Välipäivien tunnelmia

Joulut on juhlittu, mutta leppoisa jouluoleilu saa vielä jatkua. Vielä ei ole kiirettä siivota joulua pois, haluan nauttia vielä hetken tästä ihanasta tunnelmasta ja joutenolosta. Joulun ajan olin pois päätteiden äärestä, mutta nyt someloma saa hiljalleen väistyä. Tulin huikkaamaan terveiset täältä joulunjälkeisestä kodista, jossa viime päivät ovat kuluneet seuraavanlaisissa tunnelmissa:

Näissä kuvissa tiivistyy aika hyvin viime päivien fiilis. On tullut pötkötettyä kotona, haahuiltua pyjamassa, luettua, syötyä ja katsottua sarjoja. Joululukemiseni on ollut Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, josta olen tykännyt kovasti. Netflixin puolella olen katsonut The Queen´s Gambit -minisarjaa, jota myös suosittelen. Tykkään usein minisarjoista, ne eivät ole uuvuttavan pitkiä monine tuotantokausineen ja näin ollen jotenkin helpommin lähestyttäviä. Lisäksi lukulistalle on kuulunut pitkästä aikaa sisustuslehtiä ja -kirjoja, puhelinta olen puolestani vältellyt. Niin ihana vaihteeksi keskittyä ihan muihin asioihin.

Jouluksi leivoin jo perinteeksi muodostuneen maustekakun, joka on tällä hetkellä jo syöty – oli hyvää ja helppoa. Näin muuten keittiössä viipyilee vielä joulutunnelma – joulukukat lähtevät sitä mukaa kun kuihtuvat, kranssit ja valot saavat olla paikallaan vielä hetken. Oli nappivalinta ostaa ruukkuamaryllis pikkujouluksi: koko joulukuun sai ihailla hiljalleen venyvää vartta, joka puhkesi kukkaan sopivasti juuri jouluksi – ja kuihtui juuri pois. Näin täytyy toimia ehdottomasti ensi vuonnakin, sillä näin saa nauttia kukasta pitkään eikä täydessä kukassaan olevaa amaryllista tarvitse katsella enää tammikuussa.

Ihan pelkkää joutenoloa ei viimeiset päivät ole kuitenkaan olleet. Aatonaattona innostuin maalaamaan yläkerran listat ja tuon pienen oven hieman tummemmalla harmaanruskehtavalla sävyllä, ja nyt kokonaisuus on aulan osalta sellainen kuin ajattelinkin. Vielä pitäisi maalata toinen kerros, sillä nyt lopputulos on vielä hieman epätasainen. Pellavaöljymaali myös himmenee ja tasoittuu muutamien viikkojen jälkeen, joten tämänkin osalta lopputulos muuttuu vielä hieman. Tällä sävyllä ajattelin maalata myös porraskaiteet, ehkä pariovet ja jatkaa sävyä mahdollisesti hieman vaalennettuna myös alakerran eteisessä. Maalausta on riittänyt myös keittiön puuttuvissa ovissa, jotka toimitettiin minulle aatonaattona. Vielä pari kerrosta, ja saan nämäkin ovet vihdoin paikalleen. Juuri sopivasti uuden vuoden alkajaisiksi.

Muuton Gloria-kynttelikkö on yksi jouluperinteistäni – kaivan sen kaapista aina pikkuisen ennen aattoa, ei liian aikaisin. Nyt fiilistelen sitä vielä muutaman päivän, ja sitten onkin aika pakata se taas ensi vuotta odottamaan.

Pienen puuhastelunkin ohella joulu on kaiken kaikkiaan ollut kuitenkin tänä vuonna ihanan rento ja leppoisa – oikeastaan kivoin joulu moneen vuoteen. Siksipä on ihana jatkaa jouluoleilua vielä hetken verran, kyllä sitä tavallista talvea ja arkea sitten kuitenkin riittää. Nämä saavat olla nyt viimeiset joulukuvat tältä vuodelta, seuraavaksi on aika kääntää katseet ensi vuoteen ja sen tuomiin uusiin haasteisiin – uudenvuodenaattohan on jo ovella. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä ja kiitos, kun seurailette mukana!

sisustus joulusisustus sisustusideat
Kommentit (2)
  1. Voi jestas,miten ihana koti ja tunnelma!!

    1. Kiitos tuhannesti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *