Blogit
Pihkala

VUOSI REMONTTIA – TALO SILLOIN JA NYT

Vappuna kilahti yksi tärkeä merkkipaalu mittariin: tasan vuosi sitten vappuaattona teimme kaupat tästä talosta, joka on kovaa vauhtia muuttumassa kohta meidän kodiksi. Tämän kunniaksi päätin päräyttää ilmoille pienen katselmuksen; seuraavaksi kurkataan, miltä talolla näytti tuolloin ja miltä siellä näyttää nyt. Paljon on vuoteen mahtunut hommaa, mutta nyt aletaan olla onneksi jo voiton puolella. Vielä pinnat ovat kalseat valkoiset, mutta vanhan talon tunnelma kaivetaan kohta esiin tapettien, maalisävyjen, lankkulattian, listojen ja muiden yksityiskohtien avulla. Täytyypä ehdottomasti tehdä vastaava kuvasarja valmiistakin lopputuloksesta!
JULKISIVU
Talon julkisivu on muuttunut radikaalisti uuden katon, panelointien ja talon värin myötä. Värin ohella suurimman muutoksen taisi kuitenkin tehdä ikkunoiden vaihto ja niiden uusi rytmitys, kokonaisuus on nyt paljon tasapainoisempi. Teen kunnon ennen-jälkeen -kuvasarjan julkisivuista jahka saamme ikkunasmyygit ja muut viimeistelyt tehtyä, mutta kyllä tästäkin jo hyvää osviittaa saa. Onhan tuo vähän muuttunut, vai mitä. 😉
OLOHUONE
Olohuoneessa muuttuneet ovat tietysti pinnat – ja tulevat muuttumaan vielä tämän jälkeen-kuvan jälkeenkin. Ikkunat tekivät suuren muutoksen myös sisätiloihin, nyt ne ovat huputettuna, ja muutos ei oikein käy kuvasta ilmi. Oviaukkoon on tulossa edelleen pariovet, eivät kuitenkaan nuo 50-luvun ovet, mitkä talossa olivat entuudestaan. Niiden sijaan aikakaudessa hypätään vielä pari vuosikymmentä taaemmas, sopivat vanhat ovet ovat jo jemmassa ja odottelevat parhaillaan kunnostusta.
ETEINEN
Eteinen oli melkoista paneelihelvettiä, ruskea teema oli nähtävästi inspiroinut niin sisällä kuin ulkonakin. Me selkeytimme tätä tilaa hieman poistamalla tuon seinänpätkän sekä jatkamalla taustalla olevaa vessaa vasemmalle ulkoseinään saakka. Eteiseen on tulossa tummahko, vanhanaikainen tapetti, joten lopputulos tulee muuttumaan tämänhetkisestä vielä aika radikaalistikin. Vaalea lankkulattia ja katto toki tasapainottavat tummia sävyjä, joten uskon, että kokonaisuus tulee olemaan hyvin balanssissa.
PORTAIKKO
Portaikko oli paneeleineen suoraa jatkumoa eteiselle. Nyt näkymät ovat vaalentuneet ja selkeytyneet. Porrasaskelmista poistetaan vielä tuo matto ja ne maalataan valkoiseksi tai harmaaksi, kasarihenkinen mäntykaidekin vaihtuu puiseksi vanhan talon kaiteeksi. Tässä(kin) on vielä vähän projektia.
YLÄKERRAN AULA
Portaita pitkin päästäänkin sopivasti yläkerran aulaan. Sielläkin paneelit ovat saaneet väistyä valkoisen tieltä. Tämä on keittiön ohella talon ainoita huoneita, johon seinät aiotaan myös jättää valkoiseksi, tämä väri korostaa minusta parhaiten katon muotoja ja toimii yksinkertaisena pohjana monimuotoiselle katolle. Olemme avanneet aulaa kylmävinttien puolelle, ottaneet kattolyhdyn esille ja poistaneet tuon hobittioveksikin kutsutun pyöristetyn välioven. Parvekkeen ovi kaipaa vielä vaihtamista, muuten tila alkaakin olla jo valmiimman puoleinen.
MAKUUHUONE
Lopuksi kurkistetaan vielä makkariin. Nämä kuvat ovat siitä alkujaan siistimmästä, meillä vieras- ja työkäyttöön tulevasta huoneesta. Toisen päädyn makuuhuone oli vielä huomattavasti karummmassa kunnossa, sillä sitä oltiin käytetty kultasepän verstaana. Mutta eipä tämäkään enää kovin hehkeältä näyttänyt. Tämäkin huone muuttuu vielä paljon, huoneeseen on tulossa yksi ihana tapetti, josta odotan jo pääseväni kertomaan enemmän. Katon maalaus on vielä vaiheessa, sitten saakin iskeä jo lattian ja tapetoinnin kimppuun. Uskaltaisinkohan luvata, että yläkerta valmistuu ensimmäisenä…
Tällainen maistiainen nyt ensi hätään muuttuneista tiloista, kattavampaa kuvasarjaa teen ehdottomasti sitten, kun tilat joskus valmistuvat. Paljon on kuitenkin vuoden aikana tapahtunut! Vaativimmat ja aikaa vievimmät muutokset eivät kuitenkaan näy näissä kuvissa, rakenteelliset asiat ja kellarin tilojen rakentaminen ovat nielleet tuhottomasti aikaa ja vaivaa viime kesän purkutöistä puhumattakaan. Nyt ollaan kuitenkin jo tosi kivassa vaiheessa ja näitä kuvia katsellessa voi jo vähän hengähtää helpotuksesta. Levähtää voi kunnolla kuitenkin sitten vasta, kun talo on valmis. Onneksi maaliviiva alkaa kuitenkin häämöttää jo kaukana horisontissa…
It´s been a year since we bought our house. Here´s some before-after  pictures from those days to present time. A lot has change, but a lot will change in the near future, too. Can´t wait the final result!

Kommentit (33)

  1. Anonyymi

    Wau!!
    Kunnioitan ihan älyttömästi tällaista vanhan jalostamista. Että näyttelin tuon potentiaalin kaiken paneelin alta!! Odotan lopputuloksen näkemistä innolla 🙂
    Jessy

    • maija

      Kiitos! Eipä tuo talo kyllä mikään hurmaavin mahdollinen näky ollut ensikohtaamisella, mutta kyllä se potentiaali sieltä silti huokui. Isoissa huoneissa ja selkeässä pohjassa oli perusasiat kunnossa, ja tarpeeksi joustovaraa, silmät vain piti sulkea kaikelta tuolta paneelilta. 😀

  2. Anonyymi

    Että otit sitten puut pois ja löit kaiken valkoiseksi, just.

    • Meeri

      Että jätit sitten lukemiset pois ja vetelit omat johtopäätöksesi tulevasta sisustuksesta keskeneräisten remppakuvien perusteella, just.

    • maija

      Just sanon minäkin. Yleensä pohjamaali nyt tuppaa olemaan valkoista. Pintamaaleilla ja tapeteilla se sävy tuodaan, tiekkö. 😉

      Seuraavan kerran, kun haluat kommentoida jonkun postausta kärkevästi, suosittelen keskittymään asiaan edes pieneksi hetkeksi ja lukemaan ensin koko jutun läpi. Nähtävästi tällä kertaa oli kuitenkin turhan kiire päästä huutelemaan…

  3. -HEINI-

    Wau, todella upea julkisivu nyt jo keskeneräisenäkin! tykkään erityisesti noista ikkunoista. Innolla odotan lopputulosta ;). Vanhan remppaaminen on aina niin mielenkiintoista.

    • maija

      Kiitos! Ikkunat tekivät kyllä ihmeitä, ovat ehdottomasti yksi parhaimpia sijoituksia tähän mennessä. Otan kunnon kuvat niistä jahka saadaan muovit pois ja viimeistelyt tehtyä, tunnelma muuttui niiden ansiosta kyllä niiiin huimasti.

      Vanhan remppaaminen on kyllä haasteellista, mutta ehkä juuri tästäkin syystä myös äärettömän mielenkiintoista. On mahtavaa päästä kaivamaan unohdettu potentiaali esiin!

  4. Annika

    Huikean työn olette tehneet! Näyttää superhyvältä! En malta odottaa mitä kaikkea vielä tuleman pitää. 🙂

    • maija

      Kiitos! Joo, onhan tässä hommaa ollut, erityisesti niissä asioissa, jotka eivät näy kuvissa. Mutta nyt on rakenteet kunnossa, eristeet vaihdettu ja kellarissakin uudet tilat alkavat muodostua. Nyt edessä on se kaikkein hauskin vaihe, eli tyhjän valkoisen tilan "värittäminen" sävyin, materiaalein ja yksityiskohdin.

  5. Anonyymi

    Hei – kaunista niin kaunista ! Meilläkin on paneelia ja olemme miettineet, että millä se levytettäis piiloon, että saataisiin tapetit – mikä tuo levy teillä on ?

    • maija

      Kiitos paljon! Vielähän tunnelmat toki näistä kuvista muuttuvat, kun lattian suojapahvit poistetaan, seinät tapetoidaan ja maalataan, listat asennetaan jne. Mutta hyvällä tolalla ollaan jo.

      Me purimme nuo kaikki sisämateriaalit, sillä talo piti kunnostaa rakenteita myöten, vanhat purueristeet korvattiin ekovillalla ja hirsien kunto tarkistettiin. Levyt ovat meillä kipsiä, huokolevykin toimisi tapetin kanssa. Meinasitteko kuitenkin jättää paneelit piiloon levyn alle, ei siis purkaa niitä pois?

    • Anonyymi

      Tarkoitus olisi peittää paneelit – tuntuu turhalta ottaa ne pois. Mies ei pidä kipsilevystä ja nyt sitten pohditaankin, että mikä ois näppärä paneelin päälle ??!! Meinaatko, että olisi viisaampaa ottaa panelit pois kokonaan? kiitos jo etukäteen vastauksesta – täällä kyllä raavitaan jo epätoivoisena päätä.

  6. Hannele Ruusukummusta

    Täytyy sanoa, että edelliset omistajat taisivat tykätä paneeleista..:) Tosi kaunis on uusi ulkoasukin.

    • maija

      Kiitos! Ja joo, heh. Tuo on rempattu sinä aikana, kun paneelivillitys oli kuumimmillaan, mäntyä lakattuna kirkkaalla lakalla. Tehokkaasti oli talo "muodistettu" aikoinaan, eipä noissa pinnoissa juuri vanhaa oltu kunnioitettu. 🙂

  7. Riikka

    Uskomaton muutos jo nyt, ja valmiina talo on varmasti oikea unelma. Ihanaa, että se löysi tuollaiset omistajat, jotka osaavat ottaa rakennuksessa piilleen potentiaalin esiin! <3

    • maija

      Jotenkin tuo talo huusi meidän nimeämme… 😀 Muut ostajaehdokkaat olisivat halunneet purkaa talon, joka toki olisi ollut ehkä se taloudellisin vaihtoehto, mutta kauhea surku kulttuurihistoriallisesti ajateltuna. Vanhoja taloja on jo purettu ihan liikaa, jos itse pääsee pelastamaan edes yhden, on sekin jo pieni työvoitto. 🙂

      Kyllähän tuo ulkonäkö tuosta vielä muuttuu, nyt pohjamaalattuna tunnelma on vielä aika kalsea ja moderni. Mutta vähän väriä pintaan, listoja, rosetteja jne., niin kyllä se siitä. Viikonloppuna maalataan taas! 🙂

  8. Muuttuvakotini Päivi S

    Hyvältä näyttää ja ulkoasukin onnistunut ,kaunis sävy talossa. Kiva lamppu tuossa makuuhuoneessa, onkohan Aarikan mallistoa?

    • maija

      Kiitos! Vähän vielä mietitään tuota ulkoväriä, se taittaa luonnossa vähän vihreään. Toki tämä sopii ihan nätisti vanhaan taloon, minusta paremminkin, kuin sinertävä harmaa, mutta täytyy vielä katsoa vedetäänkö viimeinen maalikerros kuitenkin astetta puhtaammalla harmaalla. No, tämä on tulevan kesän heiniä.

      Tjaa, saattaa hyvinkin olla Aarikkaa tuo lamppu. Talossa oli kyllä muutamia aika kivojakin esineitä ja varastot pullollaan ties mitä aarteita. Meillä oli mahdollisuus ostaa talo irtaimistoineen päivineen, mutta todettiin sitten, että on liian kova homma lähteä käymään läpi sitä valtavaa tavaramäärää muutaman helmen toivossa. Pyydettiin sitten myyjiä kuitenkin tyhjentämään talo, ja he huhkivat pari kolme viikkoa tämän tyhjennyksen kimpussa. Pari aarretta ehkä menetettiin, mutta säästettiin kuitenkin rutosti ajassa ja myös jätekustannuksissa. Täytyy metsästää niitä vanhoja helmiä sitten vain kirppareilta… 🙂

  9. Anonyymi

    Olette kyllä saaneet todella paljon muutosta aikaseksi jo nyt. En malta odottaa, että saatte kaiken valmiiksi. Onneksi te ootte niin reippaita tekemään…Teille tulee iiihaanaa koti. Tsemppiä loppurutistukseen!

    • maija

      Kiitos! Joo, onhan tuo tuosta jo muuttunut, ja tulee muuttumaankin vielä kun saadaan väriä pintaan ja viimeistelevät jutut paikoilleen. Rempan paras vaihe alkaa olla juuri nyt, ja tilojen valmistelusta saa taas ihan uutta reippautta ja lisätsemppiä. Kyllä se tästä vielä kodiksi muuttuu, vaikka odottavan aika onkin pitkä 🙂

  10. tunne tilat

    Uskomattoman hienoa työtä olette tehneet. Ja ihana nähdä, että muutokset, joita on tehty, enemmänkin palauttavat talon ennalleen kuin liikaa turhaan modernisoisivat tunnelmaa.

    • maija

      Kiitos! Mukava kun sanot noin, juuri tähän ollaan tähdätty koko remontissa. Nyt toki pohjamaalatut pinnat ovat vielä aika kalseat ja modernit, mutta sisätilat muuttuvat vielä aika radikaalistikin, kunhan saadaan väriä pintaan ja vanhan talon yksityiskohdat kuntoon. Näistä se tunnelma tulee, lisäksi pohjaratkaisussa ja julkkarimuutoksissa haluttiin ehdottomasti kunnioittaa vanhaa ja vain pienillä muutoksilla tuoda vähän selkeyttä lisää. Erillinen keittiö ja ehjät huoneet esimerkiksi olivat ihan ehdottomia säilyttää.

  11. Laura – Heinässä Heiluvassa

    Mahtavaa kun me ei olla ainoita "hulluja" jotka ottaa tällaisen ison projektin. Teille on tulossa aivan ihana koti! Kauniita yksityiskohtia! Me remontoidaan 70-luvun loppupuolen omakotitaloa. Aloitettiin maaliskuun puolessa välissä ja kesäkuun lopussa pitäisi päästä muuttamaan. Uusitaan kans kaikki, vähän liian iso ja kiireinen homma kyllä otettiin mut hetki vielä jaksetaan niin tulee hyvä 🙂

    • maija

      Heh, joo kyllä tätä hulluutta on liikkeellävähän siellä sun täällä 😉 eihn tällaista projektia voi oikein järjellä selittää, mutta mielenkiintoistahan se vain on päästä tekemään vähän erilaisia juttuja. Mielenkiinnolla seuraan teidänkin remppaa, ihana projekti! 70-luvun taloissa on hienoa ja ovelaa tunnelmaa ja veikkaan, että nämä talot tulevat tulevina vuosina vielä kovaankin huutoon, kun kansa laajemminkin ymmärtää tämän ajan arkkitehtuurin hienoudet. Tsemppiä sinnekin!

  12. Lemmi

    Näyttää todella hyvältä, muutos on hirmuinen ja nyt on hyvä lähteä jatkamaan 🙂 Innolla odotan millainen talo on täysin valmiina!

    • maija

      Kiitos! Juu, paljon on muuttunut, mutta vielä tulee näistä kuvista muuttumaankin, kun tätä valkoista pohjaa päästään värittämään tapetein, sävyin ja yksityiskohdin. Into piukalla tätä hetkeä itsekin odotan. 🙂

  13. Villis

    Voi Maija, minkä kaunottaren olette saaneet aikaiseksi, onnea on ammattitaito!!! Ahkeruus on kohta palkittu ja kodistanne tulee sellainen paikka, että nautitte siitä joka päivä! Ihanaa, että jaksat pitää blogisi sivuja kaiken tämän ja arkityön ohessa! Jaksamista edelleen kevään hommiin!

    • maija

      Kiitos Villis! Vielä ei voi nuolaista, paljon hommaa edelleen edessä, mutta onneksi maaliviiva alkaa jo häämöttää kaukana horisontissa. Kun se on saavutettu, ei taideta hetkeen rempata yhtään mitään, vaan ollaan löllötellään ja nautitaan uudesta kodista. Tai näin sanon nyt… 😉

      Kiitos tsempeistä, nyt on se mukavin vaihe remontissa käsillä, talolla tapahtuu ja tilat muuttuvat silmissä. Mukavahan tätä muutosta on muillekin jakaa. Kiitos kuuluu teille kaikille, kun elätte niin innolla mukana tässä matkassa!

  14. MS Ordinary

    Huh, mikä urakka! Todella hienoa, että olette siihen ryhtyneet. Vanha talo saa taas useita kymmeniä vuosia jatkoaikaa, mikä on mielestäni erittäin arvostettavaa 🙂 Tekin saatte upean kodin! En malttaisi odottaa lopputulosta.

    • maija

      Joo sanos muuta, on tässä ollut kyllä hommaa. Mutta tuleepahan tehtyä ja koettua tällainenkin projekti. En tiedä, lähtisinkö tällaiseen hommaan enää toista kertaa, mutta en silti missään nimessä olisi jättänyt tätä tekemättä. Ehkä tämä on sellainen once in a lifetime -tapaus. 🙂

      Ja tosiaan – kun kerran tehdään, niin tehdään sitten kunnolla ja kauaskantoisesti, tällä remontilla talon käyttöikä toivottavasti vähintäänkin tuplaantuu entisestä.

  15. Nina Ollas

    Hei! Teidän talon harmaa väri näyttää upealta. Mikä värikoodi olette käyttänyt ?Olemme maalaamassa talomme ja on tosi vaikea valita. Paljon T

    • Maija

      Hei! Meidän talo on maalattu sävyllä NCS S 1502-Y, ulkona kauniin vaalea, pikkuisen vihreään taittava harmaa. Voin laittaa tämän tiedon vielä meilitsekin tulemaan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *