Blogit
Pihkala

TALOLLA NYT: PUUTARHAN SULOJA JA JULKISIVUSUUNNITELMIA

Talomme vanha puutarha on täynnä syreenejä, juuri nyt ne kukkivat valtoimenaan ja tuoksu on sen mukainen. Takapihamme on aika runsas ja villiintynyt, sellaisella vanhalla hyvällä tavalla. Voisin vaellella siellä loputtomiin, tuoksutella syreeniä ja ihailla käkkäräisestä omenapuusta puhjenneita hentoja kukkia. Voitte myös arvata, että kamerassani on arviolta sata lähikuvaa näistä suloisista kukkasista…
Mutta veikkaanpa, että kukkasia enemmän teitä kiinnostavat nyt jutut itse talosta. Oikeastaan juttua siitä on niin paljon, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Tulin lopulta kuitenkin siihen tulokseen, että ehkäpä on loogisinta aloittaa selonteko ulkoa, sieltä mistä mekin varsinaisen remontin aloitamme.
Aloitetaanpa kuitenkin lyhyesti faktoista. Vanhan talomme myytyämme ostaa päräytimme vanhan, 1910-luvulla rakennetun osittaisen hirsitalon kivenheiton päästä keskustasta. Talo on erittäin huonossa kunnossa, mutta jokin siinä hurmasi meidät täysin. (Alakerran korkeilla huoneilla, vanhalla kakluunilla, komealla luonnonkivijalalla ja tunnelmallisella puutalomiljööllä oli varmasti jotain tekemistä tämän hullaantumisen kanssa…) Myös talon huonejärjestys on vanhaksi taloksi ihan järkevä, ja pienillä muutoksilla pohjaratkaisusta saa tehtyä meille oikein toimivan.

Työtä tässä on paljon ja siihen olemme varautuneetkin. Tästä johtuen ei olla asetettu mitään tiukkoja deadlineja muutonkaan suhteen. Sitten muutetaan, kun tilat alkavat olla asuttavassa kunnossa. Rakennusurakka hoidetaan pääosin omin voimin, pääpiruna huhkii oma kirvesmieheni ja minä auttelen sen minkä kerkiän. Työvoiman vähyyskin aiheuttaa omat haasteensa rakennusaikatauluun, mutta hyvää kannattaa odottaa. Ei kait tässä elämässä saa liian kiire olla.

Saimme juuri rakennusluvat sisään ja parhaillaan odottelemme lupapäätöstä, hommat pärähtävät kunnolla käyntiin heti tämän jälkeen. Nyt ensimmäisenä teemme julkisivut kuntoon, nykyiset julkisivupaneelit ovat surkeassa kunnossa ja myös katto ja ikkunat kaipaavat uusimista. Nämä olisi tavoitteena saada tehtyä kesän aikana niin, että syksyksi voisi vetäytyä sisähommiin. Ja olisihan ehjä, uusi katto ihan kiva juttu syyssateitakin ajatellen.

Talo on kokenut jos jonkinlaista remonttia vuosikymmenten aikana ja meidän suunnitelmissa on palauttaa taloon sen alkuperäinen henki, toki raikkaasti ja nykyajan mukavuuksin toteutettuna. Talon alkuperäisistä piirustuksista löytyi tuo kolmiosainen koristepanelointi, sen aiomme palauttaa takaisin tähän torppaan. Myös peitelaudoissa ja koristelistoissa mennään vanhan mallin mukaan. Vaalea, helmenharmaaseen tai kittiin taittava julkisivuväritys takaa puolestaan sen, ettei kokonaisuudesta tule liian kermakakku. Grafiitinharmaa katto tuo kokonaisuuteen vähän jämäkkyyttä, ja tummanvihreät detaljit taas vähän vanhanajan pehmeyttä.

Nämä ovat suunnitelmat, mutta tarkkoja värikoodeja ei ole vielä valittu. Aika pian on edessä jo sekin homma.

Panelointi- ja väritysmuutosten lisäksi muutaman ikkunan paikka muuttuu, haemme tässäkin palautettavaksi tietynlaista vanhan ajan symmetriaa. Aikojen saatossa taloon on muodostunut kaikenlaisia kummallisuuksia, kuten tökeröä kulmaikkunaa ja osittain räystään alle jäänyttä lasiruutua, nämä joutavat pois. 

Tai no – katsotaan nyt ensin, mitä rakennuslupaviranomaiset ja museovirasto asiaan tuumaavat…

Charming old garden and some exterior plans of our new home.

Kommentit (22)

  1. Anne

    Urakka riittää, mutta kyllä kannattaa. Voin hyvin kuvitella miten sinun ja teidän taidoilla tästä jo nyt kaunottaresta loihditte oikean ihanuuden 🙂 Ja arvaa vaan – minä rakastan syreenejä ja omenapuita, kirsikkapuita – ,meidän on pitänyt ne itse istuttaa kun piha oli niin autio – vaikka talo aunperin jo -50 luvulta. Toki ei vielä vanha taloksi. Asuin aiemmin 200 v vanhassa. Kaikkea ei aina voi saada – kuvittelen itseni sitten eläkkeellä käveleskelemässä isojen puiden seassa – ajatus hiukan yliromantisoitu , sillä minun ja meidän eläke-ikään ei ole enään ihan kauheasti aikaa – kuitenkin yli 10 vuotta 🙂 Onnea uudelle kodille.

    • maija

      Kiitos! Näin mekin toivomme, puitteet tässä on kieltämättä hienot. Harmi vaan, kun kaikki on niin huonossa kunnossa, että joudutaan tekemään miltei uudisrakennukseen verrattava remontti. Mutta ainakin tulee kunnolla tehtyä ja pääsee suunnittelemaan muutokset juurta jaksain itse, tai tokihan vanha talo asettaa näihin omat rajoituksensa. Ihana kuitenkin päästä suunnittelemaan ja pohtimaan uusia juttuja!

      Ja joo, puutarhat – varsinkin vanhat sellaiset – ovat vaan niin ihania. Harmi, kun puiden kasvua ei oikein voi nopeuttaa 😉

  2. Anonyymi

    Voi ei, miten ihana talo! Täällä ainakin odotellaan sitten hyvinkin yksityiskohtaisia ja syvälle meneviä remppapostauksia 🙂

    • maija

      Kiva kuulla, niitähän on tulossa ja paljon! 😀

  3. Irmastiina Ruusukummusta

    Aivan ihana talo!! Tsemppiä remppaan..:)

    • maija

      Kiitos! Kaikki tsempit varmasti tarvitaan, mutta niiden voimin saadaan toivottavasti tehtyä tuosta se oma unelmien koti.

  4. tunne tilat

    Kuulostaa p r o j e k t i l t a ! Ihan huippua, että löytyy ihmisiä, joilla löytyy halua ja viitseliäisyyttä kunnioittaa näitä vanhoja rakennuksia. Tämänkin rakennuksen remontointi on nimittäin minusta kulttuuriteko ja palvelee montaa muutakin ihmistä kuin vain teitä itseänne. Hienoa!!

    • maija

      No projektia tässä on kyllä moneksi vuodeksi eteenpäin, eipä tarvitse hetkeen miettiä, mitä vapaa-ajalla tekisi. 🙂

      Minusta on ihan kauheaa, että tällaisia vastaavia rakennuksia jyrätään alas sen kummemmin säälimättä. Tähän meidänkin taloon oli jätetty meitä ennen pari tarjousta, molemmat sillä ehdolla, että talon saisi purkaa. Omistajat eivät onneksi olleet tällä kannalla ollenkaan ja museollakin oli sanansa sanottavana, niinpä talo päätyi meille. Kyllä olisi mennyt taas roppakaupalla historiaa ja vanhan asuinalueen tunnelmaa hukkaan, jos tämän tilalle olisi pykästy joku moderni uudisrakennus! Hommaahan korjaamisessa on varmasti uudisrakennusta enemmän, mutta ei tällaisten kanssa voi tunteja laskea. Sitä paitsi vanhan kunnostuksella saavutetaan ihan eri sfäärin lopputulos uudisrakennukseen verrattuna, ainakin siis minun mielestäni…

  5. Pilviraitti

    Upea talo! Tuo kivijalka on aivan ihana. Mukavia remonttihetkiä. 🙂

    • maija

      Kiitos! Minä tykästyin myös kovin tuohon kivijalkaan, on komea. 🙂

  6. Anonyymi

    Aivan mahtava talo! Upealta näyttää myös tuo piirustus, innolla jään seuraamaan talon matkaa takaisin juurilleen, so to speak! 🙂 Tämä projektinne osuu omaan haavemaailmaani niin yksiin, että saan näin blogisi välityksellä elää tuota ihanaa uudistamisen ja eloon herättelyn tunnetta, vaikka oma vastaavanlainen projekti ei koskaan toteutuisikaan! 🙂

    //Emilie

    • maija

      Kiitoksia paljon, ja onpas kiva kuulla että projektilla riittää innokkaita seuraajia myös siellä päässä! 🙂 Juttua varmasti riittää remontissa vuosiksi eteenpäin. Kyllä vanhan talon remontointi on vaan niin äärettömän mielenkiintoista, kerrostumia on paljon ja talo luonnollisestikin muuttunut paljon vuosien varrella. Nyt lähdetään paitsi palauttamaan talon alkuperäistä tuntua, myös lisäämään soppaan omat tarpeemme ja nykypäivän tuomat muutokset. Siinä sitä onkin sovittelemista. 🙂

  7. Anonyymi

    Joo kulmaikkunaa ei kyllä arvaisi tuon näköisestä talosta löytyvän, lisäksi se tosiaan sotii vastaan sellaista tasapainoa & harmoniaa & symmetriaa, joita taas jopa odottaa tuolta.
    Mutta: kulmaikkunasta (valitettavasti – tällä kertaa 😉 tulee sisätiloihin korvaamattomalla tavalla valoa ja näkymiä. Mutta en minäkään sitä tässä tapauksessa jättäisi sijoilleen.

    • maija

      Minustakin tuo koko kulmaikkuna on kaikenkaikkiaan aika omituinen ratkaisu. Se sijaitsee tuossa kuistin vieressä vasemmalla puolella, kuvakin siitä piti laittaa, mutta se jäi kun kaikissa otoksissani oli jo jotkut telineet/roskalavat suoraan tuon ikkunan edessä…

      Mutta tottahan tuo, meidän vanhassa olkkarissa ja eteisessähän oli isot kulmaikkunat ja ne antoivat kyllä ihan huikeasti valoa ja näkymiä sisätiloihin. Tämä tapaus on sentään aika kapea, eikä tuo valoa eteiseen mitenkään ihan korvaamattomasti. Eli joutaa siis pois senkin osalta vallan mainiosti.

  8. Anonyymi

    Wau mikä taloprojekti! En malta odottaa, että saatte talon kunnostettua. Todella mahtavaa, että lähdette taloa kunnostamaan vanhaa kunnioittaen, ja makusi tuntien siitä ei voi tulla muuta kuin U-P-E-A 🙂 Jään siis mielenkiinnolla seuraamaan! t. Tiina

    • maija

      No niinpä, minäkään en malttaisi millään odottaa lopputulosta! Voi, kun olisikin jo se hetki, kun pääsee valkkaamaan pintamateriaaleja, keittiöjuttuja ja muita… Mutta tätä ennen täytyy kiivetä vielä pitkä matka. 🙂

  9. Anonyymi

    Ihana talo! Ja heti suunnitelmista näkee, että on ammattilaiset asialla! Talon arvoiset suunnitelmat. Hienoa! Onnea ja menestystä tähän projektiin! Jään mielenkinnolla seuraamaan ja nauttimaan projektista näin virtuaalisesti. Tällaisesta aina itselleni haaveilin, mutta ei sitten ollut meille mahdolinen.

    • maija

      Kiitos paljon! Tällaisesta mekin olemme haaveilleet jo tovin, vaikka ehkä alun perin suunnitelmissa oli vastaavanlainen proggis vasta vähän tuonnempana. Sitten tuli kuitenkin myyntiin tämä niin otollinen kohde, että oli pakko toimia. Tässä sitä sitten ollaan. 🙂

  10. Vinttikissa

    Ompa ihana talo! Innolla minäkin seurailen projektia!

    • maija

      Kiitos ja kiva kuulla, remppajuttuja on tiedossa kyllä tulevaisuuden varalle aika reippaasti. Koitan sentään kirjoitella välillä vähän jostain muustakin, ettei tämä blogi menisi kuitenkaan ihan pelkäksi raksailuksi. 🙂

  11. Anna / kotiAni

    Ihana talo ulkoa!! En yhtään ihmettele teidän rakastumista, ihan näin kuvistakin jo innostun!!

    • maija

      Kiitos! Ja juu, kyllä tuo oli menoa samantien, kun tämä bongattiin. "Järkisyistä" ja urakan laajuudesta johtuen koitimme toppuutella ensin intoamme, mutta niin siinä vaan kävi, ettei tästä päässyt enää yli. Kyllä sen vaan jostain tietää, kun sopiva sattuu kohdalle, kaikki muut talot alkoivat tuntumaan ihan toissijaisilta. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *