Muutamia lempivalaisimiani

Tunnelmallista sateisen päivän iltaa! Näin harmaan päivän ratoksi ajattelin toteuttaa blogissa jonkun kiertävän haasteen, nämä kun ovat ihan hauskaa kevyttä luettavaa aina silloin tällöin. Nämä blogeissa pyörivät sisustusaiheiset haasteet keskittyvät usein tavaraan – joko niihin vielä toteutumattomiin sisustushaaveisiin tai sitten lempihankintoihin, jotka ovat jo käyneet toteen. Tämä johdatteli minut ihan varta vasten miettimään, mistä sisustuksellisesta asiasta haaveilisin juuri nyt. Täytyy sanoa, että pienen pohdinnan jälkeenkään en oikein keksinyt vastausta: toki voin nimetä nopeastikin tukun ihania asioita, mutta oikeastaan elän juuri nyt sellaisessa hetkessä, että en koe himoitsevani kotiin oikeastaan yhtään mitään. No okei, uusi matto voisi tehdä ihan terää olkkariin, mutta tuntuu vähän haaskuulta satsata tällaiseen juuri nyt, kun taloudessa asustaa puolivuotias koiranpentu. Tavallaan on vähän tylsääkin kun mielessä ei ole kotiin liittyviä projekteja, mutta minusta se kuitenkin kielii jonkinlaisesta tasapainosta. Ja toki myös tietynlaisesta odottavasta fiiliksestä – jos kotiasioissa vaikka sattuisi tapahtumaan jonkinlaista muutosta, tuntuu vähän perusteettomalta sisustaa tätä kotia enää kovin pitkälle.

Sen sijaan aloin miettiä onnistuneita ostoksia – joskus olen tainnut nimetä Asplundin senkkini kautta aikojen suosikkiesineekseni, ja olen edelleen samoilla linjoilla. Modernisti kodikkaan Kerttu kirjoitteli hetki sitten lempivalaisimistaan ja tarinoista niiden takaa, ja minä ajattelin ottaa nyt kopin tästä ajatuksesta. Omat kolme lempivalaisimeni ovat hyvinkin erilaisia ja kaikki niistä on hankittu eri koteihin – tässä näkee hyvin, että simppelit hankinnat sopeutuvat hyvin mihin tahansa.

Flos Splügen Bräu

Tämä valaisin saa tosi usein kyselyjä, vaikka tämä 70-luvun klassikko on jo vuosia seikkaillut kuvissani. Hankin tämän vanhaan kotiini, jossa tuumasin sen olevan hauska kontrasti vanhalle talolle ja klassiselle keittiölle. Niin se olikin, mutta istuu yhtä hyvin myös hieman nuorempaan – tai vaikka ihan uuteenkin – miljööseen. Tässä on vähän sellaista hassua avaruusajan meininkiä, joka tuntuu minusta aika raikkaalta ja piristävältä. Periaatteessa tällainen kiiltävän krominen valaisin ei ole ihan omaa tyyliäni, mutta sen idea onkin nimenomaan jännissä yhdistelmissä: vaikkapa juuri vanhaan miljööseen tai lämpimään puuhun yhdistettynä siitä tulee esiin ihan uusia puolia.

Flos Captain Flint

Tämä on valaisimistani uusin ja varta vasten tähän kotiin hankittu. Minulta puuttui lukemiseen soveltuva jalkavalaisin, joka tarvittaessa antaisi myös pehmeää tunnelmavaloa. Tässä yhdistyvät molemmat, varjostimen voi kääntää joko alaspäin osoittavaksi tai heijastaa valon katon tai seinän kautta. Valonlähteenä on kiinteä led, joka on säädettävissä kahteen voimakkuuteen, kirkkaammalle ja himmeämmälle. Koen, että tämä onkin palvellut minua tosi hyvin molemmissa tarkoituksissa. Lisäksi tykkään virtaviivaisesta muodosta ja vähän kasarihenkisestä kolmiosta – taas sellaisia virkistäviä kontrasteja ja vähän yllättäviäkin muotoja, joista tykkään.

Muuto Cosy in White

On pakko nostaa esille myös tämä Muuton Cosy-valaisin, joka on Harri Koskisen suunnittelema. Tämä on jo tosi vanha, hankittu joskus ensimmäiseen omaan kotiin. Periaatteessa tämä on valaisimena vähän tylsä ja mitäänsanomatonkin, mutta juuri siinä piilee sen juju: se on niin neutraali, että sopii tosi monenlaiseen kokonaisuuteen ja yhteyteen. Neutraaleja valaisimiakin tarvitaan aina tasapainottamaan niitä vahvempia muotoja, ja tämä on juuri sellainen jokapaikanhöylä. Portaattomasti himmennettävissä oleva valaisin tuo pehmeää valoa ja on parhaimmillaan iltaisin tunnelmavalon tuojana, useimmiten olohuoneessa mutta toisinaan myös kuvan lailla makkarin puolella.

Yleisestikin olen sitä mieltä, että kodin suhteen toimivinta on tasapaino: muutama katseenvangitsija ja näiden rinnalle myös neutraalimpia asioita ja esineitä, jotka tasaavat kokonaisuutta. Tähän voisi ottaa vertauskuvan kodista, joka on täynnä toinen toistaan hienompia designklassikoita ja upeita valaisimia – ihania kaikki, mutta nouseeko tällöin enää mikään erityisesti esille? Tyhjälle tilalle ja yksinkertaille muodoillekin on aina paikkansa, tällöin ne muutamat helmetkin nousevat ihan eri tavalla esiin.

Millaisia lempivalaisimia teillä on?

sisustus skandinaavinen-sisustus valaistus
Kommentit (2)
  1. Rakastan valaisimia ja tähän kotiin on tullut hankittua kaikenlaisia ihanuuksia. Ehkä eniten pidän kuitenkin Artekin Amasta, yksinkertainen muotoilu ja ehkä juuri siksi niin kaunis.

    1. Ihania valaisimia on kyllä niin paljon, että mahdottomuus on valita vain yhtä suosikkia. Mutta tuo Artek on kyllä ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *