Tarinoita lempivalaisimistani

Valaisimet kuuluvat minusta kodin sisustuksen peruspilareihin: onhan valaistuksella tärkeä rooli niin kodin toimivuuden kuin tunnelmankin kannalta. Mielestäni sisustushankinnoissa kannattaakin satsata ennen kaikkea kahteen asiaan: laadukkaisiin istuimiin ja valaisimiin. Näissä eron toimivuudessa ja mukavuudessa nimittäin tosiaankin huomaa!

Valkoisen Harmajan Suvi haastoi minut kertomaan lempivalaisimistani ja tarinoista näiden takaa. Joukossa on uudempia ja jo pidempään matkassa kulkeneita yksilöitä:

Flos Splügen Bräu -kattovalaisin

Tämän valaisimen hankin alun perin vanhan kotini keittiöön. Achille & Pier Giacomo Castiglionin vuonna 1961 suunnittelema valaisin on minusta tosi raikas ja moderni, eikä ehkä ihan niin nähty klassikko. Pidän modernin ja ylellisen valaisimen tuomasta kontrastista, se tuo vähän vastapainoa ja erilaista ilmettä muutoin aika rentoon sisustukseeni. Alumiininen valaisinkupu ei päästä valoa lävitseen, vaan kaikki valo suuntautuu alaspäin, näin ollen valaisin toimii erityisen hyvin juuri pöydän päällä. Yleisvalaistukseen luonnollisesti on hyvä saada tukea muista valaisimista, mutta juuri ruokailuun ja pöydällä tapahtuvaan tekemiseen valaisin sopii hyvin. Hankinta, joka varmasti seuraa mukana pitkälle eteenpäin.

Jielde Signal -pöytävalaisin

Tämä valaisin on kulkenut mukana jo pitkään, alun perin se hankittiin ensimmäiseen omaan kotiin kutakuinkin seitsemisen vuotta sitten. Se on palvellut ennen kaikkea yövalaisimena, mutta simppeli varsivalaisin soveltuu hyvin myös työskentelyyn ja miksei vaikka lipastonkin päälle. Teollisuushenkinen, yksinkertainen muotoilu toimii aina ja on yhdisteltävissä moneen eri tyyliin. Pientä miinusta annan jäykähköistä nivelistä, vaikkakin niiden ansiosta valaisin on suunnattavissa näppärästi joko lukemiseen tai vaikka epäsuorasti seinän kautta tunnelmavaloksi. Vaikka suurin Jielde-trendi taitaa olla takana, on tämä Signal-malli minusta edelleen tosi kiva ja toimiva: se ei ole omaan makuuni liian industrial, vaan muoto on tarpeeksi yksinkertainen.

Airam Wirkkala K2-131

Tämä Airamin hiljattain uudistuotantoon ottama, Tapio Wirkkalan vuonna 1959 suunnittelema opaalilasinen WIR-lamppu* yksinkertaisine mustine johtoineen päätyi suosikkilistalleni erityisesti sen monipuolisuuden vuoksi. Tällä hetkellä valaisin roikkuu sohvapöytäni päällä, mutta yhtä hyvin se sopisi vaikka eteiseen, pieneen keittiöön tai miksei makuuhuoneen yleisvaloksikin. Led-polttimo antaa todella tehokkaan yleisvalon, ja vaikkei valaisimessa varjostinta olekaan, suojaa polttimon opaalilasi häikäisyltä. Tähän malliin on saatavilla myös erilaisia valaisinkupuja, jotka muuttavat ilmettä taas vähän erilaiseksi, plussaa siis myös muunneltavuudesta.

DCW Editions Mantis -seinävalaisimet

Nämä seinävalaisimet ovat melko tuoreita hankintoja, mutta ehdottomasti yksiä parhaimpia sisustusostoksiani vähään aikaan. Seinävalaisimet eivät ole löytäneet paikkaansa nykyisessä kodissani, mutta jatkossa niille löytyy varmasti vielä paljon käyttöä. Tykkään tosi paljon tämän Mantis-sarjan valaisimien muodosta, se on kauniin tyylipuhdas ja elegantti. Valaisin on myös helposti suunnattavissa haluamaansa suuntaan ja nivelet liikkuvat sulavasti moneen eri suuntaan. Tästä saa siis helposti sekä tehokasta lukuvaloa että pehmeämpää tunnelmavaloa kun valaisimen suuntaa vaikkapa seinää kohden.

Artemide Tolomeo Pinza

Artemiden Tolomeo-sarja on varmasti yksi klassisimmista designvalaisinsarjoista, eikä suotta. Tolomeo-valaisimet ovat yksi käytännöllisimmistä ja toimivimmista valaisinmalleista mitä tiedän, ja klassisen muotonsa lisäksi Tolomeot tarjoavat todella hyvän valotehon. Sarjasta löytyy vaihtoehto kaikenlaisiin tarpeisiin, luku- ja kohdevalaisimien lisäksi siihen kuuluu myös pehmeämpiä himmennettäviä tunnelmavaloja. Itselläni on sarjan Pinza-nipistinvalaisin, joka tarjoaa kätevää lisävaloa siellä missä sitä kulloinkin tarvitaan. Välillä valaisin on ollut keittiössä ja toisinaan taas hyllynkulmassa, pitkä johto ja nipistin mahdollistavat monenlaisen käytön.

Näitä olikin mukava miettiä, kiitos vielä Suville ja haasteen liikkeelle laittajalle Kertulle kivasta haasteesta. Mitäs valaisinsuosikkeja teiltä löytyy?


Here´s some of my favourite lamps and stories behind them.

*saatu aikanaan bloginäkyvyyttä vastaan/gifted

Kommentit (12)
  1. Kylmänkalseita lamppuja. En haluaisi omaan kotiin. Makunsa kullakin.

    1. Minun silmiin noi kaikki valaisimet ovat tosi kauniita ja osa niistä löytyy meiltäkin.

      1. Minustakin nuo ovat yksinkertaisia ja ajattomia malleja, toimivat monenlaisissa ympäristöissä muotonsa puolesta ja antavat hyvän valon. 🙂

    2. Mun mielestä aika outo kommentti, Merja. Makunsa tosiaan kullakin, mutta onko pakko kommentoida, jos itseäsi ei miellytä? Kuulostaa siltä, että olet vain kateellinen, taikka siltä, että sinulla on jotenkin kurja olo ja haluat myös toisille kurjaa oloa. Onneksi Maija taitaa olla sellainen ihminen, joka ei tuollaisista sinun kaltaisten ihmisten kommenteista hätkähdä. Itse kyllä hätkähtäisin, ja taidan hätkähtää muidenkin puolesta. En vaan ymmärrä, miksi pitää kommentoida, jos ei ole jotain mukavaa sanottavaa. “Jo pieni kehu voi pelastaa jonkun toisen päivän. Levitä siis positiivista mielialaa ympärillesi ja huomaa, kuinka piristyt samalla myös itse.” Ei mulla muuta. 🙂

      1. No näinhän se on, en minäkään ihan ymmärrä negatiivisia blogikommentteja näin niin kuin yleisellä tasolla. Että miksi kirjoittaa sellaista, jota tuskin päin naamaakaan kehtaisi sanoa, ja mahdollisesti pahoittaa sillä jonkun mieli. Eri mieltä toki saa aina olla ja keskustelun herättäminen eriävillä (hyvillä) perusteilla on minusta jopa ihan hyvästä, mutta silkoista makuasioista on minusta aika turha kiistellä. 🙂

    3. Juuri näin, makunsa kullakin. 🙂

  2. Kauniita, aikaa kestäviä valaisimia, tyylitietoisen valintoja. 🙂

    1. Minustakin ovat nimenomaan aikaa kestäviä ja sopivan simppeleitä valaisimia, joita on helppo yhdistellä erilaisiin tyyleihin ja ympäristöihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *