmään, kun maalattiin talo oljenkeltaisesta vaaleanliilaksi, ja minun silmään talo ihan huutaa vuorilautojen puutetta tällä hetkellä. Mitä mieltä olette, näyttääkö talo ihan normaalilta noin?

Meistä on muuten tämän kuun Unelmien Talo&Koti -lehdessä pieni juttu, ja helmikuun Meidän Talo -lehteen tulee myös matskua meidän talosta. Meidän Talo -lehteä en vielä ole saanut käsiini, joten jännityksellä odottelen, millainen juttu on ja minkälaiset kuvat siinä mahtaa olla!

Unelmien Talo&Koti on ihanan värikäs ja iloinen sisustuslehti, jota on ilo katsella ja josta on helppo inspiroitua. Oli mahtavaa saada osallistua näin ihanan lehden sisältöön!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.