TULOSSA KELLARIIN…

Jatketaanpa vähän sunnuntaisen kylppäriremonttiaiheen tiimoilta. Kun pinnat ovat hiljalleen kunnossa, alkaa seuraava steppi olla tilan kalustaminen. Ja sehän on pintojen valmistumisen jälkeen ehdottomasti se kivoin vaihe!

kellarikollaasi1

bathroom photo: Elisabeth Heier | House Doctor | Vipp | Tapwell | Flos

Kiintokalusteet ovat parhaillaan tilauksessa, ja näissä menee varmasti vielä jonkin aikaa. Alun perin kaavailin näiden väriksi tummaa vihreää tai jotain muuta jännää väriä, mutta tulin siihen tulokseen, että ilme voi mennä äkkiä tunkkaiseksi lämpimänsävyisten paneelien vierellä. Kollaasin RAL7030 on aika kaunis lämmin harmaanruskea sävy, jonka puoleen taidan yhteneväisyyden nimissä kääntyä – lopputuloksen näette sitten vähän myöhemmin. Myös tasoasiat muuttuivat hieman matkan varrella. Haaveilin ensin tilaan näyttävää kivi- tai kvartsitasoa upotettuine altaineen, mutta tämän hinta nousi sen verran suolaiseksi, että plan B oli tarpeen. Nyt olen kääntänyt vähän kelkkaani betonisen tason puoleen – jos sen sävy on tarpeeksi harmaa, ei se minusta kilpaile liiaksi mikrosementtiseinien kanssa. Tämän hintakin on huomattavasti kukkaroystävällisempi kivitasoon nähden joten kyllä – betoni taitaa tulla. Tällä kertaa klassinen valumarmori ei oikein houkuttele, sillä valkoinen taso saattaisi jäädä vähän pliisuksi valkoisten seinien keskellä.

Tilaa ajattelin somistaa pyöreällä isolla peilillä, musta hana ja Flosin valaisimet ovatkin jo valmiina odottelemassa. Tykkään niiden klassisesta ja anonyymista muodosta ja mikä parasta, ne antavat tosi kauniin ja tehokkaan valon. Kodinhoitopuoli meille on tulossa kaappien taakse, mutta tästä huolimatta näkyville jäävä Vippin pyykkikori olisi aika ihana – ja saattaa olla  kätevämpikin käyttää kuin kaapin sisällä olevat lankakorit. Onko tämä riittävä peruste tuon kaunottaren hankkimiseen…? 😉


Surfaces are getting finished in our basement bathroom, so it´s time to pay attention to details next. Here´s  a collection of things that I´ve chosen to the space: concrete top, round mirror and those simple suspension lamps from Flos. The color of the bathroom cabinets will be RAL7030, it´s soft and warm grey that brings a little contrast to the space.

Kommentit (10)
  1. Minun mielestä lankakorit paljon kätevämpi kun niihin voi lajitella pyykin eikä tarvitse velloa kuten tuosta Vipistä joka on kyllä hieno ☺

    1. Tuo on totta, tästä syystä lankakorit ovat kyllä kivat. Vippissäkin kyllä on kaksi eri lokeroa, mutta sen isompaa lajittelua ei pysty tekemään. 🙂 Pyykkikorin saisi kuitenkin vedettyä kätevästi pesukoneen viereen, kun taas lankakorit saattavat sijoittua vähän hankalammin varsinkin, jos valitsemme liukuovet…

  2. Hanna/ Pastellimaja
    10.5.2017, 22:34

    Kauniilta näyttää suunnitelmat! Me odottelemme myös betoniallastamme, kun hylkäsimme valumarmorisuunnitelman tulevan kodin toiseen vessaan. Pitkään asiaa pohdin ja nyt tuntuu kyllä aivan nappivalinnalta. Vähän jotain muuta kaiken muun valkoisen joukossa. Nyt pitäisi vaan malttaa odottaa sen valmistumista :).

    1. Jotenkaan se valumarmori ei meilläkään innostanut, joten uskon, että tehtiin molemmat hyvä valinta. 🙂 Saanko kysyä mistä tilasit tason? Itse en ole saanut betonitason tilausta vielä edes eteenpäin, sillä täytyy odottaa tarkkoja mm-mittoja kalustetoimittajalta… Tuota saa siis odottaa vielä jonkin aikaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *