Pieni ja helppo maalaus-diy

Kaikenlaisia pieniä projekteja on ihana puuhailla. Oikeastaan ei ole väliä, onko kyse taulun maalaamisesta tai massiivisesta remonttiprojektista, käsillä tekeminen ja rento puuhailu on se pääjuttu. Itse rakastan kotona puuhailua ja olen huomannut olevani onnellisimmillani, kun käsillä on jotain tekemistä – sohvalla loikoilullakin on paikkansa, mutta itsellä tulee tällaisessa kökkimisessä kuitenkin raja aika nopeasti vastaan.

Inspiraatio kulkee minulla vähän kausittain, ja viime aikoina kaikenlainen pieni puuhastelu on jäänyt vähemmälle. Nyt innostuin tekemään superhelpon pienen diy:n alelaarista löytyneelle Ikean vaasille, ja koska sain puuhastani niin paljon kyselyitä Instan puolella, päätin kirjoittaa siitä pari sanaa tänne bloginkin puolelle. Tässäpä siis maailman helpoin pikku maalausuudistus nyt alkavan viikonlopun iloksi.

Maljakon maalausmaljakon maalaus

Bongasin tämän keraamisen vaasin tosiaan Ikean löytönurkasta kolmella eurolla, ja viehättävän muotonsa ansiosta nappasin sen mukaan. Tällaisia pieniä esineitä on aina kiva vaihdella, joten ei niinkään haittaa, vaikka edullisia löytöjä kaapista useampi löytyisikin. Minulla on myös iso kasa kaikenlaisia jämämaaleja, joten päätin maalata vaasin ystäväni Hennan tapaan. Väriksi valikoitui reipas punainen, jota olin käyttänyt wieniläistuolissani. Neutraalit maansävytkin olisivat sopineet kivasti ruukun henkeen, mutta tällä kertaa teki mieli kuitenkin pientä väripistettä – ne ovat sisustuksessa juuri nyt niin ihania.

Töpöttelin maalin maljakon pintaan pienellä sienellä, sillä halusin pehmeää ja vähän elävää, pikkuisen läikykästä jälkeä. Puuvillarätti tai ihan sivellinkin olisi käynyt tähän hyvin, tosin siveltimellä pintastruktuuri olisi tullut vähän erilaiseksi. Siisteimmän lopputuloksen saa tietysti maalispraylla, mutta itse halusin nimenomaan hyödyntää tässä vanhoja maalejani. Tämä punainen maali sattui olemaan Teknoksen Futura-kalustemaalia, se kestää maljakon pinnassa vähän seinämaalia paremmin. Sisäpuolen jätin maalaamatta, sillä vettä maali tuskin kestäisi, mutta eiköhän se muuten tällaisessa kevyessä käytössä pysy maljakon pinnassa ihan riittävän hyvin.

Vaasiin kävin hakemassa pihalta ison käkkäräisen oksan – mikäli Tukholman messuraportteja on uskominen, ovat ne tällä hetkellä erityisen trendikkäitä, heh. Ja ihan hauskaltahan tuo oksa näyttää, luonnon antimia on niin kiva käyttää hyödyksi sisustusjutuissa.

Tässä vielä kuva siitä, miltä maljakko näytti ennen maalausta. Ihan kivasti tuo piristyi maalin avulla, eikä aikaakaan mennyt varttia enempää kuivumisajat poislukien. Jos väri alkaa kyllästyttämään, on tuo helppo maalata uudestaan jollakin toisella maalilla. Maalaamisella on kyllä niin kiva ja helppo uudistaa niin pienempiä kuin suurempiakin kohteita!

Ihanaa alkavaa viikonloppua ja ystävänpäivää – me otetaan nyt seuraavaksi tähän pieni varaslähtö ja kokoonnutaan ystäväporukan kanssa kaffettelemaan.

sisustus sisustusideat skandinaavinen-sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *