Raikkautta

Hyvää uutta vuotta! Vuodenvaihdetta on vietetty täällä niin juhlavissa kuin rennoissakin merkissä. Aattoillaksi varattiin porukalla pöytä ravintolasta ja juhlistettiin vuodenvaihdetta kaupungilla, eilinen puolestaan oli rento sohva- ja ulkoilupäivä. Nyt loppuvuoden juhlakausi on kokonaisuudessaan taputeltu kasaan ja joulukoristeet pakattu laatikoihin ensi vuotta odottelemaan, ja kaiken tämän joulutunnelmoinnin jälkeen tekee mieli lähinnä raikkautta ja yksinkertaisuutta. Ihan vielä en halua alkaa fiilistelemään kevätkautta, sillä talvi on vielä lähestulkoon kokonaan edessä, mutta pikkuisen voi kuitenkin jo keventää ja yksinkertaistaa. Nyt viehättää erityisesti nämä Hayn kuvat ja niiden raikas tunnelma, tällaista fiilistä kaipaan juuri nyt kotiinkin:

Ihastelin erityisesti kuvan väriyhdistelmiä; Hay käyttää tuotteissaan taiten valittuja, aika rohkeitakin värejä, ja ne tuovat kokonaisuuksiin ihan oman tunnelmansa. Tällaiset erilaiset värit ovat niin hienoja, niitä soisi käytettävän enemmänkin sisustuksissa. Ja kun värit on taitavasti kuratoitu, ei reippaammallakaan värivalinnalla mene kovin helposti pieleen. Ihan mielettömiä vaikkapa nuo värikkäät sohvat – sellainen ei tarvitsekaan seurakseen kuin muutaman harkitun yksityiskohdan.

Tykkään myös kuvien tunnelmasta, Hay on jo pidempään käyttänyt lifestyle-kuvissaan tuollaista rentoa linjaa. Kuvat eivät näytä siltä, että ne on aseteltu viimeisen päälle, vaikka todellisuudessa stailaus onkin toki tehty huolella. Tykkään rennoista vinoista kuvakulmista ja ison aukon käytöstä, jolloin etu- ja taka-alalle jää kaunista sumua. Jotenkin paljon rennompaa, helposti lähestyttävää ja ajanmukaista – pisteet tälle.

Raikkautta vuoden ensimmäiseen viikkoon!


It´s the first week of the new year, all the Christmas ornaments are cleaned away and it´s time for fresh and simple look. These photos from Hay work as a great inspiration source, right now I´m craving this kind of simplicity, clean lines and some fresh colors.

Kaikki kuvat/all pictures: Hay

 

sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *