Ruokapöydällä

Ihanaa lauantaita! Olen täällä siistinyt ja siivoillut kotia, viikonlopuksi on kiva saada raikasta ilmettä kotiin. Vaihdoin lakanat, pyyhin pinnat ja karsin vähän esillä olevia tavaroita, mieli kaipaa nyt ennen kaikkea selkeyttä ja siistejä pintoja. Minulla on kausia, jolloin nautin runsaammista esillepanoista ja kausia, jolloin haluan taas vähän yksinkertaisempaa ilmettä. Tällä hetkellä menossa on jälkimmäinen, liittyy varmasti myös joulun jälkeiseen tavaraähkyyn ja alkuvuodelle tyypilliseen karsimisintoon. Täysin minimalistista ei kodistani kuitenkaan mitenkään saa, väkisinkin erinäisiä tavaroita ja asetelmia kerääntyy sinne tänne. Mutta toisinaan ilmavuutta kaipaa pikkuisen enemmän, kuten juuri nyt.

Ruokapöydän alue on vielä vähän tyhjä, olen kaavaillut seinähyllyjä tuonne pariovien viereen (kohta näkyy paremmin seuraavassa kuvassa), mutta ainakin toistaiseksi ne ovat vielä hankkimatta. Jotakin tuo tyhjä nurkka kuitenkin kaipasi, niinpä nostin muutaman tyräkkini pöydälle, nikkelöidyn Kubuksen kanssa ovat minusta ihanan simppeli kokoonpano. Vaikka ruokapöytäni onkin ehkä vähän liian iso tähän asuntoon, nautin silti sen tarjoamasta reilusta tilasta. Pöydälle mahtuu hyvin kasaamaan kaikenlaisia asetelmia tai vaikka työvälineet läppäreineen päivineen, ja silti tilaa riittää myös ruokailuun. Mieluiten valitsenkin aina niin ison pöydän kuin tilaan mahtuu, sillä pöytätilaa tarvitaan aina.

 

Lukemisina pöydällä on uusin My Residence, tuohon on kiva uppoutua pala palalta aina kun luppoaikaa löytyy. Kauniit kirjat ja bookazinet ovat myös sisustuselementtejä, usein ne majailevat pinoissa pöytätasoilla tai jäävät auki kauniin aukeaman kohdalta, kuten nytkin. Ehkä tällä tavalla kirjaan muistaa tarttuakin vähän useammin.

Viikonlopun suunnitelmat liittyvätkin vahvasti juuri rentoutumiseen, lueskeluun ja ihan vain olemiseen. Jos huomenna ilmat ovat yhtä huikeat kun parina viimeisenä päivänä, on ehkä pakko päästä vähän ulkoilemaankin. Nyt houkuttaa etenkin pieni metsäretki eväineen päivineen – katsotaan kuinka käy.

Ihanaa viikonloppua!


Here´s my dining corner. It´s still a bit empty, I have thought to add some wall shelved behind the table, but haven´t got it done yet. Instead I placed some cactuses on the table, they bring nice freshness to the corner. Happy weekend!

sisustus sisustusideat skandinaavinen-sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *