Mehevä omenakakku

mehevä-omenakakku1-800

mehevä-omenakakku5.1-800mehevä-omenakakku4.1-800

Tänään vietetään venetsialaisia melko syksyisessä säässä. Tämä viikonloppu merkitsee monella veneily- ja mökkikauden päättymistä ja luulen, että meidänkin osalta tänään tuli juotua kesän viimeiset ulkokahvit. Sen verran koleaksi on meno mennyt. Tai eihän sitä tiedä vaikka syyskuussa iskisi vielä intiaanikesäkin – sen verran hullulla päällä ilmat ovat koko kesän olleet.

Viileämmät ilmat ajavat sisätiloihin, joissa tulee touhuttua taas ihan eri juttuja kuin kesällä. Vaihteeksi tällainen kotoilu on aika ihanaakin. Eilen innostuin maalailemaan tauluja ja tänään teki puolestaan mieli leipoa jotakin. Kaapista löytyi sopivasti tarpeet omenapiirakkaan, ja kun oman omenapuun ensimmäiset omenatkin ovat alkaneet kypsyä, oli valinta sillä selvä. Tein tällä kertaa vähän erilaisen version piiraasta Vappu Pimiän ohjeella, jota mukailin hieman sopivaksi kaapista löytyneisiin tarpeisiin. Ja tulipa tällä kertaa niin hyvä piirakka, että jaanpa reseptin täälläkin.

mehevä-omenakakku6-800

Mehevä omenakakku

 

175 g voita

2,5 dl sokeria (itse korvasin osan fariinisokerilla)

2 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1,5 tl kanelia

1 prk creme fraichea

(omasta kaapista löytynyt kaneli-kardemumma -tuorejuusto toimi myös vallan hyvin)

päälle omenakuutioita, kanelia ja (fariini)sokeria

Vaahdota voi ja sokerit. Vatkaa kananmunat yksitellen seokseen. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaneli keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja creme fraichea (tai tuorejuustoa). Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja lisää päälle omenakuutiot, kaneli ja sokeri. Paista 175 asteeessa n. 1 tunti.

Huomasinpa tämän päivän kahvihetken pimenevien iltojen myötä myös yhden kriittisen tarpeen. Portaille ja etupihalle olisi kiva saada muutama iso kynttilälyhty, nythän niitä olisi jo mukava polttaa. Tähän asti tunnelmaa on tuotu pöytäkynttilöillä ja postauksen alun kuvassa vilahtavilla aurinkokennolampuilla, jotka hiljalleen alkavat sanoa jo sopimuksensa irti. Eli note to self: täytyypä pitää silmät auki kivojen mallien varalta.


Today I baked an apple cake from apples which are growing in my garden. The cake was really tasty so I decided to share the recipe of it also here in my blog (sorry, this time only in Finnish). We had coffee outside but I think this was the last time for this summer; the weather is getting colder and it already feels like autumn here.

Tallenna

Tallenna

Kommentit (4)
  1. Kyllä nyt alkaa jo olla syksyn tuntua ilmassa, eilen sytyttelijää kesäpaikalla haikeana lyhtyihin kynttilöitä. Pidän syksystä, mutta kesästä luopuminen on aina vaikeaa. Onneksi iso korillinen tatteja ja tälle iltapäivälle suunnittelemani isku kasvimyymälän kukkasipulitelineen kimppuun pitävät ajatukset syksyn hyvissä puolissa.

    1. No näinpä, syksyssä on kyllä ehdottomasti omat hyvät puolensa, mutta kyllä ihana lämmin kesä saisi olla hippasen verran pidempi… Alkusyksy vielä menee, on kuitenkin usein aika aurinkoista ja kaunista aikaa. Marras- ja joulukuun harmaus sen sijaan on itselleni aika myrkkyä. 🙂

  2. Syyskasveja pihalla - Pihkala
    5.9.2017, 21:20

    […] Viikunapuun lisäksi pihalla oli kesän ajan virkistymässä pari muutakin huonekasvia. Tämä aralia näytti jo miltei menetetyltä tapaukselta, mutta niin vain sekin on alkanut pukkaamaan uutta lehteä päästyään valohoitoon ulos. Pöydällä myös päivän omenasaldo – nyt kypsiä omenia alkaa hiljalleen putoilla puusta alas. Tilanne taitaa vaatia uutta omenapiirakkaa… […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *