Olohuoneen oleelliset – oman kodin kulmakivet ja toimivimmat kalustevalinnat

Olen huomannut, että sekä omassa kodissani että suunnitelmissani toistuu muutama kalustetyyppi, jotka totean kerta toisensa jälkeen toimiviksi ja käytännöllisiksi valinnoiksi. Kalusteissa minulle on tärkeää muunneltavuus ja pitkäikäisyys, ja onnistuneimmat kalustevalinnat mukautuvatkin monenlaiseen käyttöön ja monen kokoiseen tilaan. Niinpä tällaisille hankinnoille harvoin tulee vaihtotarvettakaan, vaikka koti ja sen koko vaihtuisikin.

Tässä muutamia oman olohuoneeni kulmakiviä, jotka ovat kulkeneet mukanani erilaisissa ja erikokoisissa kodeissa, ja löytäneet tästä huolimatta aina oman paikkansa. Näitä ilman en pärjäisi – tai ainakaan en haluaisi asua:

Reilunkokoinen senkki tai lipasto

Tämä Asplundin senkki on paitsi yksi mieluisimpia, myös yksi käytännöllisimpiä kalusteitani. Se sopeutuu kaikenlaisiin tiloihin aina isosta eteisestä makuuhuoneeseen, ruokailutilaan kuin olkkariinkin ja tarjoaa mukavan määrän säilytystilaa, jota varsinkaan pienemmässä asunnossa ei ole koskaan liiaksi asti. Nykyisellään senkki toimittaa minulla myös nimellisen tv-tason virkaa, johon se myös käy minusta vallan mainiosti; senkin perinteisestä tv-tasosta poikkeava korkeus ei haittaa minua lainkaan, sillä tv on ripustettuna senkin yläpuolella taulumaisesti. Totta puhuen en myöskään katso tv:tä ollenkaan niin paljon, että sen sijoittelun tulisi hallita muita kalusteratkaisuja olohuoneessani. Mieluummin otan pienessä asunnossa korkean senkin tarjoaman säilytystilan ja kauniin kalustemaisen ilmeen kuin matalan linjakkaan tv-tason, joka on huomattavasti rajoitetumpi säilytystilaltaan.

Pidän kovasti myös kaikenlaisista avohyllyistä, mutta umpinaiset ovet ovat kyllä säilytyksen kannalta ehdoton valinta. Uskon, että tämä Asplundin senkki on monipuolisuudessaan yksiä niitä kalusteita, jotka kulkevat mukanani koko elämän ajan, siihen nähden ei siis ollut aikoinaan ollenkaan hullumpi satsaus. Olenkin todennut, että kodissa pitää olla vähintään yksi ovellinen kaappi tai senkki: se on loistopaikka niin maljakoille, ruukuille, toimistotarvikkeille kuin mille tahansa epämääräiselle tavaralle.

Kevyt loungetuoli

 

Tässä toinen kaluste, joka löytää aina paikkansa. Itse pidän siitä, että sohvan parina on myös ainakin yksi kevyempi nojatuoli, se tasapainottaa muhkeampia sohvakalusteita ja tuo myös tarpeellisen lisäistumapaikan oleskeluryhmään – etenkin silloin kun on vieraita, on ihan mukavaa etteivät kaikki joudu istumaan rivissä vierekkäin sohvalla. Kevyt ja pienikokoinen lounge-mallinen tuoli on helppo sijoittaa myös pieneenkin huoneeseen, ja minullakin tämä Menun tuoli on loksahtanut aina mukavasti paikoilleen huoneen koosta riippumatta. Tällainen tuoli sopii kivasti myös yksittäiseksi tuoliksi makkariin tai vaikka aulatiloihin – käyttömahdollisuuksia löytyy siis vaikka mistä.

 

Suora sohva

Sohvamakuni on aika klassinen, pidän eniten suorasta, simppelistä ja mahdollisimman ajattomasta sohvasta. Tämä on myös ehdottomasti helpoin sijoitettava, perus kolmenistuttava sohva sopii useimmiten minne tahansa. Toki tietynmallisiin huoneisiin kulmasohva saattaa istua suoraa paremmin, mutta mahdollinen jatkokäyttö ja sohvan sovittelu uusiin ympäristöihin onkin sitten eri juttu. Olen edelleen vuosien jälkeen todella tyytyväinen Sören Lundin sohvaani ja siihen valitsemaani valkoiseen puuvillakankaaseen – tämä tullaan varmasti kuluttamaan ihan loppuun asti ennen kuin vaihtoa voi edes harkita.

Siirreltävät pikkupöydät

Jos minulta kysytään, ei siirreltäviä pikkupöytiä tai -jakkaroita voi olla liikaa. Minulla ne seilaavat aputasoina, sivupöytinä ja kasvien alustoina milloin missäkin. Pidän siitä, että sohvan vieressä on vähän sohvapöytää korkeampi laskupaikka vaikka kahvikupille, tai että läppärin saa otettua pienen pöydän avulla ihan viereen sohvalle. Pienet pöydät eivät vie paljoa tilaa ja erilaisella ryhmittelyllä niistä saa luotua erilaisia kokonaisuuksia – ja tätä kautta muunneltua helposti huoneen ilmettä.

Pikkupöydät pelastavat silloinkin, jos varsinaista sohvapöytää ei jostain syystä ole ollenkaan. Itse en tulisi toimeen ilman jonkinlaista laskutasoa sohvan vieressä; tätäkin olen joskus vieraan ominaisuudessa kokeillut ja tunnustettava on, että oleskelu tuntui jotenkin tosi hankalalta, kun mitään kädessä olevia asioita ei saanut laskettua mihinkään kätevään paikkaan.

Suuri ruokapöytä

Tähän listaan voisin lisätä myös suuren ruokapöydän, sijaitsee se sitten olohuoneen tahi keittiön yhteydessä. Iso ruokapöytä on todellinen monitoimikaluste, jota itse käytän vähän kaikkeen – toki ateriointiin, mutta myös työskentelyyn, erinäisiin puuhiin ja seurusteluunkin. Vaikka monessa asiassa suosinkin ilmavuutta ja väljyyttä, kannustan useimmiten valitsemaan niin suuren pöydän kuin suinkin mukavasti paikkaan mahtuu. Kun malli on tarpeeksi kevyt, antaa se paljon anteeksi: oma pöytäni on niin siro, että vaikka mittojensa puolesta se on kahdessa viimeisimmässä kodissani ollut hippasen liian iso, on se kuitenkin lopulta solahtanut paikalleen ihan mutkitta – eikä loppujen lopuksi ole näyttänyt paikassaan yhtään hullummalta. Oikeastaan vain kiittelen sen mahdollistamaa isompaa pöytätilaa. En usko, että kovin helpolla haluaisinkaan asua kodissa, johon mahtuisi ainoastaan pikkuruinen ruokapöytä, sen verran tärkeäksi koen ison pöydän ja sen mahdollistaman oleilun.

Mitkä kalusteet te olette todenneet omassa kodissa toimivimmiksi ja tärkeimmiksi kulmakiviksi?


Some of my essential furnitures at home: 1.) a timeless cabinet for all kinds of storage problems, 2.) a lounge chair that fits everywhere, 3.) a classic three-seated sofa that works anytime in any space. 4.) some small side tables that work as a coffee table, work top or plant stand and 5.) a big dining table that gathers people around, offers nice spot for working and a beautiful place for ever changing displays.

Which are your most essential and versatile furnitures?

sisustus olohuone sisustusideat
Kommentit (3)
  1. Vastaavia kalusteita on meilläkin kulkenut matkassa jo useamman eri kokoisen kodin aikana ja niistä on aina saanut toimivan olohuoneen riippumatta olohuoneen koosta tai muodosta. Televisio käy hyvin vähän korkeamman lipaston tai lipastojen päälle, jos se ei ole ylisuuri, itseasiassa silloin korkeus onkin juuri sopiva sohvalta katsoen. Osa nykyisestä “tv-tasosta” on ollut yöpöytinä edellisessä kodissa. Ja meillä on design-tuolin sijaan kaksi nojatuolia, joissa ei voi löhötä niin kuin sohvalla, mutta joissa voi hyvin istuskella lukemassa tai surffailemassa. Mutta sama idea niissäkin kuin tuossa lounge-tuolissa, nojatuolit ovat sen verran keveitä, että ne voi helposti siirtää lähemmästä sohvaa, jos on vieraita.

    1. Juuri näin, valintanne kuulostavat tosi toimivilta ja monipuolisilta. Näinhän se menee, että kun kerran miettii paketin järkeväksi ja kestäväksi, ei vaihtotarvetta juurikaan tule – korkeintaan pieniä täydennystarpeita asuntojen vaihtuessa. Ja tosiaan – mikä tahansa siro nojatuoli ajaa saman asian, ei nyt ollut tarkoitus korostaa erityisesti mitään designmallia. 🙂 Pieni ja näppärästi siirreltävä nojatuoli taipuu tosi moneen.

  2. Aika yhteen käyvät minunkin mieltymykseni! Senkkinä on kyllä ei-kovin-edustuskelpoinen Papagenan (nyt niin muodikas) rottinki/bambusenkki suoraan kasarilta! Se on nyt makkarissa, mutta tulevassa asunnossa joutuu jo vaatehuoneeseen. Asplundin senkit ovat ihania! Olohuoneen tuoleina minulla Ben af Schultenin iso “safarituoli” ja Aallon klassikko 406. Nekin 25 vuotta vanhoja. Monitoimikalusteet ovat ihan korvaamattomia: Aallon jakkarat ja penkki ja Skannon lasia/puuta tarjoiluvaunu/sivupöytä/hylly, sekin 25 vuoden takaa. Muutan kohta pienempään asuntoon ja tuskailin uuden ruokapöydän kokoa pitkään, päädyin 90 x 140 pöytään. Ainakin toistaiseksi on tuntunut riittävän. Jos tulee yli kuusi henkeä, täytynee tehdä buffetti ja levittäytyä oleskelupuolelle! Kiitos kivasta blogista! Luen vaikka harvoin tulee kommentoitua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *