Blogit
Pihkala

MATERIAALIVALINNAT ETENEVÄT | HUNTING MATERIALS

Meillä on tällä hetkellä remonttihommissa aika selkeä työnjako: mies rakentaa, minä suunnittelen ja tilaan tarvittavat tuotteet. Juuri nyt minua ei juuri tarvita kuin siivoushommissa ja tavaroiden kantamisessa (ei sillä, etteikö näitäkin hommia piisaisi, varsinkin siivous tuntuu olevan työmaalla loputon urakka), mutta kunhan edetään pintoihin, kasaantuu konkreettinen tekeminen taas voimakkaammin meikäläisenkin harteille. Juuri nyt on siis hyvä aika suunnitella, tilata ja järjestää, ja sitä olen viime ajat tehnytkin.
Tämä viikko on lähtenyt käyntiin mukavan tehokkaasti. Eilen löysimme kuin sattuman kaupalla kaikki puuttuvat väliovet, juuri sopivalla koolla ja miltei samalla mallilla kuin talossa jäljellä olleet. Olin jo henkisesti varautunut siihen, että neljän viisipeilisen, keskenään samanlaisen, kohtuukuntoisen ja 210 cm korkean vanhan välioven metsästys veisi aikaa ja hermoja mutta kas vain, välillä käy näinkin päin. Sopivat ovet löytyivät ihan täältä Turusta Wanhasta Wallankumouksesta, joka vaikutti muutenkin vanhan talon remontoijan aarreaitalta. Ehkä palaamme vielä.
Tällä viikolla olen myös ennätellyt selvitellä vähän kylppärijuttuja ja mahdollisesti lyönyt lukkoon yläkerran kylppärin laattavalinnat. Huomenna homma jatkuu lankkulattioiden erilaisiin öljy- ja lipeäkäsittelyihin syventymisellä. Ja kerroinko jo löytäneemme täydelliset ja kukkaroystävälliset vanhanmalliset vesipatterit. Tässähän alkaa kohta olla jo materiaalipaketti kasassa!
Näissä kuvissa on pieniä inspiraatiopalasia tulevasta keittiöstämme. Sinne on tulossa ainakin:
  • yksinkertaiset peiliovet
  • helmenharmaat kaapistot
  • valkoinen komposiittitaso (pieni optio vielä marmorilla, mutta hyvin pieni…)
  • erillinen liesi
  • Tapwellin messinkinen tai Vippin teräksinen hana (molemmat ihania)
  • valkoinen peruskaakelointi
  • vanha talossa oleva huuva, jonka alta puuhella on joskus purettu
Eli melkoisen selvät sävelet jo sielläkin. Ei kait tässä muuta kuin tarkemmat piirustukset kehiin ja keittiötä tilaukseen.
The beginning of the week has been very efficient what it comes to renovating. We have already managed to find four old, perfectly-sized panelled doors to our downstairs, chosen the tiles to our bathroom in upstairs, found fancy yet wallet friendly traditional style radiators and so on. Tomorrow I´ll immerse myself in different oil and lye finishes that we are planning to use in our plank floors. These are exciting times!

Kommentit (16)

  1. Hanna / skandilinjalla

    Voi että, kuulostaa niin upealta! En malta odottaa, että esittelet taas valmiimpia suunnitelmia 🙂 Keittiöstä tulee varmaan aivan huikea!

    • maija

      Heh, näin toivotaan! Pikkuhiljaa voisi tosiaan laittaa asioita eteenpäin tämänkin kohdalta, mutta kun keittiön asennukseen on vielä niiiin pitkä aika, on tämän edellä vielä monta muuta tärkeämpää asiaa. Mutta kyllä se siitä! 🙂

  2. Susanna // Kotona | Hemma

    Niin kauniita kuvia! Keittiöstä tulee ihana. Minäkin jään innolla odottamaan tarkempia suunnitelmia.

    • maija

      Kiitos, voi kun pääsisikin jo pian esittelemään valittuja juttuja ja terkempia suunnitelmia. Näillä näkymin keittiön asennus menee kuitenkin loppukevääseen, joten ihan vielä kannata minunkaan höntyillä turhia. 🙂

  3. Jutta// Projekti Verkaranta

    Kuulostaa loistavilta valinnoilta (ja hyvältä työnjaolta :)). Me tilasimme myös Tappwellin messinkihanan (sen raakamessinkiä olevan mallin) ja tasoksi valikoitui komposiitti marmorikuvioinnilla. Edellinen hana oli myös Tappwellin, ja ollaan oltu tyytyväisiä siihen. Iloisia suunnittelupäiviä sinne!

    • maija

      Työnjako on kieltämättä tällä hetkellä oikein toimiva. 😉 Olen myös miettinyt tuota marmorikuvioitua tasoa, mutta taidan olla kääntymässä kuitenkin ihan valkoisen puolelle. Jotain tuossa marmorissa kuitenkin on, joka vetää puoleensa. Teille on myös tulossa aivan ihana keittiö, kiva seurata myös teidän remppatouhuja! Remontti-intoa myös sinne! 🙂

  4. Anonyymi

    Ihana postaus ja hienoilta kuulostavat valinnat! Täällä myös odotetaan innolla lisäiinfoa ja kuvia remontin etenemisestä. Jostakin syystä nämä materiaali- ja sisustusvalinnat kiinnostavat aina vähän vielä enemmän kuin myös tuikitärkeät koolaus ym.asiat;)..

    • maija

      Kiitos! Ja heh – jostain syystä tällaisista jutuista on myös aika paljon kivempi kirjoittaa kuin niistä iänikuisista rakennejutuista. Tuntuu, että viimeiset kuukaudet ovat olleet ihan pelkkää koolausta 😀 No, ehkä se siitä kohta kääntyy vähän jännemmäksi.

  5. Muuttuvakotini Päivi S

    Hienolta kuulostaa valinnat ja materiaalien valinta on aina kivaa hommaa 🙂 Täällä kans odotetaan innolla, kun remontti aina etenee.

    • maija

      Tämä on niin paras vaihe remontissa, materiaalien fiilistelyä ja niiden valintaa, vielä ei kuitenkaan paina tiukat deadlinet ja loppuun kulutettu budjetti. Sekin hetki koittaa varmasti vielä… 😉 Toivottavasti kevään korvilla alkaa kuitenkin näkymään jo valmista pintaa!

  6. Vilja @ muotoseikka

    Kauniit matskut. Odotan kovasti huuvan näkemistä!

    • maija

      Onkohan se vilahtanut jossain remonttipostauksessa aiemmin… Vähän kunnostusta se vaatii, tai siis oikeastaan aika paljonkin, mutta ajateltiin että on kiva jättää palanen talon vanhaa historiaa näkyville.

  7. Irmastiina Ruusukummusta

    Tässähän alkaa ihan odottamaan, että näkisi kuvia keittiöstä…:)

    • maija

      Älä muuta sano, valmista keittiötä odotellessa täälläkin… 😉

  8. Anonyymi

    Taas niiin minua noi valinnat 🙂 Kuten edellisetkin, tuskin maltan odottaa lopputulosta! – Kyllä minua kiinnostaa nähdä kuinka hienosti talonne teette, tästä saa huikeasti ammattilaisoppia; melkein voisi rohkaistua itsekin tuollaisen ihanan talovanhuksen pelastusoperaatioon! Kiitos että jaksat nähdä paljon vaivaa!
    tammiterkuin,
    tuulia

    • maija

      On kyllä mukavaa kun te lukijat seurailette niin innolla mukana, kiitos kuuluu siis teille! Mielelläänhän näitä remonttijuttuja jakaa, kun siellä on innokas lukijakaarti vastassa. Ja kyllä näistä jutuista varmasti hyötyäkin on puolin jos toisin. Tämä juttu blogeissa on niin parasta, kysymyksiä, kokemuksia ja vinkkejä voi jakaa niin helposti. 🙂

      Mukavaa loppuviikkoa sinne!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *