Modernit kylpytilat vanhan talon kellariin

Talomme kellarin kylpytilat ovat jääneet kokonaisuudessaan vielä esittelemättä. Nyt myyntiä varten otin kunnon kuvat tilasta, ja niinpä ajattelin kirjoitella valmiista lopputuloksesta vielä täällä blogissakin. Entuudestaan kylmillään ollut kellaritila muutettiin remontin yhteydessä lämpimäksi tilaksi, jonne rakennettiin talon varsinaiset kylpytilat sekä kodinhoitotila. Minusta lopputuloksesta tuli oikein kaunis ja toimiva, pienehköön tilaan saatiin sisällytettyä kaikki tarpeelliset toiminnot ja tuotua mukavasti myös tilan tuntua.

Tila on käsitelty kauttaaltaan SBL:n mikrosementillä*, joka tekee tilasta huonemaisen ja avaran. Minusta pinnasta tuli tosi kaunis; se on hienovaraisesti elävä, muttei ollenkaan liian läikykäs. Tässä työssä tekijän käsiala näkyy ja lopputuloksen elävyys voi vaihdella paljonkin tämän mukaan. Itseäni miellyttää eniten juuri tällainen melko tasavärinen pinta, jossa lastan jäljet ja levityssuunnat eivät näy kovin voimakkaasti. Mikrosementin sävy on blanco, se on sävyistä vaalein, miltei valkoinen. Pinta on jalan alla ihanan silkkinen ja älyttömän helppo pitää puhtaana, eikä erityisen liukaskaan. Oikein miellyttävä kaikin puolin.

Allaskaapisto on turkulaisesta Unique Homesta, näiden värin valitsin itse RAL-värikartasta. Ylleen se sai Valukiven betonitason ja mustan Tapwellin hanan. Tällaiset vihertävänharmaat, khakiin menevät sävyt viehättävät minua kovasti, ne ovat samaan aikaan tosi neutraaleja ja tuovat kuitenkin vähän lisää syvyyttä kokonaisuuteen. Sopivat minusta erityisen kauniisti vanhan talon henkeen ja vaalean mikrosementin pariksi. Kellari on selkeästi talon modernein tila, mutta sävymaailma jatkaa kuitenkin ylempien kerroksien henkeä, näin linja jatkuu vaikka yleisilme onkin jonkin verran muita tiloja pelkistetympi.

Pesutorni ja pyykkihuolto piiloutuu liukuovien taakse, nämä halusin kehyksettöminä ja mahdollisimman yksinkertaisina. Yläkantoisissa liukuovissa ei ole näkyviä kiskoja, vaan yläkisko on piilotettu metallisen L-listan alle. Ovien materiaali on mfd-levyä, jotka on maalautettu samaan sävyyn allaskalusteen kanssa. Näin syntyi mahdollisimman yksinkertainen ja seinämäinen lopputulos, joka kuitenkin yhdistyy väriensä puolesta kauniisti kokonaisuuteen.

Tämän sävyn valinta sai itse asiassa alkusysäyksensä liukuovien vieressä sijaitsevasta Purmon Leros-kuivauspatterista*, joka toistaa niin ikään samaa RAL-sävyä 7030. Purmolla on hyvä valikoima erilaisia moderneja kuivauspattereita, joiden sävyn voi valita itse laajasta RAL-sävyjen valikoimasta. Erilaiset maalisävyt tuovat ihan uutta ilmettä kuivauspatteriin, ja näiden avulla tuotteen saa kauniisti sisustukselliseksi osaksi muuta kokonaisuutta. Itse tykästyin kovasti Leros-mallin moderniin, tikasmaiseen ilmeeseen: siinä on mukavasti kuivaustilaa, mutta ilme on kuitenkin kevyt, selkeä ja moderni.

Kuivauspatteri on mahdollista valita joko sähkökäyttöisenä tai vesikiertoisena. Me tuumailimme valintaa tovin, mutta päädyimme lopulta vesikiertoiseen versioon. Näin patteri ei kasvata lainkaan sähkölaskua, vaan on aina tasaisesti lämmin ja käyttövalmis. Lämmityskauden ulkopuolella toki patterikin on luonnollisesti viileä, tämä on vesikiertoisuuden pieni miinus, mutta huolettomuus ja käytännössä olemattomat käyttökustannukset ajoivat kuitenkin meillä tämän yli. Kuivauspatteri lämmittää ihanasti pyyhkeet valmiiksi ja kuivaa ne nopeasti, myös kaikenlaiset pikkupyykit ja vaikka märät ulkovaatteen kuivuvat tuossa sutjakasti. Erittäin käytännöllinen tuote, joka tuo myös pientä arjen ylellisyyttä mukanaan.

Seinän sisään upotetut suihkut ovat Tapwellin valikoimista, kellarin paneelit ja laudepuut ovat leveää thermohaapaa. Halusin tilaan lämpimää puuta, joka tuo vastapainoa muutoin vaaleille pinnoille. Päätyseinän mikrosementti jatkuu yhtenäisenä saunan puolelle, ja koko seinän mittainen kuituvalonauha korostaa päätyseinää. En halunnut rei´ittää kaunista kattoa millään ylimääräisellä, ja niinpä tilan valaistus onkin hoidettu näillä himmennettävillä kuituvaloilla sekä tilan keskellä, allaskalusteen päällä riippuvilla Flosin Mini Glo-Ball -valaisimilla, jotka pienuudestaan huolimatta antavat heleän ja tehokkaan yleisvalon. Teimme myös sähkövaraukset kattoon tilan toiselle puolelle, mutta nämä osoittautuivat tarpeettomiksi. Tämä nykyinen yhdistelmä on osoittautunut täysin riittäväksi valaistukseksi tilaan ja on muunneltavissa kauniin tunnelmallisesta valosta kirkkaaksi, kodinhoitopuuhien tarpeisiin sopivaksi valoksi.

Kellarin vanha oviluukku korvautui lasisella ovella, joka tuo mukavaa luonnonvaloa tilaan. Tästä tilasta ei juuri ole kulkua ulos, joten ovi toimittaa enemmänkin ikkunan virkaa, kuitenkin se on tarpeen mukaan avattavissa mahdollista satunnaista käyttöä varten. Tätä vastapäätä olevan tekniseen tilaan vievän puuoven maalasin muihin kiintokalusteisiin sointuvalla, astetta tummemmalla sävyllä, näin tämäkin sopii paremmin kokonaisuuteen. Purmon kuivauspatteri, ovi ja kiintokalusteet sulautuvat näin kauniisti kaikki yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kellarista tehtiin tarkoituksella moderni, se tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta tähän kokonaan uudisrakenteiseen tilaan. Yksinkertainen moderni ilme selkiyttää tilaa ja tuo siihen ilmavuutta ja tilan tuntua, kuitenkin pienillä jutuilla tila saatiin minusta linkitettyä kivasti muuhun taloon. Taas jälleen todettakoon, että yksinkertaiset materiaalit toimivat aina.

Mikrosementti SBL Blanco* / kuivauspatteri Purmo Leros / hanat ja suihkut Tapwell / betonitaso Valukivi / kiintokalusteet Unique Home* / riippuvalaisimet Flos / pyyhekoukut Vipp

*tuotteista saatu alennusta

I have not written about our bathroom area in our house earlier, so now it´s time to share some photos of it. The space is located in basement floor, but with simple microcement coatings, clean lines and warm wood it feels much more bigger and lighter. Simple materials are always a good choice.

sisustus kylpyhuone kylpyhuoneremontti
Kommentit (10)
  1. Aivan upea lopputulos 👌 kaikki jälleen kerran viimeisen päälle mietitty. Sinulla on kyllä pettämätön maku ja tyyli!!
    Joskus jos raaskin niin saat tulla tekemään meille pienimuotoisen sisustussuunnitelman 😀

    1. Kiitos kaunis Heli! Ja heh, autan oikein mielelläni, otapa vain tarvittaessa yhteyttä. 🙂

  2. Todella kaunista! Mikä ulkoseinien rakenne on, huomasin että seinä on varsin paksu? Meillä on vastaava projekti alkamassa ja kiinnostaisi tietää miten teillä rakenne on toteutettu, kellarit kun eivät ole mitenkään yksinkertaisimmasta päästä rakenteiltaan.

    1. Kiitos Terhi! Seinä on tosiaan paksu, siinä on ulommaisena vanha luonnonkivijalka, jonka edessä ollut vanha tiilirivinteeraus purettiin ja sisäpuolelle muurattiin kokonaan uusi seinärakenne harkoista. Eristys toteutettiin uretaanilevyillä niin, että harkko jäi sisimmäiseksi ja eristelevyt sen taakse. Eli käytännössä tuossa on tuplaseinä. Kellarit ovat tosiaan usein vähän kinkkisiä, ja vaativat kyllä miettimistä että rakenne menee kosteusteknisesti oikein…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *