Sunnuntaitunnelmaa kokoharmaassa makuuhuoneessa

Sunnuntaiterveiset makuuhuoneesta! Viikonloppu on minulla perinteisesti lakananvaihtoaikaa ja siksi usein viikonlopulle osuu jokin makuuhuoneaiheinen postaus – näin pääsi käymään tälläkin kertaa. En taida olla tässä tavassani kuitenkaan ainoa, Annekin sattui tänään kirjoittelemaan samasta aiheesta ja näin yleisestikin viikonvaihde taitaa olla luonnollisestikin monella sitä kotona hääräilyn aikaa.

En koskaan väsy siihen, miten petauksella saa muunneltua huoneen ilmettä loputtomiin. Tällä kertaa teki mieli aika selkeää ja korutonta lookkia ja niinpä makuuhuoneesta tuli askeettisen kokoharmaa. Tykästyin näihin jo vähän illan taitteessa ottamieni kuvien tunnelmiin, syvät varjot ja lievä rakeisuus vain korostavat tätä kaipailemaani henkeä. Tässäpä siis muutamia tunnelmia makuuhuoneesta ja asioista, jotka nyt innostavat.

Koronakirjastoni sen kun kasvaa, hyllyllä odottelee iso pino luettavaa. Jostain syystä en ole viime aikoina oikein jaksanut keskittyä sarjoihin ja kirja löytyy kädestä nykyään yhä useammin. Se on minulla parasta aivot narikkaan -viihdettä, sillä hyvään kirjaan keskittyessä ajatukset pysyvät siinä tiiviisti eivätkä lähde poukkoilemaan, kuten vaikkapa puolihuolimattomasti telkkaria tuijottaessa. Olen myös huomannut, että lukiessa puhelintakaan ei tule vilkuiltua samaan tahtiin kuin telkkaria tuijottaessa. Voinkin siis suositella lämpimästi lukemista myös kaikille pientä somebreikkiä kaipaaville.

Minua on pitkään kiinnostanut kokeilla sellaista “haalea väri, vahva väri” – yhdistelmää, jota olen ihaillut jo pitkään vastaan tulleissa inspiraatiokuvissa. Eli niin, että samasta sävystä yhdistellään vaikkapa nyt vaalean siniharmaata ja vahvaa sinistä keskenään. Niinpä nakkasin siniharmaiden lakanoideni sekaan tummansinisen samettityynyni ja höystin vielä tätä voimakkaan sinisävyisellä kirjalla. Varjot taittavat nyt tyynyn oikeaa väriä tummempaan suuntaan, mutta luonnossa tämä yhdistelmä näyttää aika hauskalta. Tämä toimisi ihanasti myös punaisissa sävyissä: vaalean puuterinsävyiset lakanat yhdistettynä syvään tiilenpunaiseen. Vahinko, ettei kumpaakaan sävyä satu löytymään kaapista, muuten tämäkin yhdistelmä menisi ehdottomasti testiin.

Ikkunalaudalle asettelin taannoisesta pääsiäiskimpusta säilyneitä kukkasia. Näitä kukista on kyllä ollut iloa pitkään! Siirsin myös Hayn tuolini vaihteeksi taas makkariin, se sopii niin kivasti huoneen sävyihin. Olen joskus epähuomiossa säilyttänyt tuolin selkänojalla hetken märkää pyyhettä ja se jätti huokoiseen pintaan tylsät raidat. Pitäisikin kokeilla fiksata tuo siistimmäksi vaikkapa öljyn tai vahan avulla, jospa se vähän tasottaisi selkänojan rantuja. Laitetaanpa tämäkin tulevien aikojen tehtävälistaan – en tiedä mistä johtuu, mutta itsehän olen saanut tehtyä viime aikoina normaaliakin vähemmän kodin pieniä rästihommia. Nykytilanne ei siis ole ainakaan tässä huushollissa vaikuttanut kovin radikaalisti kodin puunausintoon tai rästiaskareiden määrän vähenemiseen – sanoisinpa melkein päinvastoin, heh. Ja sekin on täysin ok.

Kermankellertävät samettiverhot istuvat minusta aika ihanasti kokoharmaaseen huoneeseen, raikastavat sitä juuri sopivasti. Olen nyt tykästynyt tähän toispuoleiseen ripustustapaan eli kerännyt verhot isoksi massaksi oikealle. Tämä keventää vähän huoneen toista puolta ja jollain lailla rauhoittaa näkymää – jos verhot ovat molemmilla puolilla ikkunaa, tuntuu samettia olevan vähän liiaksi asti. Tämä ryhmittelykikka toimii monessa muussakin asiassa: kerää näyttävät asiat yhteen kohtaan ja jätä sen ympärille tyhjää tilaa, niin kokonaisuus on usein tasapainoisempi.

Minun oli tarkoitus nakutella yksi sävyihin kivasti istuva taulu tuohon tuolin yläpuolella, mutta enpä löytänyt yhtä ainoaa taulukoukkua varastoistani. Taulu saa siis vielä jäädä odottelemaan tulevia aikoja, ehtiihän sitä myöhemminkin.

Nyt edessä on taas uusi viikko – jos jotain positiivista tästä tilanteesta pitää sanoa, niin aika ainakin tuntuu kuluvan nopeasti, tosin näinhän se yleensäkin tekee keväisin. Ensi viikolle on lupailtu ihanan lämpimiä kelejä, joten onpahan ainakin tiedossa jotain kivaa odotettavaa – nyt vain peukut pystyyn, että ennustukset pitävät paikkansa.

Mukavaa uutta kevätviikkoa!

sisustus makuuhuone skandinaavinen-sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *