Talven valkeaa olohuoneessa

Pakkanen kiristää lukemiaan ja täällä puutalossa saa laittaa pökköä pesään. Joulun jäljet ovat enää vain muisto, ja neutraalimpi talvi-ilme on vallannut kodin. Viileät ja vaaleat sävyt, tyhjät pinnat ja selkeys inspiroivat nyt ehdottomasti eniten – jännä miten vuoden alkuun kaipaakaan aina kliseisesti raikkautta ja tyhjää tilaa. Muhkeat tekstiilit, taljat ja siellä täällä palavat elävät tulet tuovat kuitenkin kotiin tammikuista tunnelmaa. Nyt nautitaan talvesta!

Tammikuun tunnelma on ollut ennen muuta odottava. Olen kärsinyt lievistä käynnistysvaikeuksista loman jälkeen, mutta koska teen töitä kotoa käsin, on paluu arkeen ollut kuitenkin melko pehmeä. Odottava on myös sana, joka kuvaa kodin sisustusta tällä hetkellä kaikkein parhaiten: vähän kaikkialle on suunnitteilla muutoksia, mutta juuri mikään ei ole vielä konkretisoitunut. Vanhaan nojatuoliin tilaamani kangaskin – nyt kun viimein sain päätettyä sen – jumiutui brexitin ansiosta lähtöpisteeseensä ja toimitetaan kukaties milloin. Niinpä olkkarissa mennään edelleen huputetun tuolin taktiikalla ja muutenkin keskeneräisellä meiningillä. Tähän on kuitenkin jo totuttu, ja onneksi pienilläkin jutuilla saa jo vähän sisustetumpaa ilmettä suurempia muutoksia odotellessa.

Tuolin verhoilu on ehkä suurin olkkarin ilmeeseen vaikuttava elementti, mutta sen lisäksi muuttumassa on muutakin. Sohvapöydäksi olen suunnitellut pientä diy-juttua, sillä kaipaan vähän jykevämpää pöytää tuon siron Swedesen pöydän tilalle. Nojatuolin viereen olisi tulossa korkeampi kaappi tai seinähyllykkö sekä vanhaa puista lainapöytääni sirompi ja modernimpi sivupöytä. Eteisen puolella nyt alkuvuonna olisi tarkoitus uusia säilytyskaapit ja maalata koko tila, ja keittiökin odottaa edelleen viimeisiä fiksauksia. Kaikenlaista kivaa sisustusjuttua on siis tulossa, mutta juuri nyt paksun lumikerroksen ja pakkasten myötäkin kaikki tuntuu vähän pysähtyneeltä. Toimitukset viivästyvät ja kaikki tuntuu jotenkin venyvän. Ehkä nyt onkin aika vetää vielä happea, rauhoittua ja nauttia talvesta. Kevät tuo kuitenkin tullessaan uutta energiaa kotona puuhasteluun.

Joulusta muistuttaa enää yksi ainokainen jouluruusu, joka on vielä ihan täydessä kukassaan. Minusta se on ruukussaan oikein raikas, eikä ollenkaan tee mieli heittää sitä pois. Valkoiset herkät kukat sopivat kauniisti myös tammikuiseen tunnelmaan.

Talven valkoinen olohuone tuntuu runsaamman joulukauden jälkeen taas tosi raikkaalta ja kuulas pakkasilma näyttää kodin taas ihan eri valossa. Yksi talven vakiosisustuselementeistäni on erilaiset taljat ja muhkeat karvatyynyt, ne tuovat niin kivasti lämpöä kotiin. Nämä mummini vanhat villaryijyt ovat pyörineet talven mittaan ympäri kotia, sopivat niin istuimille kuin vaikka sängynvierusmatoiksikin. Tällä kertaa asettelin ne sohvalle pitkittäin. Ne luovat tuohon aika ihanan pesän, jossa me Kertun kanssa iltaisin köllöttelemme. Muuten tekstiilit on kiva pitää minimissä, vain vähän luonnonvalkeaa ja mustavalkoista. Värien aika on vasta vähän myöhemmin.

Omat talvisuosikkini:

  • valkoista valkoiselle -sisustus: eri sävyisiä valkoisia yhteen miksattuna
  • pienet mustat yksityiskohdat, ne skarppaavat aina tilan kuin tilan
  • tulppaanit – miten voikaan yksi kukka tuoda mukanaan niin paljon raikkautta
  • kömpelöt kupit ja vaasit, ne sopivat minusta erityisen kivasti talvisisustukseen
  • sirot lasiesineet näiden vastapainona
  • niukat esillepanot sohvatyynyissä ja pienesineissä
  • erilaiset taljat ja karvat, ne tuovat muuten simppeliin sisustukseen kivaa talvista tunnelmaa
  • veriappelsiinit, nyt niitä taas saa!
  • keitot ja padat, parasta pakkaspäivän ruokaa

Näkyykö talvi teidän kodissanne vai siirryttekö tammikuussa suoraan kevätfiilistelyyn?

sisustus skandinaavinen-sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *