Sadepäivän ilta

olkkari1-800 olkkari3-800olkkari2-800

Tänään oli sen verran harmaa ja sateinen päivä, että kotiin tullessa teki lähinnä mieli sytyttää kynttilät ja kääriytyä viltin alle. Kakluunimme ei ole käyttökunnossa, joten rätisevästä takkatulesta ei auta haaveilla – tunnelma täytyy luoda ainoastaan kynttilöiden avulla. Kakluuni ja muuri ovat sisäpuolelta sen verran huonossa kunnossa, että vaatisivat perinpohjaista tarkastusta ja jonkin sortin kakluuninkorjaajaa. Juuri naureskeltiin, kuinka etsiessämme taloa meillä oli kaksi kriteeriä, jotka sopivan ikäisestä talosta tulisi löytyä: kakluuni ja autotalli. Nyt meillä on kakluuni, jota ei voi (ainakaan toistaiseksi) käyttää ja autotalli, joka on nykyisellään ihan liian pieni auton säilyttämiseen. Näin se sitten meni, heh.

Kakluunin vieressä on palmu Palmunen, joka on pikkuisen piristynyt saatuaan siirron tähän piirun verran valoisampaan olohuoneeseen. Kaipaisi varmaan vieläkin tehokkaampaa valohoitoa, mutta ehkä tämäkin valonlisäys on riittävästi. Palmu täyttää ihan mukavasti tuon tyhjän kulman ja on sopivan korkea kaveri kakluunin pariksi; taas kerran todettakoon, kuinka näppäriä viherkasvit ovatkaan sisustuksessa.

olkkari9-800

Vaikka syksy tulee, en ole ihan vielä luopunut kaikista kesäisistä jutuista. Kuvan Pedro Garcian satiinisandaalit ostin taannoiselta Helsingin-reissulta; vähän ehkä hölmö hankinta näin syksyä vasten, mutta nythän juuri kesäkamppeiden alet kannattaisikin hyödyntää. Minä toivon vielä montaa leutoa syyspäivää, jolloin voi kääriytyä neuleeseen, mutta sujauttaa jalkaan kepeät kesäkengät. Tämä aika onkin oikeastaan pukeutumisen kannalta sitä mukavinta, sillä nyt voi jo kerrostaa ja nauttia ihanista neuleista, mutta jättää kuitenkin nilkat paljaiksi ja alaosat kevyiksi.

Nyt iltasella loikoilin kuvien maisemissa villamatolla ja lueskelin tv-tasolle kasaamiani vanhoja aikakauslehtiä. Ihastelin tuon päällimmäisen Ellen kantta, sen persikkainen sävy on jotenkin tosi ihana varsinkin tuollaisiin sinisen ja harmaan sävyihin yhdistettynä. Näin jälkeenpäin on hauska lukea viime vuoden trendiennustuksia tälle vuodelle ja katsella, kuinka ne käytännössä ovat toteutuneetkaan – vai ovatko toteutuneet ollenkaan.

olkkari8-800

Osa onkin jo saattanut bongata uutisen tänään julkistetuista The Blog Awards Finland 2017 -kilpailun finalisteista. Blogini on saanut kunnian olla mukana tässä joukossa ja on ehdolla parhaaksi sisustusaiheiseksi blogiksi Koti-sarjassa! Tuomaristo valitsee voittajat jokaisesta kategoriasta, ja tulokset julkistetaan lokakuun lopun TBAF-gaalassa. Myös yleisö saa äänestää kaikkien eri kategorioiden ehdokkaiden joukosta omaa suosikkiaan, ehdolla olevien blogien ja äänestyksen pariin pääsee tästä.


Autumn feelings and a small announcement: my blog is one of the three nominees for the best interior design blog in the Blog Awards Finland 2017. I´m so honoured and thankful.

Kommentit (10)
  1. Mulla on käsitys, ettei tuollaiset kakluunien tutkimukset ja korjaukset maksa maltaita! Tehdään sukittamalla sisältäpäin jos suinkin mahdollista. Tilatkaa tarkastaja, voi olla helposti ja edullisesti fiksattavissa 🙂

    1. Niinhän ne taitaa maksaa, tarjouksia ei olla kyselty, mutta tällainen tuntuma mullakin on. Tässä olisi korjattavana sekä piippu että tulipesä, molemmissa on halkeamia ja tiilet huonossa kunnossa. Täytyy varmaan jossain vaiheessa pyytää joku katsomaan ja arvioimaan järkevää fiksaustapaa. Järkevä olisi tietysti hoitanut homman siinä vaiheessa, kun sisätiloissa ei vielä ollut mitään suojeltavaa, nyt vähän hirvittää ajatella kaiken sen pölyn ja tuhkan määrää, joka tuosta voi syntyä. 😀

  2. Ääni kilahti Pihkalalle – suosikkiblogi joka ahkeroi vuodesta toiseen tasokasta sisältöä, peukut voitolle!! -Kakluuninne on varmaan jo tarkastettu mutta kallista puuhaa tuo korjauttaminen kyllä on. Upea väri tuossa kyllä, vaikkei toimisikaan |D
    Kuulasta syysviikonloppua sinne!

    1. Kiitos Tuulia äänestäsi ja mukavista kommenteistasi, joita jaksat kirjoitella aina niin ahkeraan.

      Juu, tarjouksia ei olla kyselty, mutta aavistelen tosiaan, että ei ole ihan halpaa hommaa. Sinälläänhän kakluunia ei maalämmön myötä tarvittaisikaan lämmittämiseen, mutta olisi ihana päästä nauttimaan rätisevän tulen luomasta tunnelmasta. Täytyy nyt vähän tuumata ja ensi hätiin poltella pesässä vaikka kynttilöitä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *