Blogit
Pihkala

REMONTTIKUULUMISET VKO 43

Sateista sunnuntaipäivää! Viikko on taas vierähtänyt siihen malliin, että on aika kerrata viime aikojen remppatapahtumia. Kuinka nämä päivät hujahtavatkaan nyt niin nopeasti, sunnuntai tuntuu koittavan viikko toisensa jälkeen yhä nopeammin…
Tällä viikolla fokus oli tien puoleisessa julkisivussa, ja se saatiinkin viikon aikana jo aika hyvään malliin. Sateiset päivät ja muut kiireet pakottivat kylläkin pitämään muutamien päivien taukoja remppailusta, siihen nähden tuo sivu edistyikin lopulta ihan kivasti:
Julkisivu näyttää nyt tältä, alaosan pystyt ja keskiosan vaakaosat tulivat jo valmiiksi. Yläosan pystypaneelit jäivät vielä ensi viikkoon, myös kuisti on vielä aika vaiheessa. Mutta kyllä se siitä! Pihakin näyttää heti paljon paremmalta, kun seinät siistiytyvät; vaikka sotkua on vielä yllin kyllin, ei näkymä ole sentään enää näin luotaantyöntävä, heh. Vielä kun saisi tuon ison puukasan vietyä kaatopaikalle ja puolittain lahon aidanrötjäkkeen hävitettyä, niin maisemat paranisivat huomattavasti.
Paneloinnissa ei minusta ole juurikaan ollut apua, sen sijaan olen maalaillut listoja valmiiksi sisätiloissa ja hoidellut kaikenlaisia hanttihommia. Listoissa ja paneeleissa on vielä pelkkä pohjamaali, kun ilmat tästä kuivuvat, täytyy nuo koristelistojen ruuvinreiät kitata ja jossakin vaiheessa maalata koko seinä vielä kertaalleen. Seinäsävykin kirkastuu ja vaalenee vielä asteen-pari tämän ansiosta, nyt puu kuultaa vielä aavistuksen ohennetun maalin läpi.
Kuistiin jouduimme tilaamaan uudet kattotuolit, vanhat kattorakenteet olivat niin onnettomassa kunnossa. Uudet kattotuolit tulivat kuitenkin nopeasti ja nyt ne on jo paikassaankin. Seuraavaksi tuohon pitäisi asentaa peltikattoa ja tietysti paneloida kuisti loppuun, eli kyllä tuon kanssa vielä aikaa menee. Ja sitten pitäisikin jo siirtyä viimeisen päädyn kimppuun…

Tänään sataa taas, joten työmaan sijasta nyt saa luvan olla suunnittelupäivä. Ensimmäisen kerroksen sähkösuunnitelma pitäisi hiljalleen lyödä lukkoon, ja samassa yhteydessä miettiä myös ulkovalaisimien paikkoja ja jo mahdollisia mallejakin. Remonttiin liittyviä paperitöitä pitäisi hoitaa, päivittää budjettilaskelmia ja vertailla hintoja. Kaikenlaista hommaa sitä siis pukkaa työmaan ulkopuolellakin, ei kai tässä auta muu kuin kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Ihan ekaksi taidan kuitenkin keittää pannullisen kahvia ja käydä sitten sumpin voimalla paperien kimppuun. 

Lokoisaa sunnuntaita!

Renovation goes on and on… This week we have worked with the exterior of the house. Progress may be slow, but the walls are getting more and more ready every day.

Kommentit (4)

  1. Villis

    Ahkeria olette taas olleet ja hyvää jälkeä on tullut kummasti! Viikot todella kiitää lujaa ja kun jokin projekti, kuten teillä, on meneillään, niin vauhti tuntuu hurjalta, eikä kaikkea meinaa keretä tekemään! Hyvä että on olemassa myös sateisia sunnuntai päiviä:))) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    • maija

      Ihan kummallista tosiaan, kuinka aika on alkanut kiitää silmissä tämän projektin aloituksen jälkeen. Tai kyllähän viikon nopeasti ovat hujahtaneet muutenkin, mutta nyt aika kuluu vielä erityisen haipakkaan…

      Ja joo, sateiset päivät ovat vaihteeksi kyllä ihan kivojakin. Saa hyvällä omallatunnolla jäädä sisälle ja hoidella kaikenlaisia rästihommia. Silti toivon tähän syksyyn mahdollisimman paljon aurinkoa, tämä lokakuukin on ollut yllättävän ihana pitkälti juuri runsaan auringonpaisteen ansiosta.

      Kivaa viikkoa sinulle!

  2. Anonyymi

    Voi että ,kun olette olleet ahkeria! Tsemiä kovasti! Tuleeko tuo kuisti muuten umpinaiseksi vai jääkö se tuollaiseksi kuin kuvassa-avoimeksi? -hemi-

    • maija

      Kiitos tsemppauksesta! 🙂 Ei, kyllä tuo kuisti paneloidaan ihan umpinaiseksi, ja tuohon etupuolelle on tulossa ruutuikkunat. Olisin kyllä mieluusti siirtänyt ulko-oven "vanhan ajan tyylisesti" sisemmäisen oven suuntaiseksi tuohon kuistin etuosaan, talo on vaan niin lähellä tietä, että ovesta ei olisi tuolloin mahtunut kunnolla kulkemaan pihalle. Nyt siis mennään tuolla entisenlaisella hivenen 50-lukulaisella mallilla, ja koitetaan paneloinnilla ja ruutuikkunoilla saada vähän vanhempaa fiilistä tuohon. Kompromisseja, kompromisseja…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *