Blogit
Pihkala

TUOKIOKUVA MAKKARISTA | BEDROOM CORNER

Huh, mikä jääkiekkopeli! Minun piti kirjoittaa jotakin seesteisestä makuuhuoneesta, mutta rankkarikisan aiheuttamien sydämentykytysten jälkeen seesteisyys ei ole nyt ihan ensimmäisenä mielessä. Antaa siis tällä kertaa vain kuvan puhua puolestaan ja säästetään loput jorinat ja kuvat johonkin toiseen päivään.
Makuuhuone on se tila talosta, jota saatan jäädä vähän kaipailemaankin. Valkoinen, iso tila on ehdottomasti se lempipaikkani, innostun edelleenkin tilan tunnusta ja eleettömyydestä. Joskus kuitenkin silkka valkoisuuskin saattaa vähän häiritä, varsinkin kun vinon katon myötä sängyn tietämille ei oikein voi ripustaakaan mitään. Onneksi seinää vasten nojailevat taulut ja isot viherkasvit paikkaavat jonkin verran tilannetta, tuollaisilla asetelmilla saa tuotua sentään vähän eloa tilaan. Vaikka eipä silti – kovin mustavalkoista tuohon on nytkin valikoitunut, piristävän vihreää oliivipuun tupsua lukuunottamatta.
Just one corner of our bedroom.

Kommentit (2)

  1. Irmastiina Ruusukummusta

    Kaunista ja seesteistä on, mutta olen varma, että pystyt luomaan uuteen kotiin yhtä kaunista.

    • maija

      Kiitos 🙂 Toivotaan näin, ja kyllähän uudesta kodista on tulossa aika huippu, siellä on vanhan talon tunnelmaa vielä tätä nykyistä paljon enemmän. Ihan toinen juttu on kuitenkin se, että minä vuonna siitä pääsee nauttimaan… 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *