Poimintoja Habitare-messuilta

habitare3-800 – kopio

Täällä ollaan palailtu jo Habitaresta takaisin kotiin ja arkitöiden pariin. Vaikka oma aikani messuilla kului melko tiiviisti suunnittelemani Avotakka Kodin parissa, ehdin silti toki kiertää kattavasti muuallakin. Omiksi suosikeiksini valikoitui pitkälti samoja juttuja, joista moni on jo ehtinyt kirjoitellakin. Näinhän se taisi mennä, että vaikka tarjonta olikin yleisesti piristynyt, pysyivät yleiset suosikit ja kiinnostavimmat osastot kuitenkin melko lailla samoina edellisiin vuosiin verrattuna.

Matri

habitare4-800 – kopio

habitare5-800 – kopio

Matrin osasto jatkoi samaa luonnonläheistä ja hillityn tyylikästä linjaa, josta saimme nauttia jo viime vuoden Habitaressa. Tänäkin vuonna osaston suunnittelusta vastasi taitava Susanna Vento. Harmoninen sävymaailma, kauniit yksityiskohdat ja tietysti muhkeat petaukset houkuttivat. Matri esitteli messuilla useita uusia tuotteitaan, joihin lukeutuu myös kuvan rottinkinen sängynpääty. Aika ihana.

Asun-lehti

habitare1-800 – kopio

habitare9-800 – kopio

Asun-lehden osasto oli takuuvarma ja hillityn hallittu. Upeiden designklassikoiden kanssa ei voi mennä pieleen. Ihanan maanläheistä tunnelmaa, kiinnostavia muotoja ja kauniita esillepanoja tarjonnut osasto valittiin myös messujen parhaimmaksi, eikä suotta.

habitare6-800 – kopio habitare7-800 – kopio

Messuilla näkyi useampikin vaneria, massiivipuuta ja pelkistettyjä linjoja yhdistelevä kuutiomainen maja. Näistä tämä Mujin versio oli suosikkini. Varsin minimalistisessa majassa oli vain kaikki oleellisin, eikä siinä oltu mässäilty teemalla liikaa. Lopputulos oli maltettu pitää loppuun asti minimalistisena.

IKEA

habitare11-800 habitare12-800

Osallistuin messuilla myös ruotsalaisen superstylisti Pella Hedebyn vetämään workshoppiin, joka olikin aika ihana, luova hetki kaiken messuhulinan keskellä. IKEA oli messuilla esillä omalla isolla osastollaan, lisäksi Pella oli suunnitellut eteläisen sisäänkäynnin tuntumaan tämän erillisen pienen installaation. Oikein kaunista, Pellalle tyypillistä pehmeän minimalistista jälkeä.

Muita poimintoja

habitare8-800 – kopio

Tulikiven osastolla ihastelin tätä yksinkertaisen kaunista saunaa. Marmorinen askelma yhdistää saunan kauniin sulavasti viereiseen kylpyhuoneeseen ja häivyttää eroa laatan ja puun välillä. Tosi kiva, käyttökelpoinen idea!

habitare10-800

Ihastelin messuilla myös kaunista keramiikkaa. Tämä kuva tarjoilee kauniin yksinkertaisia muotoja ja ihania värejä, keramiikka on Saija Halkon tuotantoa.

habitare13-800

Myös nuorten suunnittelijoiden The Block -kortteli ja uusia tuoteideoita esittelevä Protoshop-näyttely on aina kiinnostavaa antia. Protoshopin tuotteista pidin eniten tästä Maarit Peräsuon Betula-tuohipenkistä. Se on mukavan yksinkertainen eikä siinä ole kikkailtu liikoja, vaan kauniin materiaalin on annettu puhua puolestaan. Minua vähän hymyilyttää tämä vaaterekkivillitys – onhan se trendikäs esine, mutta tästä on tullut viime vuosina nähtyä jos jonkinlaista versiota aina kyllästymiseen asti. Tämän penkin kaltaiset yksinkertaiset muodot ja back to basics -ajattelu kiinnostaa minua henkilökohtaisesti paljon enemmän.

Mitäs te piditte messuista?


Some picks and favourites from Habitare furniture fair 2017.

Tallenna

Kommentit (8)
  1. Minulla on Habitare-päivä edessä huomenna. Tarkoitus on mennä heti aamusta, väkeä kun piisaa varmasti. Tänä vuonna näyttää olevan paljon kaikkea mielenkiintoista! Meillä on vessaremontti edessä ja tila on todella ahdas, joten melkeinpä eniten toivon löytäväni ideoita vessan peilikaappiin ja johonkin muuhun säilytysratkaisuun.

    1. Kylppärijuttuja tuolla näkyi minusta ihan mukavasti, toivottavasti löysit etsimäsi. 🙂 Voisi kuvitella, että viikonloppu onkin vilkkain päivä messuilla, suurin massa on varmastikin liikkeellä nyt vasta viikonlopun vapaapäivien myötä. Hauskaa messupäivää! 🙂

  2. Moikka,

    Kävin tänään pikaisesti Habitaressa ja samoja asioita ihastelin. Tuo keramiikka on Saija Halkon.

    1. Kiitos vinkistä, korjaanpa sen tuonne tekstiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *