Toukokuisia kuulumisia

Takana on varsin kiireinen huhtikuu ja toukokuukin starttasi vauhdilla – vapusta on jo hyvä tovi ja nyt mennään hurjaa vauhtia jo kesää kohti. Olen ollut viime aikoina kiireinen paitsi työrintamalla, myös erinäisissä kotiprojekteissa ja siksi somekanavani ovat elelleet hieman hiljaiseloa. Olen sitä sorttia, joka ei oikein tahdo sietää keskeneräisyyttä, ja siksi teen mieluiten kaikenlaiset kunnostus- ja remonttityöt kuntoon niin pian kuin suinkin voin, joten siinähän se vapaa-aika tehokkaasti vierähtää. Nyt ajattelin tulla kertomaan hieman kuulumisia ja etukäteismaistiaisia asioista, joita täällä onkaan viime aikoina tapahtunut ja joihin kurkataan tarkemmin vielä alkaneen kuukauden aikana.

Viime aikoina olen ollut hurjan innoissani tästä valosta ja kevätkaudesta yleensäkin: elän ensimmäistä kevättä uudessa kodissa ja kaikki näyttää taas tässä vuodenaikana pikkuisen erilaiselta. Uskoisin, että kevät ja alkukesä on myös kauneinta aikaa täällä vanhassa miljöössä, kun puutarhat alkavat vihertää, omenapuut kukkia ja syreenien tuoksu leijailla pitkin pihoja. Mieli onkin jo vahvasti pihatöissä, mutta sama tunnelma ulottuu myös sisälle, olkkarikin tuntuu valon myötä niin paljon kutsuvammalta. Olen innostunut nyt etenkin pastellisävyistä ja sovitellut tätä kuvan vaaleankeltaista penkkiä vähän joka paikkaan, se tuntuu löytävän paikkansa miltei mistä tahansa. Viereisen pönttöuunin kun saisi vielä maalattua, niin huone raikastuisi entisestään – se onkin työlistalla ehkäpä jo tulevana viikonloppuna.

Juuri nyt innostaa myös makuuhuoneen uusi raikastunut ilme. Tästä kerron hieman tuonnempana lisää ja esittelen muutoksen kokonaisuudessaan – tilassa vaihtui seinäsävy ja vähän jotain muutakin. Olen myös aivan ihastunut noihin Teklan perkaalipuuvillaisiin tyynynpäällisiin, niissä on ihanan rapsakka, mutta kuitenkin miellyttävän sileä tuntu. Kermanvaalea väri on myös sävynä aivan nappi! Puuvillalakanoiden ryhdikkyys kiehtoo pitkän pellavakauden jälkeen ja luulenkin, että tulen vielä täydentämään tätä sarjaa myös pussilakanoilla.

Olohuoneen puolella odottelen edelleen nojatuolini verhoilun valmistumista. Vitsailin juuri, että jos olisin tilannut kokonaan uuden tuolin, olisi siitä päässyt nauttimaan luultavasti jo ennen joulua. Mutta kiirekös tässä, tavallaan tykkään myös olohuoneen tämänhetkisestä väljemmästä tunnelmasta ja niukemmasta kalustuksesta. Kuitenkin olisi kiva päästä viimeistelemään huone ja miettimään myös yksityiskohdat kuntoon, en jotenkaan halua tehdä sitä vielä nyt, kun yksi oleellinen ja iso elementti puuttuu. Tokihan tässä on nyt monta muutakin tehtävää, eli tekemisen puutteesta ei täällä tosiaan kärsitä. Mutta odottavan aika on tunnetusti pitkä. 😉

 

Viime aikoina kiireisenä on pitänyt olohuoneen viereinen tila, eli eteinen. Esittelinkin jo aiemmin uudistuneen tilan tässä postauksessa, mutta tämän jälkeen sain vielä tilaan vaatekaapin, jota olen nyt viime päivinä maalaillut. Nyt odottelen enää valaisinta kattoon, ja sen jälkeen voisin vilauttaa kaapilla päivitetyn tilan vielä teillekin. Kenties tämä tapahtuu jo viikonloppuna, mikäli kuriirit kulkevat odotusten mukaisesti. Niin mahtavaa, että kodin säilytysratkaisuihin tuli uuden säilytyskaapin myötä taas suuri kohennus!

Starttasin myös omalta osaltani viimein pionikauden – ehkä vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Pionien sesonki on tunnetusti lyhyt, joten siitä pitää nauttia täysin rinnoin silloin, kun se on käynnissä! Pidän eniten melko lyhyiksi leikatuista pioneista ja siitä vaiheesta, kun kukat ovat avautuneet apposen auki ja haalistuneet elegantin vaaleiksi. Tällöin niistä karisee sellainen tietynlainen sievyys ja mahtipontisuus, joka leimaa vielä tuoreita, vasta puhkeamassa olevia kukkia. Kauniita ovat toki jokaisessa vaiheessaan ja se, että pionikimppu elää ja muuttuu päivä päivältä erilaiseksi, on yksi asia mikä pioneissa kiehtookin. Jos hyvin käy, niin pian näitä saa poimittua myös omalta pihalta, tätä odottelen erityisen innolla.

Mutta sellaista täällä, kotijuttuja ja puuhastelua. Ulkona on alkanut myös yksi isompi urakka, josta olen vilautellut pieniä pätkiä Instagramin stooreissa. Kaivuutyötä on tiedossa vielä joksikin aikaa, mutta sen jälkeen pääsen pihalaattojen ja istutusten pariin. Tätä odottelen jo innolla! Palaillaan tähänkin tarkemmin sitten, kun urakka hieman edistyy, eli myös puutarha-aiheita on toukokuun mittaan vielä luvassa. Pysykäähän siis kuulolla!

sisustus olohuone sisustusideat
Kommentit (2)
  1. Hei! Niin kaunista. Mikä tuo teidän ihana konjakinvärinem nahkatuoli mustalla rungolla on ❤️

    1. Kiitos paljon! Tuoli on Menun Afteroom 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *