MENU SS18

Hiljalleen alamme elää sitä vaihetta, kun kevään uutuuksia aletaan julkistaa medialle. Suurin osa designmerkkien tuotelanseerauksista ajoittunee ensi kuun alussa pidettävien Tukholman huonekalumessujen ajoille, mutta jo nyt sähköpostiin on tipahdellut kiitettävällä tahdilla uutiskirjeitä ja kutsuja lanseeraustilaisuuksiin. Tanskalainen Menu kuuluu brändeihin, jonka uutuuksia seurailen aina kiinnostuneena; itse tuotteiden lisäksi innostun merkin huolella stailatuista kuvista, joista voi poimia sisustusinspiraatiota ja trendivinkkejä ihan yleiselläkin tasolla.

Rimoja ja panelointeja näkyy nyt kaikkialla. Erilaiset rimoitukset ovatkin kiistatta yksiä tämän hetken kuumimpia juttuja, mutta taitavasti toteutettuna myös ajattomia ja klassisia valintoja. Ne sopivat erityisesti moderneihin ympäristöihin kuin myös 60-70-luvun miljöisiin – miksei sormi- ja sisarpaneelityyppisenä 50-lukulaisiin kohteisiinkin. Tässä kuvassa lämpimän sävyinen paneeliseinä tekee tosi kivan säväyksen yksinkertaiseen tilaan, ja sen pariksi on nostettu kausittain uusia värityksiä saava Afteroom-tuoli ja hieno Snaregade-pöytä. Kaunista.

Isot matot ovat kiistatta nyt Se Juttu, ja kokolattiamattojakin näkyy enenevässä määrin. Struktuuripintaiset, kudotut villamatot ovat ehkä hiljalleen väistymässä matalanukkaisten viskoosimattojen tieltä – vaikkakin omasta mielestäni laadukkaat villamatot toimivat kyllä aina ja kaikkialla. Kiinteät kirjahyllyt ovat myös suosiossa, ja yleisestikin kaikenlaisia kiinteitä kalusteratkaisuja viljellään nyt paljon. Jos olisin nyt rakentamassa, miettisin tällaisia itsekin. Kyllähän niistä tulee ihan erilainen, mietitty ja viimeistelty fiilis kotiin. Katsokaa vaikka jälkimmäisen kuvan hyllyn yksityiskohtia – ihan mieletön. Hauska on myös nähdä kuvassa oleva Afteroom Lounge -nojatuoli kokomustana; minullahan on tämä tuoli konjakinvärisenä, jolloin sen ilme näyttää taas ihan erilaiselta.

Menun kylppärijuttuja olen ihastellut jo pitkään, ja merkin ovaalinmallinen peilikin taipuisi kivasti kylpyhuoneeseen. Volan seinähanakin olisi tietysti unelma – yksinkertainen mutta ihana kokonaisuus kuvassa.

Kaiken kaikkiaan innostuin aika paljon näiden kuvien sävypaletista. Hillittyä, mutta kuitenkin kiinnostavia yhdistelmiä, katsokaa vaikka tätä viimeisten kuvien settiä. Kuvissa näkyy todella paljon ruskeaa ja mustaa: selkeästi siis ainakin tämän merkin osalta sävyt pysyvät edelleen tosi tummina, vaikka esimerkiksi trendiguru Lotta Agatonin vastikään Domotex-messuille suunnittelema Tiscan osasto henki jo paluuta pehmeään luonnonvaaleaan. Ihastuin erityisesti viimeisen kuvan sävymaailmaan: lämmintä hiekkaa, kylmää siniharmaata, raikasta valkoista ja ripaus vihreää. Jotenkin aivan ihana, keväinenkin fiilis tuossa – tästähän voisi napata inspiroivat sävyt myös oman kodin kevätilmeeseen.


Inspiring pictures from Menu SS18 collection.

Kaikki kuvat/all pictures Menu

 

Kommentit (3)
  1. Minua kiehtovat edelleen tummat sävyt, joskin musta tuntuu liian kovalta ja synkältä, mutta että tuo Tiscan osasto näyttää ihanalta lempeydessään – etenkin tuo Vitran Freeform Sofa on kaunis, puuterinen hailakka vaaleanpunainen sopii sen pehmoisiin muotoihin täydellisesti!

    1. Niin näyttää, jotenkin kevättä kohden tuollaiset haaleat ja vaaleat sävyt tuntuvat taas todella freesiltä. Mutta kyllä tummissa sävyissäkin on puolensa. 🙂

  2. Kyllä vain, antakaamme kaikkien sävyjen kukkia! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *