Blogit
Pihkala

UUDENKARHEASTA KODIKKAAKSI | FROM APARTMENT TO HOME

Tässä vaihteeksi muutama inspiraatiokuva näin keskiviikkoillan ratoksi. Kauniin stailauksen ohella kuvien mielenkiintoa lisää niiden toinen lähtökohta; nimittäin tunnelman ja elämänmakuisen fiiliksen tuominen uudenkarheaan kerrostaloasuntoon.
Kylmyys ja kolkkous saattavat toisinaan vaivata vastarakennettuja asuntoja, kliiniset pinnat hohtavat uutuuttaan ja vanhoille asunnoille ominainen eletyn elämän tunnelma puuttuu – vaikka tokihan tämä voi olla tapauksesta riippuen myös positiivinen asia. 😉 Tässä kohteeessa uusille asunnoille tyypillinen anonyymiys ja turvalliset massaratkaisut on häivytetty taitavan stailauksen myötä takavasemmalle, ja tyhjään asuntoon on puhallettu sen kaipaamaa eloa ja tunnelmaa. Pohjana oleva asunto on aika tyypillinen uudiskohde; nätti, mutta tyhjillään ehkä vähän persoonaton. Vaan eipä ole enää näiden kuvien jälkeen:
Olohuoneessa vallitsee rento tunnelma. Tyynyt on heitetty näennäisen huolettomasti sohvalle, torkkupeitto on valahtanut kauniisti ja pöydälle on asetettu avoin lehti, aivan kuin joku olisi juuri äsken viettänyt tuolla lokoista sunnuntaipäivää. Tila on otettu haltuun sijoittamalla sohvaryhmä reilusti tilan keskelle. Sijainti osittain ikkunan edessäkään ei haittaa, päinvastoin ikkunalaudalla olevat esineet nousevat kauniisti esiin sohvan takaa. Seinän vieressä olevalle pitkälle hyllystölle on sijoitettu esineitä kauniisiin sommitelmiin, tykkään itse tosi paljon tuollaisista pitkistä, matalahkoista hyllyratkaisuista. Kuvan hylly näyttää minusta hyvin pitkälti Ikean Vittsjöltä, eli tuollaisen ratkaisun saisi toteutettua vieläpä oikein edullisestikin.
Yksityiskohdat tuovat lisää tunnelmaa. Epäsymmetrisesti seinälle kiinnitetyt ja maassa majailevat taulut, kirjapinot, runsaat tekstiilit ja herkät kukkaset ovat tärkeässä osassa kotoisaa tunnelmaa. Huomatkaa myös Ilse Crawfordin Ikealle suunnittelema korkkipenkki, joka toimii tosi kivasti osana sohvaryhmää, niin penkkinä kuin laskutasonakin.
Sitten kurkataan keittiön puolelle. Valkoista modernia keittiötä pehmentää kaunis kattaus – kuvitelkaapa tämä kuva ilman tekstiilejä, jopa olisi tunnelma erilainen. Lämpimät, jopa hiukan rustiikkiseen taipuvat pienesineet tasapainottavat moderneja kaapistoja ja luovat kiinnostavan vastakohdan. Viherkasvit, nuo takuuvarmat jokapaikan raikastajat kohentavat ilmettä täälläkin.
Tyylipuhtaita asetelmia, joiden avulla huomio kääntyy pois rumista sähköpistokkeista ja koteloista. Hassua muuten, minulla on ollut tismalleen samanlainen musta pullo, jonka olen joskus raahannut kirppikseltä kotiin. En tosin muista heitinkö mokoman muutossa menemään, täytyykin mennä tästä inspiroituneena penkomaan vähän laatikoita.
Sama rento tunnelma jatkuu makkarissakin, joku on ”unohtanut” housutkin sängylle. Väriskaala on vain vielä vähän niukempi ja vaaleampi edellisiin tiloihin verrattuna. Eripariset sängynvierustat toimivat hyvin, kaksi tuollaista laatikostoa näyttäsikin ehkä jo vähän turhan raskaalta. Huomatkaa myös taulujen sijoittelu, ne toimivat epäsymmetrisesti yöpöydän päällä usein paljon paremmin kuin sängyn keskellä.
Ja sitten työhuone. Haaveilen, että minunkin työhuoneessani pöytä olisi sijoitettu keskelle huonetta, tässä ratkaisussa on mukavaa ilmavuutta ja office-henkeä.
Eteisestä on vain muutama kuva, tyylikkäät seinäkoukut ja ihana safarituoli. Entäpä jos kodin kauneimman tuolin säästäisikin eteiseen, siellä se olisi heti ensimmäisenä ilostuttamassa kotiintulijaa. Ei hullumpi ajatus minusta.
Kylpyhuoneosasto on hyvin simppeli, eloa on sinnekin puhallettu isolla oksalla ja pehmeillä pyyhkeillä. Nämä ovat pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia, joiden avulla kuvaan tulee ihan uudenlaista tunnelmaa.
Ja lopuksi kurkistus parvekkeelle. Hulppea maisema ja upea tiiliseinä ovat melkoisia elementtejä jo itsessäänkin, ne eivät kaipaa seurakseen kuin muutaman yksinkertaisen, tarkkaan valitun kalusteen. Kyllä tuolla kahvittelisi.
On jännää seurata, kuinka sisustusmuoti muuttuu, ja stailaus- sekä valokuvaustyyli luonnollisesti sen mukana. Tämän asunnon kaltainen rento undone-fiilis tuntuu nyt olevan suosiossa, ja kuvissakin on nyt suosittua hämyinen tunnelma, varjoilla ja valoilla leikitellään yhä enemmän. Meillähän täällä Suomessa hämyinen fiilis tulee kuviin jo ihan itsestään pimeiden talvikuukausien aikana, joten sen eteen ei tarvitse juuri nähdä vaivaa. 😉 Kuvakulmista ja stailauksesta voi kuitenkin poimia vinkkejä ja inspiraatiota itsellekin, ja kiinnittää yksityiskohtiin huomiota taas uudella tavalla. Niillä tosiaan on väliä, pienillä jutuilla tunnelma muuttuu ihan erilaiseksi. 
Mitäs te pidätte tästä asunnosta ja rennosta stailaustyylistä yleensäkin?
This apartment is so inspiring! Styled by Team Sarah Widman, it´s full of interesting details and beautiful displays. Transformation from a new, anonymous apartment to cozy and lively home is amazing.
all photos: Jonas Berg for Newhomes, styling Team Sarah Widman

Kommentit (20)

  1. By Jaana K

    Aivan täydellinen sisustus!! Siis täysi kymppi minun makuun, kiitos valtavasti tästä inspiraatiosta ?

    • maija

      Olepa hyvä! 🙂 Kaunis kokonaisuus minunkin mielestäni.

  2. Mirella Hölttä

    Taattua Sarah Widman tyyliä =)

    • maija

      Juurikin näin, hyvältä näyttää kyllä tämäkin. 🙂

  3. Anna-Liisa

    Kukapa ei tykäis. Erityisesti sohvan sijittaminen osui silmääni; puoliksi ikkunan edessä. Itse olisin taatusti mallannut sitä tylsästi kokonaan ikkunan eteen.

    • maija

      Sohvan sijoittelu on kyllä sellainen, jota ei välttämättä tulisi itse ajateltua. Minäkin olisin varmasti ajatellut sohvaa ensin ehjälle pitkälle seinälle tai sitten kokonaan ikkunoiden eteen, mutta itse asiassa se toimii tosi kivasti myös tuossa puolittain, huoneen kiistattomana keskipisteenä.

  4. Irmastiina Ruusukummusta

    Pidän kovasti tuosta kodista…upea on!

    • maija

      Nättiä on, taitavasti stailattu ja puhallettu eloa ns. tyhjään tauluun.

  5. Syvältä.Sanna.

    Mukavan rento!

    • maija

      Minäkin tykkään juuri tuosta rentoudesta ja vaivattomuudesta, joka stailauksesta välittyy. Se tuo heti sellaista kotoisaa, kutsuvaa fiilistä tilaan.

  6. KATJA/ NEOVIA HOUSE

    Pidän, paljonkin 🙂 On paljon inspiroivampaa, kun kaikki ei ole niin justiinsa ja tekemällä tehtyä…vaikka toki näennäinen huolettomuus vaatii myös sitä asettelua ja silmää. Sohvan sijoittelu tässä hyvä, ja korkkipenkki tukee kivasti tuota epäsovinnaista sijoittelua

    • maija

      Niin minustakin! Vaikka tosiaankin näennäinen huolettomuus on taito, ja rennosti heitetyt esineet ovat usein todellisuudessa aseteltu millintarkasti kuviin. Mutta kivan rennon ja eloisan fiiliksen ne välittävät joka tapauksessa, ovat sitten aseteltuja tai ei.

  7. Sanna/ Sisustus COCO

    Ihana koti 🙂

    • maija

      No on. 🙂

  8. Anne

    Hieno on – vähän saisi olla väriä makuuni, mutta jos valkoista olla pitää näin paljon – niin tuossa se oli kyllä tehty taiten.

    • maija

      Kyläl minäkin huolisin omaan kotiin vähän enemmän sävyjä ja värejä, mutta kauniin kuulasta tuolla valkoisuuden keskelläkin on. Oma lempikohtani on tuo olkkarin sohvakokonaisuus, sillä siinä hienovaraiset lämpimät sävyt ja erilaiset tekstuurit tuovat juurikin vähän lämpöä valkoisuuden keskelle.

  9. Suvi / zubiscorner.blogspot.fi

    Sohva on sijoitettu kauniisti ja tosi kiva sisustus muutenkin. Mutta vielä paremmalta näyttäisi, jos kaikki seinät eivät olisi valkoisia.

    • maija

      Minäkään en pistäisi pahitteeksi pientä väripilkahdusta. Mutta aika mukava tunnelmanmuutos pelkillä kalusteillakin syntyi tuollaiseen tyypilliseen "perusmaalarinvalkoiseen" uudisasuntoon. 🙂

  10. tunne tilat

    Todella taitavaa stailausta.Sohvan sijoittelu ja tauluasetelmat iskivät minun makuhermooni täydellisesti.

  11. maija

    Niinpä, hienosti oli kyllä otettu kokonaisuus haltuun yksityiskohtia unohtamatta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *