Blogit
Pihkala

UUDET IKKUNAMME

yhteistyössä Sydänpuu 
Kuten sunnuntaisessa remonttipostauksessani kerroinkin, sai talomme ylleen uudet ikkunat viime viikolla. Lupasin kirjoitella ikkunoista ja niiden asennuksesta vielä tarkemmin omassa postauksessa, ja nyt on tämän jutun vuoro.

Ikkunoiden asennus oli meille tärkeä etappi kohti valmista julkisivua ja lämmintä sisätilaa, nyt talo on taas asteen verran valmiimman oloinen. Puhumattakaan siitä, mitä ikkunat tekivät talon ulkonäölle; se muuttui kyllä radikaalisti ja pelkästään positiiviseen suuntaan. Ikkunoista tuli kyllä aivan ihanat, ei voi muuta sanoa!

Ikkunat toimitettiin Sydänpuun tehtaalta suoraan kotipihallemme kahdessa lavassa. Tästä ne nostettiin pikapikaa sisälle ja asennushommat aloitettiin heti samana päivänä. Suurin osa vanhoista ikkunoista olikin jo irrotettu aiemmin uusien ikkuna-aukkojen teon myötä, ja hommat saatiin tästä syystä nopeasti alkuun. Vain ruokasalin ja olohuoneen vanhat isot ikkunat olivat vielä paikallaan. 

Mies asensi ikkunat apuun rientäneen kaverinsa kanssa, hyvä näin, sillä minusta ei juurikaan olisi ollut painavien ikkunoiden nostajaksi. Asennus kävi ammattimiehiltä nopeasti, meni kaksi iltaa ja kaikki ikkunat olivat paikoillaan. Kyllä oli talon ilme muuttunut, kun seuraavana päivänä poikkesin työmaalle!
Tien puolelle sekä päätyyn valitsimme T-malliset ikkunat yläruudukolla. Nämä mukailevat talon alkuperäisiä piirustuksia, joita halusimme kunnioittaa mahdollisimman pitkälle. Minusta nuo yläruudut ovat todella viehättävät, niistä tulee taloon jotenkin erityisen kotoinen fiilis. 
Kaikissa ikkunoissa on tuollaiset vanhanaikaiset saranat, viehättävä yksityiskohta tuokin. Ikkunat pääsivät heti tositoimiin, kun loppuviikon taivaalta vihmoi vettä, räntää ja ties mitä. Siinä mielessä saimme asennettua ikkunat kyllä kreivin aikaan. Sisälläkin on nyt paljon mukavampi työskennellä, kun luonnonvaloa pääsee taas tulvimaan sisätiloihin. Rakennusmuovithan eivät sitä juurikaan läpäisseet…

Valitsimme kaikkien ikkunoiden ulkopokat perinteiseen malliin ulospäin avautuvaksi. Meistä tämä oli tärkeä detalji ja osa vanhanmallisten ikkunoiden viehätystä, malli on nimittäin ihan erinäköinen sisäänpäin aukeavaan verrattuna. Ikkunoiden pesu toki hankaloituu hieman, mutta onneksi mies lupasi vastata tästä tulevaisuudessa… Sehän jää nähtäväksi, kuinka lupaus toteutuu käytännössä. 😉

Kaikenlaiset yksityiskohdat ovat ikkunoissa todella pitkälle hiottuja. Kuten aiemmassa ikkunapostauksessani kerroinkin, on heloissa ja profiileissa rutkasti valinnanvaraa. Meille valikoitui messinkiset Kellokoski-salvat, jotka ovat luonnossa todella kauniit. Yksinkertainen malli, jossa on kuitenkin sitä jotain.
Messinkiset myrskyhaat jatkavat tätä samaa linjaa. Tuollainen hela on kuin koru jo itsessään. Kaikissa ulkopokissa on konevedetyt lasit, josista voi bongata pientä aaltoilua. Toisissa ikkunoissa tämä näkyy selkeämmin kuin toisissa. Nyt tosin ikkunoissa on sen verran remonttipölyä, että efekti jää vielä vähän tämän varjoon…
Puutarhan puolelle valitsimme leveämmät ikkunat vanhaa ikkunakokoa mukaillen. Malli on ns. kolmiosainen T, ja tässä leveämmässä mallissa yläruudut on jaettu viiteen eri osaan. Nämä ikkunat ovat kokonsa puolesta todella näyttävät, ja kuitenkin jatkavat yhtenäistä linjaa kapeamman T-ikkunan kanssa.

Tässä kuvassa näkyy myös ikkunoiden karmiprofiili. Se on mallia Kartano, eli aavistuksen koristeellinen. Profiili ei onneksi ole yhtään liian koukeroinen, siinä on tiettyä vanhanaikaista pehmeyttä, mutta ei mitään liian kruusattua. Ihan hyvä siis, että mies sai tahtonsa läpi, itse kun olisin ollut alun perin hivenen yksinkertaisemman Jugend-profiilin kannalla.
Täytyy sanoa, että nyt valmiit ikkunat nähtyäni olen entistä
tyytyväisempi siihen, että päätimme panostaa tässä projektissamme juuri ikkunoihin.
Puuikkunoiden hienot yksityiskohdat ja aito vanhanajan fiilis tuovat
talon ilmeeseen niin käsittämättömän paljon lisää sellaista tunnelmaa, jota ei millään voisi saavuttaa tavallisella alumiini-ikkunalla. Oikeanlainen tunnelma syntyy loppujen lopuksi pienistä yksityiskohdista, ja näissä Sydänpuun ikkunoissa ne ovat todella tarkkaan hiottuja. Jos jonkun neuvon annan vanhan talon remontoijalle, on se tämä: luota aitoihin asioihin ja noudattele talon alkuperäistä henkeä. Uusi vain tarkasti harkiten ja jos julkisivuissa johonkin panostat, panosta ikkunoihin. Se kannattaa, trust me.
Jälkikäteen päätimme hankkia kuistillekin uudet ikkunat, mutta koska
laitoimme tilauksen sisään vasta jokin aika sitten, eivät ne vielä
ehtineet tähän lähetykseen. Onpahan siis vielä lisää jännättävää tuleville kuukausille. Kuistin ikkunoissa toistuu tämä sama ajatus muodon suhteen, mutta ne tulevat olemaan hieman pieniruutuisemmat, oikein sellaiset idylliset vanhan kuistin ikkunat. Näette sitten!
Talon ikkunat ovat nyt onnellisesti paikallaan, mutta viimeistelytyöt, kuten ikkunasmyygien teko jatkuu vielä. Kunhan nämä ovat valmistuneet, lataan tänne kunnon ennen-jälkeen kuvat julkisivuista. Ja sisälle hypätään toki myös, kunhan sen aika on, sisätilojenkin luonne muuttui nimittäin jo nyt aika lailla.
Ikkunat Sydänpuu/Rakentajan Sarokas. Tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.
http://sydanpuu.com/

Last week we got our new windows! We wanted to follow the original style of the house, so we decided to invest in traditional wooden windows from Finnish manufacturer Sydänpuu. That was definitely the right decision, look at all those fine details! The new windows changed the appearence of the whole house, bringing a lot more old-fashioned ambiance to it.

Kommentit (13)

  1. Irmastiina Ruusukummusta

    Todella kauniit ikkunat! Ymmärsinkö oikein, että lasit muistuttavat vanhanajan laseja siinäkin, että "vääristävät" maisemaa.
    Kyllä todellakin kannatti satsata noihin ikkunoihin!

    • maija

      Olen täysin samaa mieltä, olen kyllä todella tyytyväinen ikkunoihin!

      Ja juu, ymmärsit oikein. Ikkunoiden uloin lasi on konevedettyä lasia, eli siinä näkyy pientä aaltoilua ja maiseman vääristymistäkin vanhan lasin tapaan. Tosin nykyajan konevedetty lasi ei ole enää niin raffia tavaraa, mitä se joskus ennen on ollut. Tästä syystä aaltoilu ei ole nykylasissa enää niin selkeää, meillä toisissa ikkunoissa se näkyy vähän paremmin kuin toisissa. Yläkertaan taisi osua ns. paras yksilö, siellä lasissa on kunnon selkeät jäljet.

      Hassuksi on muuten tämä maailma mennyt, entisaikaan aaltoilevasta lasista haluttiin eroon ja nyt puolestaan haetaan oikein tarkoituksella vähän epäkurantin näköistä lasia… 🙂

  2. tunne tilat

    Olen aivan samaa mieltä, että tähän kannatti satsata. Tapetteja ja kalusteita voi vaihdellakin, mutta ikkunat ovat vuosikymmeniksi eteenpäin ja todellakin vaikuttavat tilan tunnelmaan niin kodin sisällä kuin ulkoapäin katselijoillekin.

    Näyttää siis superhienolta!

    • maija

      No näin juuri. Ikkunoita ei niin vain vaihdeta, ne ovat tosiaan satsaus vuosikymmeniksi eteenpäin. Ja kuinka suuri merkitys niillä onkaan tilojen ja talon tunnelmaan sekä sisällä, että ulkona! Mieluummin säästän sitten jossain vähemmän näkyvissä asioissa…

  3. Suvi / zubiscorner.blogspot.fi

    Aivan täydelliset ikkunat, upeita yksityiskohtia.

    • maija

      Ikkunat ovat kyllä ihan käsittämättömän hienot, niitä ihailee joka kerta, kun taloon astuu! Nuo kaikki yksityiskohdat tekevät ilmeeeseen niin älyttömän paljon…

  4. Unknown

    Paljon maksaa?

    • maija

      Näissä ikkunoissa hintahaitari on käsittääkseni melko laaja, sillä kaikki ikkunat ovat yksilöllisiä koon, mallin, varustelun, pintakäsittelyn jne. puolesta. Eli kannattaa ihan pyytää tuolta tarjous omilla mitoilla ja spekseillä. Kyllähän nämä hinnakkaampia ovat standardimallisiin perusalumiiniikkunoihin verrattuna, mutta laatu ja yksityiskohdat ovatkin sitten myös ihan toista.

  5. Anonyymi

    Hienot ovat ikkunat, toki hyvästä ja mieluisesta sitten joutuu maksamaankin, yllätys, yllätys? Edellinen kommentaattori ei näytä tietävän, että noin yleensäkin rakentaminen ja peruskorjaus-maksaa-PALJON, joten tässä se hänellekin tiedoksi! Tsemppiä eteenpäin vaan, -tirppu

    • maija

      Kiitos, hienot nuo ovat kyllä!

      Ja joo, kyllä se näin vain valitettavasti on, rakentaminen ja remontointi ei ilmaista ole. Ja usein se hyvä ja mieluinen tosiaan saattaa jotain maksaakin, kumma kyllä… Olen tässä remonttien myötä oppinut sen, että tietyissä asioissa ei kannata pihistää, kun taas jossain toisissa jutuissa säästäminen toimii vallan hyvin. Ikkunat menevät minusta kirkkaasti tuohon ensimmäiseen kategoriaan.

  6. Anna / Iloni

    Jee! Hyvän on näköiset! Sain juuri rahdista viestin että meille saapuu samalta tehtaalta huomenna ikkunat! Tosin meille tulee vain kaksi ikkunaa, loput on tarkoitus vain kunnostaa entiselleen.
    Kiva nähdä teillä nuo jo asennettuna. Kannatti satsata!!! (sain juuri vahvistettua itsellekin tämän, kiitos! :D)
    Mutta on se juuri niinkun tuossa yllä sanottiinkin, niin näihin "runko"-ratkasuihin jos johonkin kannattaa satsata ja ikkunoihin AINA noin ylipäätään kun on taloista kyse! Ne on mielestäni melkeinpä tärkein yksityiskohta niin julkisivun kun huonesuunnittelun osalta.

    • maija

      Ooh, siellä on sitten myös jännät paikat! Täytyykin tulla sitten heti kurkkimaan miltä uudet ikkunat teillä näyttävät. 🙂

      Teitte hyvän valinnan, me ainakin olemme todella tyytyväisiä näihin ikkunoihin! Ovat ehdottomasti joka pennin arvoiset, ja tosiaankin tekevät niin älyttömän paljon koko talon ilmeelle, niin sisällä kuin ulkona. Energiatehokkuudesta puhumattakaan…

  7. TAPAHTUNUT VUONNA 2015 – Pihkala

    […] Blogimediaa ja sen hienoa bloggaajajoukkoa. MARRASKUU Marraskuussa asensimme taloon uudet ikkunat, ja taisinkin intoilla niistä koko kuun ajan. Julkisivurempan väistyttyä keskityimme raksalla […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *