Blogit
Pihkala

Työpisteellä

Nappailin tänään muutamia satunnaisia otoksia yläkerran työpisteestä. Työpiste ei ole (onneksi) kovassa käytössä nyt kesän aikana, joten pöytäkin on nyt kohtuullisen siistissä kunnossa. Polkka Jamin kuvittama Turku-opas on jäänyt majailemaan pöydälle hienon grafiikkansa vuoksi, pitäsikin tutustua paremmin oppaan paikkoihin. Häpeä myöntää, että osa Turun putiikeista ja ennen kaikkea nähtävyyksistä on itselle ihan vieraita. Jotenkin sitä jumittuu vaan tiettyihin paikkoihin, vaikka Turusta löytyisi nähtävää vaikka kuinka. Täytyy tsempata tämän asian kanssa.
 
Tuo Kartellin Papyrus-tuoli on muuten yksi omia suosikkejani Kartellin tuotannosta. Tuolista tulee mieleen vähän 60-lukulainen konttorituoli, ja muutenkin tuote on minusta aika epäkartellmainen, jotenkin kivan erilainen. Toimisi hyvin myös olkkarin pikkutuolina tai vaikkapa ”isännän tuolina” pöydän päässä. Täytynee testata jossakin vaiheessa.
 
Muistitaululle lätkäisin vaihteeksi pari lehdestä leikattua kuvaa, oranssien esineiden kokoelma sai puolestaan jatkoa varastosta löytyneestä retronitojasta. Näillä mennään taas hetki.

Kommentit (22)

  1. selma

    Oi miten pirtsakka ja kaunis työpiste!

    • maija

      Oi, kiitoksia! 🙂

  2. Anonyymi

    Ihana työpiste, makia tuoli, mistähän noita saa, musta? Sulla ihana blogi, kauan seurannut mutta ekaa kertaa kommentoin 🙂
    Piia

    • maija

      Kiitos ja kiva kun kommentoit 🙂 Eiköhän noita saa tilattua kaikista Kartellia myyvistä liikkeistä, omani olen ostanut Koodista joskus monta vuotta sitten.

  3. Anna Kotikolmio

    Upea työpiste. Ja ihan mielettömän upea toi muistitaulu.
    Meidän työpisteellä nököttää samainen kuminauhapallo sekä mustavalkoinen muistilapputorni.

    • maija

      Kiitoksia! Hih, hyvin tuttuja vermeitä siis 🙂

  4. Irmastiina

    Kaunis työpiste ja tuo lamppu tuo muistoja mieleen…:)

    • maija

      Kiitos! Tuo valaisin taisi olla aika suosittu aikoinaan 🙂

  5. /// Laura ///

    Valaisin <3 Arisko se on? Meille löytyi kirpparikierrokselta ruskeana.

    Kirjoittelin muuten tuosta Aarrekartasta juuri kesäkuussa.
    Siinä oli niin paljon kivoja paikkoja, että suunnittelen ainakin vielä yhtä Turkupäipvää tälle kesälle 🙂

    • maija

      Enpäs tiedä merkistä, saattaa hyvinkin olla. Samanmoinen ruskea oli myös vanhempieni varastossa, sen luovutin veljelleni 🙂

      Täytyy tosiaan ottaa tuo aarrekartta käyttöön vielä tämän kesän aikana, lupaavia paikkoja siinä on tosiaan vaikka kuinka!

  6. nieinda

    Oooooo! Tuo valaisin, minun huoneessani oli lapsuudessa tuollainen! Onkohan se vielä vanhemmillani jossain tallessa, en muistanut sen olevan noin sympaattinen. :)) Tuonkaltainen muistitaulu voisi sopia meillekin, aika näppärä.

    • maija

      Hehh, tuo on kyllä aika symppis valaisin, eikun siis varastoja kaivamaan. 🙂 Tuo muistitaulu on kyllä aika näppärä, sinne on helppo sujauttaa kaikki liput ja laput jemmaan.

  7. Anonyymi

    Hei, tosi viehättävä on työpisteesi! Onko laatikosto Ikean mallistoa? Ja onko sinulla molemmin puolin samanlainen laatikosto? Olen tuumaillut tuollaista ratkaisua koululaispöydäksi. Vielä kolmas kysymyskin, eli onko pöytälevy myös ikealainen? Huvittavaa, että postailit juuri tästä aiheesta, koska olin suunnitellut etsiväni kuvia blogistasi koskien tuota kokonaisuutta. Onnistunut ja tyylikäs!

    • maija

      Kyllä vaan, Ikeasta on tuo koko pöytäkokonaisuus, taisi olla Vika Amon ja Alex-sarjaa. Toisella puolella pöytää on saman sarjan kaappi, jossa majailee tietokoneen keskusyksikkö. Ihan kiva ja edullinenkin vielä. 🙂

  8. Marru

    Hieno työhuone. Tuo valaisin on kyllä kiva!

    • maija

      Kiitos! Onhan tuo aika pirtsakka valaisin. 🙂

  9. By J

    Ihanat retrovärit ja varsin näppärä muistitaulu!

    • maija

      Kiitos, retroilu on välillä ihan jees 🙂 Muistitaulu on osoittautunut kyllä oikein näppäräksi, tuohon on helppo tehdä vaihtuvia kollaaseja ja sujautella muistilappuja kuminauhojen väliin.

  10. Anonyymi

    Hienon näköinen työpiste. Mistä olet muistitaulun hankkinut?

    • maija

      Muistitaulu on Reisenthelin ja hankittu aikoinaan Koodista, nykyään sitä kannattaisi ehkä kysellä Stockan valikoimista.

  11. Anonyymi

    Kaunista. Mistä olet tuon kuminauhapallon ostanut? Ei olekaan tullut aiemmin vastaan. L

    • maija

      Sain sen töiden kautta Haylta lahjaksi, mutta juuri tänään näin vastaavia Helsingin Pinossa!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *