Väri-inspiraatiota Midnattin tapaan

Sunnuntait ovat täydellisiä päiviä kiireettömään selailuun ja inspiraation etsimiseen. Vaikka viikonloput tuntuvatkin vilahtavan ohi silmänräpäyksessä ja kaikenlaisten askareiden parissa, koitan pyhittää viikonlopuista ainakin jonkinlaisen hetken rentoon oleskeluun ja lehtien tai netin päämäärättömään selailuun. Törmäsin jokin aika sitten vuodetekstiilibrändi Midnattin syksyn uusiin mallistokuviin, joista mainitsinkin jo taannoisen postaukseni yhteydessä. Kyseessä oli sen verran ihanat kuvat, että halusin jakaa ne vielä erikseen täällä blogissa. Kauniiden väriyhdistelmien lisäksi kuvista voi bongata myös paljon muitakin ajankohtaisia elementtejä ja yksityiskohdissa on paljon kiintoisaa katseltavaa.

Kuvien väripaletti on erittäin ajankohtainen; kermaa, sinappia ja ruskeaa sekä pehmeitä murrettuja värejä. Molemmat Midnattin uutuusväreistä, vaaleankeltainen Sorbetto ja murretumpi, sinappimainen Bosco ovat mieleeni, ja viime aikoina olenkin kehittänyt pienen himotuksen etenkin tuollaisiin vaaleisiin kermanvärisiin lakanoihin. Sinappiset sävyt taas kiinnostavat juuri nyt ihan yleiselläkin tasolla ja olen jopa pyöritellyt jotakin tähän taittavaa tulevan olohuoneeni seinäsävyksi. Täytyy vielä katsoa löydänkö täydellistä sävyä ja kuinka se istuu kokonaisuuteen, mutta tykkään aina haastaa itseäni ja kokeilla kodeissani vähän erilaisia sävy-yhdistelmiä. Vanhaan taloon kun sopivat niin ihanasti kaikenlaiset vahvemmat ja vähän oudommatkin sävyt.

Päivänkakkarat rennossa lasissa pienen kivikuution päällä – ihana pieni yksityiskohta!

Värisävyjen lisäksi näistä kuvista on hauska bongailla myös muita tämän hetken ajankohtaisia elementtejä. Vanhat vekkivarjostimet, roiskitulla pilkkukuviolla koristellut astiat, pylväsmäiset pöydät, luonnonläheiset yksityiskohdat ja vanhat maalaukset ovat ainakin juuri nyt kärkipaikoilla trendikkäimpien somisteiden listalla. Myös klassista keramiikkaa, kuten pyöreitä korvallisia vaaseja ja kömpelöitä pieniä purkkeja näkyy nyt käytettävän vähän joka puolella. Pitkät verhot tuovat pehmeää tunnelmaa ja ryppyinen pellava rentoutta. Ihan kivan kuuloinen paletti kyllä omaankin korvaan.

Vahvat värit sopivat kauniisti sinappisten sävyjen seuraan.

Näiden kuvien myötä innostuin listaamaan tarkemminkin tämän hetken trendielementtejä makuuhuoneeseen liittyen. Kellertävät sävyt ovat tulleet nyt vahvasti sisustukseen ja neutraalimmat hiekansävyt ovat osittain korvautuneet näillä hivenen lämpimämmillä sävyillä. Tämä on ihan kiinnostava suuntaus, kellertävät sävyt ovat jo pitkään tuntuneet aika kiinnostavilta ja raikkaan uudenlaisilta valinnoilta. Yksityiskohdissa korostuu puolestaan yksilöllisyys ja mielenkiintoisimmat detaljit ovat useimmiten second handia tai itse tehtyjä.

Makuuhuoneen syksy 2020

  • pehmeät kellertävät sävyt, hiekka vaihtuu astetta keltaisempiin sävyihin
  • neliskanttiset pylväsmäiset yöpöydät
  • ohuet valoa läpäisevät pellavaverhot
  • tummat tai vahvasävyiset yksityiskohdat
  • petauksen viimeistelijät: helmalakanat, päiväpeitot ja sängynpäädyt
  • eri malliset ja kokoiset tyynyt: isot pitkulaiset tyynyt ja klassiset putkityynyt
  • persoonalliset yksityiskohdat: vanhat maalaukset, yksilöllinen keramiikka, kirppisvalaisimet

Lisää väri-inspiraatiota löytyy muuten maalivalmistaja Jotunin juuri julkaisemasta uudesta vuoden 2021 Rediscover-värikartasta, se löytyy tästä linkistä. Jotunilla on aina hienot sävyt ja kiinnostavat stailaukset inspiraatiokuvissaan, joten inspiraationnälkäisiä suosittelen lämmöllä kurkkaamaan myös nämä kuvat läpi.

Kaikki kuvat/all pictures Midnatt

sisustus skandinaavinen-sisustus
Kommentit (2)
  1. Inspiroivaa, kiitos! 🙂

    1. Ihana kuulla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *