Blogit
Pihkala

TRANSYLVANIA

Some-seuraajani tietävätkin jo, että tein tällä viikolla pienen matkan Romaniaan Transylvanian maille. Mukana oli Valkoisen Harmajan Suvin lisäksi joukko muita pohjoismaisia bloggaajia, ja tällä porukalla pääsimme tutustumaan Tiscan mattotehtaaseen ja heidän upeiden mattojensa tekoprosessiin. Tämän lisäksi ennätimme toki kiertää alueella muutenkin ja ihastella Transylvanian karun kauniita maisemia. Muutaman päivän reissulla ehtii nähdä ja kokea jo paljon kaikenlaista, aloitetaanpa matkan purkaminen muutamien matkakuvien kera.
Tukikohtamme matkan aikana oli Sibiu, keskisuuri kaupunki Romaniassa, jonka lähistöllä Tiscan mattotehdas sijaitsee. Kaupunki itsessään oli yllättävänkin viehättävä, ja varsinkin vanhankaupungin iäkkäät kivirakennukset olivat todella kauniita. Hieman rapistuneissa, mutta ylväissä rakennuksissa oli ihan omanlaista charmia ja tunnelmaa, näitä olisi valokuvannut vaikka kuinka.
Myös vanhankaupungin kupeessa sijaitseva, Romanian parhaaksi valittu Sibiun joulutori oli hieno elämys. Iso toriaukio oli koristeltu näyttävin valoin, valtavin kuusin ja tietysti jouluisin torikojuin. Keskellä pyöri iso karuselli jouluvaloineen, valonheittimet heijastivat lumihiutaleita ympärillä oleviin vanhoihin kivitaloihin ja musiikki soi taustalla. Tunnelma oli kuin sadussa konsanaan. Harmi kyllä tästä ei taltioitunut kuvia nähtäväksi, sillä akkuni loppui juuri kriittisessä vaiheessa. Elämys oli kuitenkin tosi mieleenpainuva. Jos ikinä liikutte noilla suunnilla joulun aikana, menkää ja käykää.
Sibiun kaupungin lisäksi tutustuimme myös Transylvanian maaseutuun. Transylvaniaa ympäröivät vuoret eivät harmi kyllä juuri näyttäytyneet sumuisina päivinä, mutta toisaalta usva piirsi maisemaan hienot harmaan sävyt. Valo ja värit olivat ihan erilaiset kuin Suomessa, vaikka ilmastoltaan melko samantapainen maa olikin. Romania on kaunis, mutta köyhä maa, ja selkeämmin tämän huomasikin juuri maaseudulla. Pienissä kylissä elettiin aika alkeellisissa oloissa, yksinkertaisissa asumuksissa yhteisen kyläkaivon varassa. Yhteen tällaisista kylistä Tisca on perustanut hyväntekeväisyysprojektina pienen mattopajan, joka työllistää kylän väkeä. Ensiluokkaisia mattoja kudotaan käsin vanhoilla kangaspuilla, ja näin luodaan kaivattuja työpaikkoja kylään, jossa muuten ei juuri lammaspaimenen lisäksi muita töitä ole tarjolla. Parhaiten auttaa luomalla työpaikkoja, tästä puhuttiin moneen otteeseen.
Lyhyt ja ohjelmapitoinen reissu oli raskas, mutta mieleenpainuva. Todella silmiä avaavaa vierailla tällaisissa paikoissa ja kuulla tarinoita elävästä elämästä ja ihan erilaisesta Euroopasta, mihin me olemme tottuneet. Kyllä täällä Suomessa vain asiat ovat todella hyvin, ei voi muuta todeta. En tiedä olisinko koskaan muuten eksynyt Transylvaniaan, mutta olihan tämä paikka ihan omanlaisensa elämys. Kauniita taloja, rappioromantiikkaa, mielettömiä maisemia ja hieno valo, joka siivilöityi kauniisti usvan läpi.
Paikkojen tutkiskelun ja kulttuuriin paneutumisen lisäksi oli tietysti tosi mielenkiintoista tutustua myös Tiscan mattoihin ja prosessiin, jonka yhden maton teko vaatii. Tämän myötä arvostus laadukkaita mattoja kohtaan nousi ihan huimasti! Kirjoittelen matoista vielä tuonnempana erikseen, sillä muutoin tämä postaus olisi paisunut ihan liian pitkäksi. Nyt alan kuitenkin nautiskelemaan perjantai-illasta kotona, sillä vaikka matkailu on mukavaa, on kotiin silti aina yhtä kiva palata.
Mukavaa viikonloppua!

This week I was on a press trip in Transylvania. I returned home last night and now it is time to publish the first photos from the trip.
The trip was arranged by Tisca, an Austrian company that makes unique hand woven rugs in Romania. During the trip we got acquainted with the rug production in their factory (will tell you more about this later) but also explored Transylvania area. The city of Sibiu was very beautiful and so was the surroundings of it, the shades and light were something totally different there.
Pressimatka järjestetty Tiscan toimesta.

Kommentit (9)

  1. Vilja @ muotoseikka

    Huikeita kuvia! Varmasti ikimuistoinen reissu.

    • maija

      Kiitos! Oli kyllä mieleenpainuva reissu, monessakin mielessä. Ensinnäkin oli tosi mielenkiintoista nähdä mattojen valmistusprosessi, sepä ei ihan kevyt ja nopea ollutkaan. Nyt ymmärtää vielä entistä paremmin miksi laatu maksaa usein vähän enemmän, kyllä sille rahalle vaan vastinetta saa. Ja tietysti oli hienoa päästä tutkimaan Romaniaa vähän tarkemmin. Tuo kylä kyllä antoi paljon ajateltavaa, ihan hurjaa miten Euroopassa ja EU:ssa voikin olla vielä tällaista…

  2. Anonyymi

    Kuvien myötä kiinnostus Romaniaa kohtaan heräsi. Upeita kuvia vielä upeammista maisemista.

    • maija

      Tuolla oli kyllä kaunista, se tietynlainen karuus yhdistettynä harmaisiin sävyihin ja kauniiseen luontoon kiehtoi erityisesti. Ja me vielä missasimme ne kaikkein näyttävimmät elementit, kun vuoret olivat sumun peitossa. Veikkaisin, että alkusyksystä tuolla olisi ihan huikaisevan kaunista!

      Muutenkin tekee kyllä hyvää vierailla myös tällaisissa vähän erilaisissakin paikoissa, jotka vähän laajentavat maailmankuvaa ja herättävät ajattelemaan…

  3. Blue Peony

    Upeita kuvia! Olet kyllä oikeassa siinä, että hätkähdyttää nähdä, millaista köyhyyttä ja kurjuutta EU:n sisältäkin voi löytää. Olen itse törmännyt siihen Tsekissä ja Unkarissa ja olen kyllä sittemmin osannut arvostaa omaa hyväosaisuuttani uudella tavalla.

    • maija

      Kiitos! Ja näinhän se on, kyllä tällaiset reissut tuovat vähän uutta perspektiiviä. Kyllähän me suomalaiset valitamme välillä aika hassuista asioista, kun niitä vertaa vaikkapa menoon tuolla…

  4. //Terhi

    Jotenkin sykähdyttäviä maisemia. Ja köyhyyden näkeminen ja sen ymmärtäminen miten hyvin meillä on asiat ei mene koskaan hukkaan.

    • maija

      Juuri näin! Niin hyvää, opettavaista ja tarpeellista vierailla lomakohteiden lisäksi myös tällaisissa vähän erilaisissa paikoissa. Ja maisemat olivat kyllä upeita! Vuoria vain jäin vähän kaipaamaan, olisivat olleet varmasti kirkkaalla säällä komea lisä tuonne.

  5. UUTTA KOTONA: TISCAN VILLAMATTO – Pihkala

    […] Moni lukijani varmasti muistaakin viime joulukuisen matkani Romaniaan, jossa pääsin yhdessä pohjoismaisen bloggaajaporukan kanssa tutustumaan mattovalmistaja Tiscan tehtaaseen ja mattojentekoprosessiin sekä siinä sivussa myös Transylvanian seutuun. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *