REMONTTIKUULUMISET VKO 30

Mukavaa sunnuntaita! Blogissa on ollut nyt kesäloma-aikana vähän hiljaista, mutta näistä sunnuntain perinteisistä en kuitenkaan tohdi laistaa. Viikon aikana raksalla on tapahtunut taas kaikenlaista raportoitavaa, vaikka hommia ei olla ihan tukka putkella koko ajan paiskittukaan. Mutta kun päivät ovat vapaat remppailuun, voi illasta silloin nipistää osan jollekin ihan muulle tekemiselle. Tämä on ollut vaihteeksi aika ihanaa!
Mutta sitten niihin remonttikuulumisiin. Viikon työläin ja odotetuin homma näkyy tässä kuvassa. Lipeöimme ja öljysimme yläkerran lattian, nyt homma on kauttaaltaan valmis ja lopputulos näyttää tältä. Olen saanut lipeöinnistä paljon kyselyitä, joten teen aiheesta alkuviikosta vielä kokonaan oman postauksensa, käyn tässä yhteydessä läpi työvaiheet ja käyttämämme aineet. Työtä tuo vaati jonkin verran, mutta lopputulos oli kyllä ehdottomasti sen arvoinen. Minusta lattiasta tuli aivan ihana! Nyt yläkerrasta puuttuukin enää tapetit, listat ja ovet, sitten tila on kauttaaltaan valmis. Hurraa!
Mies liimasi kattorosetit alakertaan, tämän myötä näistäkin huoneista tuli heti astetta valmiimman näköiset. Laitoimme rosetit kolmeen alakerran korkeaan huoneeseen, olkkariin, ruokasaliin ja keittiöön. Kahteen ensimmäiseen valikoitui tämä Domus Classican* isokokoinen, 42 cm rosettimalli. Tässä oli sopivasti kokoa isoihin huoneisiin nähden, mutta kuitenkin vielä mukavan yksinkertainen kuviointi – tämän suuremmat krumeluurit eivät oikein olisi enää meidän torppaan sopineetkaan.
Rosetit pelaavat kivasti yhteen listojen kanssa ja täydentävät mukavasti näiden muotokieltä. Kun ne olivat paikassaan, näyttivät ne siltä kuin olisivat aina siinä olleet. Ehdottomasti hyvä hankinta siis, taas yksi pieni asia, joka tuo vähän lisää tunnelmaa vanhaan taloon.
Kipsinen rosetti ei ollut käyttövalmis ihan sellaisenaan, mies suurensi ensin kuppiterällä rosettien sisäreikää, jotta kattorasia mahtui rosetin sisälle. Huokoinen kipsi tuli myös ensin pohjamaalata ja sitten pintamaalata haluamallaan maalilla. Minä päätin maalata rosetit listamaalilla, jotta ne olisivat mahdollisimman yhteneväiset kattolistojen kanssa. Sävy on sama kuin katossa, mutta vähän kiiltävämpi maali nostaa rosetin kauniisti esiin. Nyt vain valaisimia suunnittelemaan!
Keittiöön valikoitui puolestaan vähän pienempi 30 cm rosetti, tämäkin Domus Classican* valikoimista. Aluksi olin vähän kahden vaiheella laittaako keittiöön rosettia ollenkaan, mutta onneksi tuli kuitenkin sellainen hankittua. Tämä malli on kokonsa ansiosta selvästi vaatimattomampi oleskelutiloihin verrattuna, mutta tuo kuitenkin keittiöönkin vähän yhteneväistä tunnelmaa. Ja mukavan yksinkertainen kuviointi toimii tässäkin tapauksessa hyvin simppeleiden kaappien kaverina. Tilasin tuohon riippuvalaisimen töistä hiukan ennen lomalle lähtöäni, nyt työkaverit viestittelivät sen tulleen. En malta odottaa näkeväni sitä jo paikassaan!
Alakerran pikku-wc:kin alkaa olla jo viittä vaille valmis. Viikolla minä maalailin allastasoa valkoiseksi, tämän jälkeen hanan voi asentaa paikoilleen ja sitten tilasta puuttuukin enää ovi ja peili. Maaliksi valikoitui puolikiiltävä GVK:n Inline-kalustemaali*, joka sopii kalusteiden lisäksi myös vaikkapa listoihin, oviin ja mdf-levyyn. Ensin maalasin tason kertaalleen pohjamaalilla, sitten kevyen hionnan jälkeen oli vuorossa pintamaali. Vielä taso kaipaa kerrosta tai ehkä kahtakin, onneksi tuo on helppo ja nopea sutaista vaikka useampaankin kertaan muiden hommien lomassa.
Keittiössä laatoitushommat etenivät ja vanhaa huuvaa muokkailtiin uuteen käyttöön sopivammaksi. Huuva oli auttamattomasti liian matalalla, siispä sen alareunasta piti leikata reilu 10 cm pois. Tämä taas aiheutti sen, että huuvan sivureuna siirtyi, eikä se ollut enää ihan tismalleen alle tulevan hellan kohdalla. Päätimme kuitenkin, että tämä on pienempi paha kuin se, että huuvaan lyö päänsä joka kerta ruokaa laittaessa…
Huuvan alareunan leikkuu aiheutti myös sen, että tuota vasemmalla olevaa ulkonevaa seinänpätkää piti valaa vähän ylöspäin uuteen reunaan sopivaksi. Nyt valu kuivuu ja sen jälkeen laatoitushommat saa viimeisteltyä, tämän jälkeen itse huuvan reuna pitäisi vielä viimeistellä metalliprofiililla ja sen jälkeen hormiin asentaa putki, tuuletin ja rasvasuodatin. Sen jälkeen huuva maalataan kiiltävän valkoiseksi, laattojen kanssa yhteensopivaksi.
Tässä kuvassa laatoitus on vielä vähän vaiheessa, mutta tällä hetkellä se alkaa olla valmis tuota huuvan kohtaa lukuunottamatta. Nyt alkuviikosta laatat saumataan, ja kunhan nämä sotkuiset hommat saadaan alta pois, siirrymme ensi viikolla alakerran lattian kimppuun. Sittenpähän alkaa näyttää valmiimmalta jo tuossakin tasossa!
Palataan remonttijuttuihin taas ensi viikolla, nyt toivottelen mukavaa heinäkuun viimeistä iltaa. Huomenna koittaa elokuu ja viimeinen kuukausi täällä vuokra-asunnossa. Tavallisesti olen aina vähän harmissani kesäisen heinäkuun lopusta, mutta tänä vuonna elokuu ei tule yhtään liian aikaisin. Ihmekös tuo…
My renovation stories of last week.
*tuotteista saatu alennusta blogin kautta
Kommentit (15)
  1. Pilviraitti
    31.7.2016, 19:26

    Tsemppiä viimeistelyiden kanssa! Näyttää jo nyt tosi hyvältä. Mun täytyy varmaan kohta poistaa sun blogi mun lukulistalta, kun iskee niin kauhea talokateus. 😀

    1. Hehe, no älä nyt sentään noin radikaaleihin toimenpiteihin rupea 😀 Kiitos tsempeistä, kuinka noihin viimeistelyihin saakin aina menemään niin kamalasti aikaa..

  2. Onko teillä puuhellaa?

    1. Ei ole, tuossa huuvan alla on perustuksista päätellen sellainen kuitenkin ollut, hävitetty varmaan viimeistään 80-luvun keittiöremontin yhteydessä. Ei sitten päädytty laittamaan uutta puuhellaa, käytettiin se tila mieluummin työskentelyyn ja vähän isompaan kaasulieteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *