REMONTTIKUULUMISET VKO 12

Hyvää pääsiäissunnuntaita! Blogissa on ollut nyt pari päivää hiljaista, kun olemme paiskineet hommia remontin kimpussa. Paljon onkin raksalla tapahtunut sitten viime viikon kuulumisien, ja nyt on aika palailla takaisin linjoille tämän viikon remppakuulumisten muodossa.
Viikon isoin ja tärkein juttu näkyy yllä: lattialankkujen asennus on vihdoin aloitettu! Aivan mahtavaa! Ennen lattiahehkutusta aloitetaan kuitenkin alkuviikon tapahtumista, jolloin talolla näytti tältä:
Alkuviikosta puhallettiin ala- ja välipohjan eristeet, ja lattiat pursuivat höttömäistä puhallusvillaa. Pääsiäislomani alkutekijöiksi tamppasin villat tiiviisti lattiaan. Vielä lattiavasat puhtaiksi ja pari putki- ja sähkövetoa, ja sitten päästiin jo lattian kimppuun.
Lankkukuorman sisäänkantamisessa meni toki, mutta vaiva oli sen arvoista. Pahvit lattiaan ja ensimmäinen lankku paikalleen. Pitipä oikein kipaista hakemaan pullakaffet läheisestä kioskista tämän kunniaksi, jonkinlainen merkkipaalu tämäkin. Ja siitäpä sitten homma eteni nopeasti eteenpäin…
Halusimme lattiaan vähän reilumman kokoista lankkua, ja valinta osui lopulta 19,5 cm leveään reunaviistettyyn mäntylankkuun. Hieman tasavärisempi kuusi olisi ollut ensisijainen valintamme, mutta suurin osa sahoista ei kumma kyllä halunnut tarjota meille sitä lainkaan. Syyksi sanottiin kuusipuun heikentynyt laatu ja pihkataskujen ja rikkonaisten oksakohtien suuri määrä, ilmeisesti eivät halunneet ottaa riskiä mahdollisten reklamaatioiden suhteen. Asiaa hetken pyöriteltyämme totesimme, että ehkä on varminta kääntyä männyn puoleen – nyt valmista lattiaa katsellessa valinta ei ollut ollenkaan hullumpi. Hintaeroakin kuusen ja männyn välillä on aika reippaasti, joten sitäkin kautta tuli ihan mukavasti säästöä. Ihan hyvä siis loppujen lopuksi näin.
Käsittelemme lattian aikanaan lipeällä, mutta nyt aluksi se vain suojataan hyvin tasoite- ja maalaushommia varten. Vaalea puu on jo tällaisenaan tosi kaunista, lipeä lähinnä estää sen kellastumisen ja tuo lattiaan silkinhimmeän pinnan. Ihan vaaleaksi en lattiaa halua, puun lämpö ja sen luonnollinen sävy saa jäädä näkyviin.
Lattiahommat ovat edenneet alakerrassa mukavasti eteiseen asti, olohuone on vielä kesken. Valmis lattia muutti huoneiden ulkonäköä ihan älyttömästi, fiilis muuttui kertaheitolla räjähtäneestä työmaasta varttia vaille valmiin oloiseen. Tänään vain kuljeskelin ympäri taloa ja ihastelin uutta lattiaa, se on vain niin freesi. Ihana saada vihdoin jotakin lopullista pintaa näkyviin.
Sillä välin kun mies asenteli lattiaa, olin minä vähän toisenlaisen projektin kimpussa. Päätin käyttää pääsiäisen vapaat hyväksi ja ryhdyin kunnostamaan vanhoja väliovia. Jestas, mikä homma! Suorien osien maalinpoisto hoitui vielä ihan kohtuullisesti kuumailmapuhaltimen ja lastan avulla, mutta koristeelliset peiliprofiilit tuottivat vähän hankaluuksia, niiden kaapiminen vie puhaltimellakin luvattoman paljon aikaa.  Maalinpoistoaine ei juuri auttanut asiaa, sillä se tepsi vain yhteen maalikerrokseen kerrallaan, ja niitä on yhdessä ovessa keskimäärin kolmesta viiteen… Eli kertokaahan mikäli teillä on heittää jokin kikkakakkonen koukeroisten peilien maalinpoistoon. Yksi pitkä viikonloppu ei nimittäin riittänyt vielä mihinkään, vaan tätä hommaa piisaa vielä pitkälle tulevaisuuteen… 

Nyt asiat etenevät mukavasti raksalla ja kaikenlaista mukavaa ja näkyvää alkaa tapahtua. Huomenna hommat jatkuvat lattian kimpussa, kukaties pääsemme loppuviikosta jo yläkerrankin lattian kimppuun. Keittiönkin suhteen asiat etenevät mukavasti, tästäkin luvassa juttua lähiaikoina. Palaillaan siis asiaan, mukavaa uutta viikkoa teille!
Kommentit (20)
  1. Kerran kuulin vinkin että vedellä ja astianpesujauheella lähtee maali. Laita tätä liuosta ja anna vaikuttaa noin vartti. Sen jälkeen poista maali.

    http://pohojalaistalo.blogspot.fi/2015/08/kylla-muuten-lahtee-maalinpoisto-vinkki.html?m=0

    1. Oho, tällaisesta en ole kuullutkaan. Nyt kuulostaa niin erikoiselta, että pakko varmaan kokeilla tätä. Mutta ilmeisesti siis juttusi perusteella kikka toimii varsin hyvin.

      Tästä heräsi vain ajatus, että millaisilla myrkyillä me oikein pesemmekään astioitamme…

  2. Coterieofficial
    27.3.2016, 21:30

    Todella kiva lukea remonttikuulumisia; kiitos kun jaksat jakaa!
    Ja upealle näyttää jo 🙂

    Tsemppiä!

    Riika | http://www.coterie.fi

    1. Kiitos tsempeistä! Kiva kuulla, että remppajutut kiinnostavat.

      ps. sinulla on tosi kiva blogi, löysin sen pariin vasta hetki sitten 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *