Tunnelmia keittiöstä

keittiössä1-800

Mukavaa lauantai-iltaa! Moni on jo varmasti ehtinyt aloittaa viikonlopun vieton, linnouttautua sohvalle, hellan ääreen tai kuka minnekin. Täällä Pihkalassa vietetään remonttipainotteista viikonloppua, ja vielä illankin varalle on luvassa pientä fiksailua. Nyt maalien kuivuessa ehdin kuitenkin hyvin istahtaa näiden keittiökuvien myötä hetkeksi blogin ääreen. Kohta velvollisuus kutsuu taas, ja pääsen vetämään toisen maalikerroksen meidän portaikkoon. Niin ihana saada tämäkin kohta viimein siistiksi!

keittiössä2-800 keittiössä3-800 keittiössä4-800

Nyt päivä alkaa jo hämärtymään illaksi, mutta aiemmin tänään koti kylpi ihanassa valossa. Nappasin nämä kuvat töistä tultuani keittiöstä, jonne iltapäivän valo osuu tähän vuodenaikaan kauniisti. Olen ottanut vaihteeksi maton keittiön tason äärestä kokonaan pois, pidän vain pientä Pappelinan mattoa suojana lieden kohdassa. Matoton tila on vaihteeksi ihanan ilmava. Taidan tehdä seuraavaksi saman ruokasalille, jonka maton alle pimeäkellastuminen on jo vähän ennättänyt iskeä. Ihan hyvä tasoittaa välillä lattian sävyä ja vaihdella silloin tällöin mattojen paikkoja – kotikin raikastuu ja kevenee tämän myötä kivasti.

keittiössä5-800 keittiössä6-800

Nappasin töistä sovitteille Hayn uuden burgundinpunaisen torkkupeiton, johon olen aika ihastunut. Tällaiset sävyt sopivat minusta tosi kivasti harmaan keittiömme pariksi. Tämän burgundin lisäksi Koodiin on tullut tätä torkkupeittoa tummanvihreänä ja mustavalkoisena, kauniita kaikki. Tällaiset ohuet torkkupeitot ovat tosi monikäyttöisiä, ja toimivat vallan hyvin muuallakin kuin sohvalla. Itse juon usein aamukahvit tuossa keittiön penkillä lampaantaljan päällä, ja tällöin on ihana kietoutua johonkin pehmeään. Vaikka kyllähän tuo sohvallemmekin sopisi – olemme nimittäin huomanneet, että siellä olisi tilausta useammallekin peitolle.

keittiössä7-800

Viikonlopun kukat kipaisin ostamassa tuttuun tapaan Piia Jaalalta. Värikkäiden kukkien innostukseni jatkuu, tällä kertaa poimin mukaani kuvan mukaisen setin. Tuo haaleanpunainen daalia ihastuttaa erityisesti, mieletön väri ja tietysti kaunis kukka itsessäänkin. Minua houkuttaisi hirveästi istuttaa kukkapenkkiinkin daalioita, mutta niiden hoito hieman mietityttää, mukulat kun pitäisi kaivaa joka syksy ylös ja talvettaa oikeaoppisesti. Luin hätäisesti jostain, että on olemassa myös yksivuotisia daalioita, nämä sopisivat minulle paljon paremmin. Täytyykin tutkia asiaa lisää.

keittiössä8-800 keittiössä9-800

Penkillä majaileva Hayn nappityyny on sekin syksyn uutuuksia Koodista. Tuota Dot-tyynyähän on ollut jo pitkään myynnissä, mutta värit ja kankaat vaihtelevat sesongeittain. Tässä versiossa on kauniin sileä villakangas ja pehmeä kitin sävy, aika ihana pari myös tuon torkkupeiton kanssa. Taas kerran todettakoon, kuinka paljon ilmettä tulee jo muutamasta uudesta tekstiilistä.

keittiössä10-800

Nyt juttelut sikseen – portaikko alkaa nimittäin näyttää siltä, että on aika tarttua taas siveltimeen. Palaillaan portaiden uuteen ilmeeseen ja muihin juttuihin taas tuonnempana.

Leppoisaa lauantai-illan jatkoa!


Here´s some pictures from our kitchen. I bought some weekend flowers and had a huge crush on that pale red dahlia. That color is amazing! I crabbed a new blanket and cushion from work to try them at home, they are both from Hay´s collection. I am very much into the color of the blanket, it looks good also in the kitchen. I think red and purple hues are a good match with our pearl grey kitchen cabinets.

Kommentit (4)
  1. Ihana teidän keittiö! Ja otat kyllä todella kauniita kuvia. 🙂 Mukavaa sunnuntaita!

    1. Kiitos Hanna, ihanaa viikon jatkoa sinne!

  2. Milla - Sukhimatot
    8.10.2017, 19:39

    Ihana tuo Hayn torkkupeitto! Se oikein huokuu syksyistä sunnuntaita.

    1. Niin minustakin! Väri on nappi ja merinovilla materiaalina ihanan kevyt, mutta ylellinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *