Noppakiveys etupihalle

noppakivet1-800

Kesä ja loma ovat vieneet minut mennessään. Aurinkoisina päivinä ollaan käytännössä asuttu ulkona, ja väliin sattuneet sateisemmat päivät on saatu kulutettua sopivasti sisähommissa. Ihan parasta, kun voi puuhailla kaikenlaisia rästihommia ihan vapaalla aikataululla ja välillä viivähtää auringossa nauttimassa, käväistä jätskillä tai vaikka pienellä ajelulla. Kesä on totta vie ihmisen parasta aikaa!

Kotona on puuhailtu paljon kaikenlaista, ja tänään starttasi yksi uusikin projekti: pihaan pärähti muutama lavallinen noppakiviä, joista on tarkoitus tehdä kivetys etupihalle. Tämä päivä onkin kulunut minun kärrätessä kiviä ja miehen naputellessa niitä paikkaansa. Eipä ole mitään nopeaa hommaa, sillä luonnontuotteena jokainen kivi on tietysti erilainen ja niiden yhteen sovitteleminen ottaa oman aikansa. Ihan mukavasti homma kuitenkin eteni jo tämänkin päivän aikana, tässä muutamia kuvia päivän varrelta:

noppakivet2-800 noppakivet3-800

noppakivet4-800 noppakivet6-800 noppakivet7-800

Kivivalinta oli alusta asti aika selvä juttu: halusimme mahdollisimman luonnollisen ja vanhaan taloon sopivan kiveyksen, ja noppakivet taipuivat meistä parhaiten tähän. Ensin mietimme jonkinlaista isojen laattojen ja noppakiven yhdistelmääkin, mutta etupihan kulkuväylien kaarevien muotojen ja korkeuserojen ansiosta kiveys oli helpompi toteuttaa pelkällä pienellä noppakivellä – ja näin kokonaisuudesta kieltämättä tulee kaunein ja yhtenäisinkin.

Kivien pohjana käytettiin kivituhkaa, joka tasattiin ja tärytettiin ennen kivien asennusta kovaksi ja kestäväksi pohjaksi. Kiveys tulee oikeastaan koko etupihalle, aidan viereen sekä etupihan takaosaan jää istutusalueet perennoille ja pensasaidalle. Emme kaipaa pienelle pläntille nurmikkoa, kivi on helppohoitoinen ja siisti ja kiveyksen myötä etupihalle jää vielä mukava oleskelualuekin. Kotikatumme on hiljainen ja viimeistään kun pensasaita kasvaa, on tuossakin varmasti mukava istuskella, keittiöstä on lyhyt matka vaikkapa aamukahville ulos. Pidän siitä, että pihalla on useita erilaisia oleskelualueita, joita voi käyttää aina tarpeen ja fiiliksen mukaan. Istutusalueen lisäksi suunnittelin laittavani etupihalle vain paljon ruukkuja – ja tietysti ihanan uuden istuinryhmäni, josta kirjoittelen juttua jahka saamme kiveyksen valmiiksi.

noppakivet5-800

noppakivet8-800

Huomenna hommat jatkuvat näissä samoissa merkeissä, palailen taas blogin ääreen kunhan lomakiireiltäni ennätän. Sillä välin viettäkäähän oikein ihana ja aurinkoinen viikonloppu – taitaa olla kesäistä säätäkin luvattu melkeinpä koko maahan. Remontti- ja kesäkuulumisia voi seurailla Instan puolella (@pihkala), olen innostunut päivittämään varsinkin Insta Storiesiiin näitä projektijuttuja ja muitakin kesäisiä kuulumisia.

Ihanaa viikonloppua!


A new home project started today as we began to tile our front yard. The tiling proceeds slowly as natural stones come in different sizes and shapes and it take time to fit them together, nevertheless I am very happy for the progress we made today. The yard looks already way better than before. Tomorrow we will continue this project and soon I am finally able to place my new lovely outdoor furnitures to the front yard. Will show you more pics right after this job is compleated!

Tallenna

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *