UUDEN VUODEN UUTISIA

Onnellista uutta vuotta 2017!
Uudenvuodenpäivä on aina fiilikseltään vähän omanlaisensa. Usein laiskanpuoleinen, kuten tänäänkin, syynä edellisen illan valvominen, juhlahulinat ja jokin yleinen vetämättömyys. Edessä on tyhjä sivu ja uusi vuosi, mutta mieli on vielä vähän kiinni vanhassa. Tänään olenkin summannut mielessäni mennyttä vuotta ja vetänyt suuntaviivoja jo vähän tulevaakin vuotta varten. Ja kuunnellut U2:n New Year´s Dayta, joka täytyy nimensä ansiosta kuunnella joka vuosi tänä päivänä.
Kulunutta vuotta leimasi ennen kaikkea remontti, mutta tapahtuihan silloin paljon muutakin. Erityisesti työn kannalta vuosi oli tosi antoisa, ja pääsin tekemään hienoja juttuja niin päivätöissäni suunnittelijana kuin tämän kakkostyönikin myötä. Blogini kuljetti minua kahteen mielenkiintoiseen paikkaan, kevättalvella Monacoon ja loppuvuodesta Transylvaniaan. Tällaisista matkoista en olisi  osannut vuosi sitten unelmoidakaan! Pääsin myös vuoden varrella solmimaan ja toteuttamaan monia mielenkiintoisia yhteistöitä niin sisustuksen, remontoinnin kuin erilaisten lifestyleaiheiden tiimoilta. Kiitos luottamuksesta ja mukavasta yhteistyöstä kaikille yhteistyökumppaneilleni!
Takana on nyt myös ihka ensimmäinen vuosi sivutoimisena yrittäjänä ja
on ollut hienoa nähdä, että päätös perustaa toiminimi on ollut oikea. Yrittäjyydessä on vielä opettelemista, mutta ihan turhaan viivyttelin aikanaan sen ensimmäisen ison askeleen ottamista. Käytännössä sen myötä kun mikään ei ole muuttunut, vaan ehkä jopa vähän helpottunutkin. Päivätyöni teen edelleen Koodin palkkalistoilla, mutta toiminimi antaa vähän enemmän vapauksia kaikenlaisten keikkojen ja sivutöiden tekemiseen. Monenlaiset työt pitävät mielen virkeänä, ja yksi näiden parhaita puolia onkin se, ettei koskaan tiedä mitä jännittävää seuraava päivä tuo tullessaan. Luovassa työssä kaikki erilaiset osa-alueet tukevat toisiaan ja nautin ihan suunnattomasti siitä, kun pääsen toteuttamaan erilaisia mielenkiintoisia töitä niin sisustussuunnittelun, stailauksen, valokuvauksen kuin vaikkapa markkinoinnin ja sisältöyhteistöiden suunnittelun parissa.
Blogikin on rullaillut vuoden aikana mukavasti eteenpäin. Remontti on toki vaatinut omat veronsa, mutta tästä huolimatta on ollut ihan mahtava seurata, kuinka taloprojektimme myötä tänne Pihkalaan on löytänyt roppakaupalla lisää lukijoita. Vuorovaikutus on tämän jutun suola, ja en voi kylliksi kiittää kaikista niistä tsemppaavista kommenteista, joita varsinkin remonttijuttuihini olen saanut. Ihan huikea nähdä, kuinka innokkaasti te elätte tässä projektissa mukana! Toivottavasti pysytte matkassa myös tänäkin vuonna, tähänkin vuoteen riittää nimittäin paljon sisustettavaa ja talon tapahtumia kerrottavaksi.
Kulunut vuosi oli varsin tapahtumarikas, mutta myös uusi vuosi tuo mukanaan jännittäviä tuulia ja vähän uusia kuvioita. Tammikuun lopussa blogini siirtyy osaksi A-Lehtiä ja Meillä Kotona -sivustoa, jonka myötä pääsen kokeilemaan taas vähän uudenlaisia juttuja. Reilu vuosi Suomen Blogimediassa on sujunut oikein mukavasti, mutta vahvasti sisustuspainotteinen portaali on tälle blogille ehkä vielä vähän ominaisempi paikka. Päätökseen vaikutti myös mahdollisuus päästä mukaan Avotakan tekoon, blogimuuton jälkeen helmikuusta lähtien ryhdyn pitämään lehdessä nimikkopalstaa. Tätä uutta aluevaltausta odottelen jo erityisen innolla; lehtimaailma on kiinnostanut jo pidempään ja nyt on mahtava päästä kokeilemaan vähän sitäkin puolta.
Tiedotan blogimuutosta ja uudesta osoitteesta vielä tarkemmin tammikuun lopulla, kun muuttoasia on ajankohtainen. Sinällään täällä blogissa ei mikään muutu, aihepiirit ja jutut pysyvät samoina kuin tähänkin asti ja tämän vanhan osoitteenkin pitäisi ohjautua suoraan uudelle sivustolle. Mukava kuitenkin kokeilla taas vähän uusia juttuja ja erilaisia mahdollisuuksia, itsensä kehittäminen on aina hyväksi. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Tämä tammikuu mennään kuitenkin normaaleissa merkeissä eteenpäin. Täällä kellarin suunnittelu ja remonttikin on jo täydessä vauhdissa, ja ensi sunnuntaista lähtien remonttikuulumiset palaavat tutulle paikalleen. Myös kaikenlaisia sisustuskuulumisia riittää, ja uuden vuoden sisustustuulissa riittää inspiroitumista. Tervetuloa sisustusvuosi 2017, odottelen jo innolla mitä kaikkea tuotkin tullessaan!

Hello year 2017! It has been very exciting year and I´m looking forward to the opportunities and challenges this new year will provide. Actually one big change is already coming at the end of January, my blog will move to Meillä Kotona portal and I´ll start to write monthly column to Avotakka magazine. Will tell you more about the move and publish my new blog address later this month. Have a happy and inspirational year 2017!
Kommentit (14)
  1. Vilja @ muotoseikka
    1.1.2017, 18:57

    Tervetuloa Maija! Hienoa, että liityt joukkoomme.

    1. Kiitos Vilja! Siellä nähdään. 🙂

  2. Pilviraitti
    1.1.2017, 19:07

    Mahtavia uutisia, onnea! 🙂 Ehdottomasti pysyn matkassa mukana. Blogisi on yksi inspiroivimmista. 🙂

    1. Kiitos paljon! Ja mukava kuulla, tälle vuodelle on suunnitteilla jo kaikenlaista jännää, niin sisustettavaa kuin rempattavaakin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *