Tulevan kesän puutarhasuunnitelmia

Ensi viikolla on jo toukokuu, ja sehän tarkoittaa sitä, että kesä on jo ihan kulman takana! Ehkä eniten odotan kevään etenemisessä ja ilmojen lämpenemisessä sitä, että pääsen vihdoin pihani kimppuun. Kevään ensimmäiset puutarhatyöt on jo aloitettu, mutta viilenneiden ilmojen vuoksi hommat ovat jääneet vielä aika alkutekijöihin. En kuitenkaan meinaisi millään malttaa odottaa pääseväni muokkaamaan pihaa ihan kunnolla, ja nyt tässä postauksessa ajattelinkin kertoa hieman tarkemmin siitä, mitä kaikkea minulla onkaan suunnitteilla pihan suhteen.

Minulla tosiaan on oma pieni piha-alue tässä asunnossani, ei määrättömän suuri, mutta omaan käyttööni kuitenkin ihan riittävä. Pihaani kuuluu kaksi erillistä patioaluetta, muutama pitkähkö kukkapenkki ja pikkuisen nurmi- ja polkualueita. Pihalla kasvaa jonkin verran puita ja pensaita, kuten syreenejä ja kirsikkapuita – eli kevään kukkaloistoa odotellaan jo kovasti!

Tarkoituksenani oli napata muutama kuvakin ulkosalta, mutta jäinen tihkusade ja läpeensä harmaa ilma ei sitten kuitenkaan innostanut tähän. Palailen kuitenkin aiheeseen varmasti vielä tuonnempana, kun pihalla alkaa vihertää ja hommat saadaan eteenpäin. Eli kurkataanpa lähtötilanteeseen tarkemmin tuossa vaiheessa.

Tein viime keväänä Millainen puutarhaihminen olen -postauksen, joka on sisällöltään edelleen täysin ajankohtainen, käykääpä siis kurkkaamassa myös tämä läpi. Tässä hypätään vanhoihin puutarhakuviini ja ajatuksiini puutarhanhoidosta. Olipa myös hauska huomata, että tässä postauksessa mainitsemani pihahaaveet ovat nyt toteutuneet miltei yksi yhteen kuvailemani mukaan. Näin se elämä joskus menee.

Skagerak

Suunnitelmissa liuskekiveä

Nyt ensimmäisenä kesänä tarkoitukseni olisi aloittaa patioalueiden kunnostuksesta ja näitä ympäröivien istutusten täydentämisestä. Toisen, keskelle nurmea rakennetun puupation ajattelin purkaa kokonaan pois ja lahjoittaa eteenpäin. Tämän tilalle olen suunnitellut pientä liuskekivettyä oleskelualuetta, joka istuu minusta maisemaan huomattavasti paremmin. Tämän haluaisin reunustaa runsailla istutuksilla ja kenties myöhemmin rakentaa vielä alueen ylle pienen pergolankin, tämä jäänee kuitenkin tulevien kesien tehtäväksi. Tässä kuvassa on kaunis kiveys ja tuolitkin ovat sattumoisin samat kuin minulla, tällainen tunnelma viehättää kovasti, vaikka miljöö itsellä onkin aika erilainen.

Skagerak

Sen sijaan vähän tämäntyyppinen tunnelma olisi suunnitteilla – toki tiedostan, että kuvan kaltaisten istutusten kasvamiseen menee vuosia, joten ihan tällaisia tavoitteita ei auta asettaa. Ihan nollista ei onneksi kuitenkaan tarvitse lähteä, sillä aluetta reunustaa jo vanha pensasaita, rehevät syreenipensaat ja ruusuistutukset. Muutenkaan istutusten ei tarvitse olla niin justiinsa, tällainen rönsyilevä tunnelma sopii minusta ihanasti vanhaan taloon! Huomatkaa myös kuvan terassikiveys: perusbetonilaatta saa tiililadonnasta vähän uutta ilmettä. Ihan kiva vaihtoehto olisi tämäkin!

Skagerak

Myös tässä kuvassa on minusta tosi kiva laattaratkaisu, noppakivet elävöittävät hauskasti kantikkaita betonilaattoja ja kivien väleistä kasvava sammal pehmentää ilmettä. Nämä Skagerakin kuvat yleensäkin tarjoavat aina tosi hyvää puutarhainspiraatiota, ja usein löydänkin itseni selailemasta näitä kuvia juuri puutarhakauden alussa. Suosittelenkin näitä inspikseksi kaikille luonnonläheisen tunnelman ja huolettoman tanskalaistyylin ystäville.

Toisen pationi ajattelin jättää paikoilleen, sekin on rakennettu puusta, mutta istuu minusta kohdilleen hieman paremmin. Se pitäisi kuitenkin öljytä uudelleen ja hankkia muutama loungetyyppinen puutarhakaluste. Harmaantunut lauta ja esimerkiksi organowood-tyyppinen, puuta harmaannuttava käsittely kiinnostaisi kovasti, mutta jo ennestään öljytyt terassilaudat kaventavat mahdollisuuksia. Uusi öljykäsittelykin toki raikastaa ilmettä jo kivasti ja luulen, että sillä lähdetään nyt tällä kertaa liikkeelle.

Istutuksista

Vielä olen yrittänyt malttaa kesäkukka- ja istutushankinnoissa, sillä isommat mylläykset olisi tosiaan hyvä hoitaa pois alta ennen istutusten tekoa. Daalian mukuloita olen kuitenkin jo hankkinut, ajattelin kokeilla istuttaa ne suoraan maahan, katsotaan ehtivätkö kukkia ilman esikasvatusta. Myös unikon siemeniä kylvin jo pihan aurinkoisempaan kukkapenkkiin. Hankintalistalla on ainakin vielä tummakurjenpolvea valkoisessa Album-sävyssä, tämä sopisi ihanasti täydennykseksi puolivarjossa olevaan penkkiini, jossa kasvaa nykyisellään mm. kuunliljoja. Myös lumipalloheisin kaltaisia runsaita pensaita haluaisin liuskekivipatiota reunustamaan. Niin ihana nähdä, millaiseksi nämä kaikki sitten aikanaan kasvavat!

Sisälle ostin myös jokakeväisen pakko-ostoksen, tuoksupelargonian. Varmasti myös muutama Mårbacka pitää ainakin hankkia, ehkä istutan ne keititön ikkunan alla olevaan kukkalaatikkoon nykyisten narsissien nuupahdettua. Ulkotilojen ruukkuistutuksissa kiehtoo myös aika simppelin perinteinen tunnelma, miksei modernit heinätkin taittaisi kivasti vanhan talon romanttisuutta. Kontrastit toimivat myös puutarhassa.

Tällaisia suunnitelmia on siis pihan suhteen. Kevään edetessä ja hommien alettua tulen varmasti kirjoittamaan näistä lisää ja jakamaan kuulumisia myös Instagram-storyjen kautta. Nyt vain odottelemaan niitä parempia kelejä – niin ihanaa, kun paras aika vuodesta on vasta edessä!

piha-ja-puutarha puutarhan-kasvit
Kommentit (2)
  1. Hei, ihana Koti teillä. Keittiötä ole erityisesti ihaillut. Mikä paneeli teillä on seinässä?

    1. Kiitos paljon! Keittiössä ja eteisessä on helmiponttipaneeli, se ihan tavallinen n. 90 mm koko. Se on kyllä kaunis ja sopii kivasti vanhan talon tunnelmaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *