Blogit
Pihkala

REMONTTIKUULUMISET VKO 23

Heipä hei! Tääällä on taas ahkeroitu ja talolla on tapahtunut viikon aikana kaikenlaista. Juuri nyt eletään todella hektisiä aikoja, tekemistä riittää ja edistystä tapahtuu vähän joka puolella. Nyt alkaa olla aika laittaa sisään viimeiset materiaalitilaukset, heinäkuu kun tuppaa olemaan toimitusten suhteen toisinaan vähän kinkkistä aikaa. Tällä viikolla ollaankin selvitelty niin paloikkuna-asioita, parvekkeen uutta ovea kuin hanatilauksiakin. Kaikenlaista muistettavaa sitä vielä onkaan, ja tehtävälistalla vielä monta selvitettävää asiaa.
Alkuviikosta jatkuivat listoitushommat, tämän myötä myös ensimmäiset ikkunat saivat smyygit ja peitelistat ylleen. Tässä kuva olkkarin pienemmästä ikkunasta listoineen. Keskeneräinenhän tuo vielä on maalauksen osalta, mutta silti heti jo niin paljon viimeistellymmän näköinen listoittamattomaan ikkunaan verrattuna. Kyllä ne listat vain tekevät ihmeitä!
Meille tuli ihan mukavan kokoiset ikkunapenkit, johon mahtuu kaikenlaista kasvia ja muuta nättiä. Tätä olin vähän salaa toivonutkin, olen nimittäin tykästynyt vuokra-asuntomme leveiden ikkunalautojen myötä kaikenlaisiin ikkunoilla oleviin asetelmiin. Mies teki ikkunapenkit paksusta liimapuulevystä, ja pyöristi kulmat siististi, lopputuloksesta tuli minusta tosi hyvä. Vielä vähän kittiä ja maalia pintaan, niin ensimmäinen valmis ikkuna on siinä.
Ikkunalistaa ei laitettu kiertämään koko ikkunaa sen alle tulevan patterin vuoksi. Patteri vaati yläpuolelleen pienen ulkonevan ”lipan” ilmeisesti lämpimän ilman paremman virtauksen takia, ja muutenkin osittain patterin taakse jäävä lista olisi näyttänyt ehkä vähän hassulta. Tällaisenaan ilman patteria tuo alapuoli on toki vielä vähän raakileen näköinen, mutta ulkonäkö tasapainottuu, kunhan patteri asennetaan. Olen myös suunnitellut näihin alakerran isoihin huoneisiin vähän korkeampaa jalkalista/paneeliratkaisua, joten tämäkin tulee muuttamaan tuon kohdan ulkonäköä vielä jonkin verran.
Ikkunalistoitus ei edennyt vielä olohuonetta pidemmälle, mutta sen sijaan kattoistoitus eteni: viikon aikana myös muut alakerran huoneet saivat kattolistat paikkaansa. Näidenkin myötä huoneiden ulkonäkö siistiytyi jo kummasti, on näillä listoilla vain iso merkitys! Tässä kuva ruokasalista olohuoneesta päin katsottuna. Telineet ovat jo valmiina, ikkunaprojekti taitaa siirtyä seuraavaksi tuonne tilaan.
Takapihalla on juuri nyt ihanan vehreää, ja isojen ikkunoiden myötä luonto tuntuu tulevan sisälle asti. Niin ihanaa, olen jo vähän tympääntynyt meidän vuokra-asuntoon, jonka ikkunoista näkyy vain kivinen sisäpiha ja toisen kerrostalon seinä. Koskaan ei oikein tiedä, millainen ilma siellä ulkona onkaan. Varmasti muuton yhteydessä sitä ihmetteleekin paitsi lisääntynyttä tilaa, myös tuota valoa; se vaikuttaa hurjasti ainakin omaan asuinviihtyvyyteeni.
Loppuviikosta tapahtui myös yksi todella mieluinen käänne: haimme keittiömme vihdoin työmaalle! Ensin ovet ja levyt lastattiin meidän pikkuvessaan pois muiden töiden tieltä, sieltä sitten niitä hiljalleen kaivettiin asentamisen myötä…
Nyt rungot ovat jo kokonaisuudessaan paikallaan, ja muutama ovikin on löytänyt jo paikkaansa. Kaappien myötä keittiökin alkoi tuntua jo ihan erilaiselta, paljon valmiimmalta tilalta. Tuo keittiön taustaseinä on toki vielä aika karu, laatoitamme sen vasta, kun taso on asennettu paikkaansa. Pyrimme sopimaan tason mittauskäynnin ensi  viikoksi ja saamme toivottavasti tasot vielä ennen heinäkuun alkua, joten eipä tuotakaan tarvitse enää kovin pitkään odotella.
Valitsin keittiön sävyn itse värikartasta ja lopputulos jännitti kieltämättä vähän. Onneksi sävy oli luonnossa juuri sellainen kuin pitikin, se ei ollut liian tumma ja taittoi oikeaan suuntaan. Harmaat voivat olla välillä vähän vaikeita, toisinaan värilastussa täydelliseltä näyttävä harmaa on isona pintana jotain ihan muuta… Onneksi nyt ei käynyt niin. Olen niin innoissani keittiöstä, enkä malttaisi odottaa sen valmistumista, vaikka hyvällä mallilla se toki on jo nytkin. Niin jännittävää ja palkitsevaa nähdä taas yksi asia vähän valmiimpana!
Kirjoittelen keittiöstä vielä erikseen viikolla, jahka sen asennus etenee, tämän suhteen kannattaa siis pysytellä kuulolla. Ja toki luvassa on paljon muitakin remonttijuttuja. Myös vuokra-asuntomme olisi tarkoitus vähän freesata nyt lomani aikana, joten palaillaanpa ensi viikolla myös sisustusaiheisiin.
Mukavaa uutta viikkoa!

Kommentit (26)

  1. Hanna /Hannas Home

    Ihana seurata projektin etenemistä! Ja nuo ikkunapenkit on niin symppiksiä! 🙂

    • maija

      Ihana, kun seuraatte mukana! Tuosta tuli kyllä ihan herttainen, ikkunapenkeissä on kyllä oma tunnelmansa. Niihin on kiva laitella kasveja, kirjoja tai jotain muuta nättiä esille.

  2. Sar P

    Ikkunapenkissä samanlaista pyöreyttä kuin betonisissa ulkorapuissa.
    Upeaa nähtävää jo nyt.

    • maija

      Kiitos! Totta muuten, nehän yhdistyvät kivasti toisiinsa, enpä tullut ollenkaan ajatelleeksi itse tuota. 🙂

  3. Anonyymi

    Tää on niin viikon odotetuin postaus.
    Tyttäreni 6v. ja 9v. tahtovat myös seurata projektinne etenemistä. Tulee kyllä kaunista��
    Tanja

    • maija

      Vautsi, onpa ihana kuulla! Terveisiä sinne koko konkkaronkalle! 🙂 Mahtavaa, kun te lukijat seurailette niin innolla mukana, siitä saa taas ihan uutta tsemppiä remppailuun.

  4. S.H – HOUSEkoti

    Vau hyvältä näyttää remontin eteneminen. Kaunis tulee ja ihana harmaan sävy. Tykkään 🙂

    • maija

      Kiitos! Harmaa vaatii vielä omaan silmään vähän totuttelua, se tuntuu seinäpinnassa yllättävänkin tummalta näin valkoisiin seiniin tottuneena. :)) Mutta listat, lattia ja tietysti kalusteet tekevät vielä paljon, eiköhän silmä vielä tuohon totu. Ihanaa toisaalta, että tuolla kodissa tulee olemaan vähän sävykkäämpää ja tummempia seiniä.

  5. Villis

    Hienosti edistyy ja valmista tulee vauhdilla! Todella kaunis keittiö on myös tulossa, väri on täydellinen harmaa. Listat ovat upeat, samoin ikkunapenkit. Ovatko listat vakiotavaraa, vai sahattu oman suunnitelman mukaan? Toki muistan, että katoissa on pikkulista leveämmän seurana, mutta ovatko leveät omaa suunnittelua? Vanhanaikaista listaa ei ole kovin helppo löytää, uusia sen sijaan löytyy. Mukavaa viikkoa raksalle!

    • maija

      Kiitoksia, keittiöstä tulossa kohta lisääkin kuvia, nyt väri jäi kuvissa vielä vähän arvailujen varaan 🙂

      Listat ovat tuon käyttämämme puutavaraliikkeen vakiotavaraa, meille iski nuukuus emmekä lähteneet teettämään uusia teriä ja listoja oman malln mukaan. Mutta vanhanajan malleja nämäkin, tuolla oli aika hyvä valikoima kaikenlaisia listoja. Tuo ikkunalista (samoin kuin tulevat jalkalistatkin) ovat itse asiassa malli eräästä toisesta turkulaisesta vanhasta talosta, jota puolisoni oli remontoimassa jokunen vuosi sitten. Silloin listat teetettiin vanhojen mallien mukaan, sittemmin puutavaraliike otti ne vakiovalikoimaansa ja me tiesimme mistä kysellä. 🙂 Leveämmässä kattolistassa on sama tarina, me vain lisäsimme vähän lisää fylliä pikkulistojen muodossa siihen.

  6. tunne tilat

    Listoitukset näyttävät todella hyvältä, eikä keittiökään pöllömmältä 🙂 Minkälainen teidän tavoiteaikataulu muuton suhteen onkaan? Sivusta katsottuna yllättävän nopeasti etenette 🙂

    • maija

      Nyt kaikki tekeminen on jo "näkyvää", jolloin etenemisenkin huomaa konkreettisemmin. Luojan kiitos ei tarvitse enää tuhrata rakenteiden parissa, silloin tuntui kyllä ettei mikään edisty mihinkään suuntaan…:))

      Ei meillä oikeastaan ole mitään tarkkaa tavoiteaikataulua, minä elättelen kuitenkin toiveita, että päästäisiin muuttamaan loppukesästä. Elokuu ehkä realistisinta aikaa. Meillä täytyy suorittaa rakennusluvan puolesta kaikenlaisia katselmuksia ennen muuttoa, ja heinäkuussa virastot ja virkamiehet tuppaavat olemaan lomalla, se saattaa vähän mutkistaa hommaa…

  7. Hannele Ruusukummusta

    Kauniit listat ikkunoihin tuleekin. JA tuo ikkunapenkki…ihana!

    • maija

      Kiitos! Haluttiin ehdottomasti tuollainen vähän leveämpi malli, vanhan talon listoissa saa olla kokoa ja näköä 🙂 Ikkunapenkistäkin tuli kiva, vielä kun pääsee sutimaan ne valkoiseksi, niin ilme muuttuu vielä paremmaksi.

  8. Sirpa // Designed By Sm

    On kyllä kauniin näköistä 🙂

    • maija

      Kiitos, Sirpa! 🙂

  9. Sirpa // Designed By Sm

    On kyllä kauniin näköistä 🙂

  10. Sirpa // Designed By Sm

    On kyllä kauniin näköistä 🙂

  11. Idis & Interiööri

    Kyllä tulee kaunista 🙂 Nyt alkaa se ihanin vaihe kun valmista tulee "näköisästi" nopeaan tahtiin. Tsemppiä tsemppiä, jaksaa jaksaa…

    • maija

      Nimenomaan, tämä vaihe on parasta remontissa! Koko ajan työmaalla tapahtuu jotain jännää ja edistyksen näkee silmissä.

      Kiitos tsempeistä, nyt on kyllä juuri tuollainen "jaksaa jaksaa" -vaihe, viimeiset mehut pitäisi vielä puristaa jostain ihmeestä… 😀

  12. Taivaldeco

    Tilat alkavat hiljalleen hahmottua myös ruudun tälle puolelle. Mielenkiinnolla lisää odottaen keittiöstä ja toki muualtakin kodista. Paljon on remppaa takana ja tsemppiä vielä tuleviin puuhiin, talosta tulee upea!

    • maija

      Niinpä, nyt näissä remonttikuvissa alkaa olla jo jotain tolkkua, ei ole enää ihan pelkkää räjähdystä joka huoneessa 🙂 Te lukijat kinsaatte varmasti näistä jo vähän enemmän irti.

      Kiitos tsempeistä, nyt ollaan onneksi jo mukavassa vaiheessa ja loppusuora näkyvissä. Vielä pieni puristus ennen muuttoa, mutta eiköhän se jo luonnistu… 🙂

  13. Katri / Small Deco Love

    Teidän talosta tulee niin upea!! Näitä remonttikuulumisia odotan aina innolla 🙂 Miehesi on todella taitava käsistään, oi jos omanikin olisi 😀 Mistä tilasitte keittiönne lopulta? Tuo harmaa väri on ihan TÄYDELLINEN!! Tsemppiä loppupuristukseen.

    • maija

      Voi kiitos, Katri! Tuo puoliso on kyllä taitava käsistään, eipä varmasti tällaiseen olisi tullut uskallettua lähteäkään, jos näin ei olisi :)) Mutta iso hatunnosto hälle tästä urakasta!

      Keittiö on tilattu turkulaisesta Unique Homesta, tässä vähän enemmän juttua keittiösuunnitelmasta:

      http://talopihkala.blogspot.fi/2016/04/meidan-keittio.html

  14. Tero Helin

    Moi. Ollaan itse ottamassa Sydänpuun ikkunoita taloomme. Pari asiaa vielä auki, kuten maali. Otitteko ikkunoihinne tehtaan vakio akrylaattimaalin vai esim. käsinmaalattavan pellavaöljymaalin? Tuo pellavaöljymaali houkuttaisi, mutta tekee hinnallisesti aika paljon lisää. Ei päästä itse käymään tehtaalla niin hankalaa valita kaikki ilman näkemistä.

    • maija

      Laitoin jo sinulle postia, mutta laitanpa vastauksen vielä tähän muidenkin lukijoiden nähtäväksi:

      Me otimme ikkunat käsinmaalattuna pellavaöljymaalilla. Olivat toki vähän arvokkaampi vaihtoehto, mutta koska kyse on jo muutenkin vähän arvokkaammista tuotteista, tuumasimme, että viedään sitten kunnolla loppuun asti. Kyllä niistä siveltimenvedoista ja pellavaöljymaalista vain tulee se oma tunnelmansa, vaikka en usko, että noin upeissa ikkunoissa akrylaattikaan rumalta näyttää.

      Tuota huoltoa mietimme mekin. Totta on, että akrylaatissa huoltoväli on vähän pidempi. Mutta toisaalta, käsinmaalattuun ikkunaan voi tarpeen mukaan tehdä helpommin pieniä paikkauksia siveltimellä, eivät paista silmään niin pahasti kuin ruiskulla maalatussa pinnassa. Toki akrylaatinkin varmasti saa käsinmaalattuna, mutta hinta on varmaankin silloin sama öljymaaliin verrattuna. Itse olen tyytyväinen pellavaöljymaalin valintaan, se ikääntyy kauniisti ja on muutoinkin luonnollisempi ja hengittävämpi valinta. Kannattaa myös miettiä varsinkin sisäpuolen listoituksia, mikä maali niihin on tulossa. Jos listat ja smyygit on aikomus maalata pellavaöljymaalilla, on tämä luonteva valinta myös ikkunaan, jos taas ajatuksissa on vaikka maalarin valkolakka, toimii ehkä akrylaatti sen parina paremmin…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *