Makuuhuoneen hygge

makkarihygge1-800

Lokakuu on vienyt mennessään. Liekö syy ankeiden ilmojen, pimenevien iltojen vai pienen syysflunssan tuoman väsymyksen, mutta kotisohva ja pehmeä petaus houkuttelevat enemmän kuin pitkiin aikoihin. En ole niinkään jaksanut välittää siitä, onko koti ympärilläni järjestyksessä vai ei. Sen sijaan olen haalinut ympärilleni tyynykasoja ja kynttilöitä, kuumia teekuppeja ja hyvää syötävää. Innostus ja inspiraatio kulkevat sykleissä, ja juuri nyt rauhoittuminen tuntuu niiden sijaan houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. Parasta kuitenkin on, että tilanne voi muuttua yllättäen – koskaan ei tiedä, milloin inspis ja puuhavaihde iskee uudemman kerran, ehkä jo huomenna. Siispä nautin joutenolosta hyvillä mielin silloin, kun siltä tuntuu, nämä pimeät illat ovat kuin tehtyjä tähän.

makkarihygge2-800

Tämän postauksen kuvat kuvaavat kodin autenttista tilannetta, tältä makuuhuoneessa näytti valoineen ja varjoineen tänään töistä kotiin tultuani. Pehmeät, ryttyiset petaamattomat lakanat houkuttelevat nyt paljon enemmän kuin säntilliseksi pedattu sänky – niinpä se saa surutta jäädä aamuisin petaamatta. Iltaisin pujahdan kuvien maisemiin, sytytän yöpöydälle kynttilän ja uppoudun lehtien pariin. Päällimmäisenä lehtipinossa ollut Plaza Interior innostaa nyt erityisesti, kannessa on aivan ihanat sävyt. Pehmeä tunnelma houkuttaa oman kodin lisäksi myös kuvissa.

makkarihygge3-800

Kotoista tunnelmaa, elämästä nautiskelua ja leppoisaa joutenoloa kuvaa myös tanskalaisten termi hygge, joka on ollut vahvasti tapetilla tänä syksynä. Vielä pari vuotta sitten tätä Skandinaviskin tuoksukynttiläpurkin kyljessä lukenutta sanaa sai selittää, mutta nyt hyggeily on tullut tutuksi jutuksi myös meille suomalaisille. Ajatus leppoisan kotonaolon korostamisesta on ihana ja erittäin terve – aina toisinaan on hyvä muistuttaa itseään kiireettömän elämän, kotoilun ja joutenolon tärkeydestä. Hygge-sanan räjähdysmäisesti kasvanut käyttö sen sijaan vähän huvittaa; tätä trendisanaa tungetaan nyt ihan kaikkialle, ehkä jo vähän ähkyksikin saakka. Eikö voitaisi puhua vain kotoilusta, tunnelmoinnista tai hitaasta elämästä? Ilmeisesti ei, enpähän voinut itsekään välttyä lisäämästä sanaa tämän postauksen otsikkoon. Hygge on nämä kaikki asiat yhdessä, enemmän tunne kuin asia. Sinällään on kätevääkin, että tällekin on nyt oma terminsä.

makkarihygge4-800

Syksyn myötä olen kaivannut kotiin entistä enemmän tunnelmaa ja pesämäisyyttä: pehmeämpiä sävyjä, paksuja materiaaleja ja mukavuutta. Viehätyin kovasti tämän kuvan sävymaailmasta, se kiteyttää tämän hetken tunnelmani täysin. Pientekstiilien ja -esineiden avulla saa kätevästi tuotua kerroksia ja tunnelmia ilman suuria muutoksia, ja valaistuskin tekee aina ihmeitä. Pari vähän suurempaakin juttua on kuitenkin suunnitteilla kodin varalle, niin olkkariin kuin eteiseenkin. Aloittelin viime viikonloppuna meidän yläkerran portaikon maalausurakkaa pohjatöiden ja hionnan merkeissä, kenties tulevana viikonloppuna pääsen maalaamaan vihdoin itse askelmatkin. Mutta tämähän riippuu siitä iskeekö inspis vai leijutaanko vielä silloin leppoisissa hyggeilytunnelmissa – aika ja fiilis saavat näyttää.

makkarihygge5-800

Tunnelmallista iltaa!


Hygge in the bedroom. Last days I have dug into warm sheets and blankets, piled a stack of cushions around me, lit candles and collected an army of teacups around me. October clearly has it´s effects.

 

Tallenna

sisustus
Kommentit (2)
  1. Haha, juurikin otsikkoa lukiessani mietin, että jo tännekin se piti tunkea:D helpotti asiaa kun selitit tätä, minua meinaan ärsyttää tuo sana joka on nyt jokapuolella ja kaikkialla ja kuulostaa juurikin niin ulkolaiselta 😀 vaikka kivaahan se tarkoittaakin mutta jotenkin tuntuu että nyt kun kaikki ovat sen oppineet niin sitten sitä käytetään loppuun asti. Taitaa olla niin että aina näitä trendisanoja ja lausahduksia tulee ja menee 🙂

    1. Heh, mulla on justiinsa samat fiilikset tästä. Pitipä silti oikein piruuttani tunkea se tuohon otsikkoon. 😀 Mutta näinhän se on, trendisanat kuluvat äkkiä ja tälläiset vierasperäiset sanat kyllä väistämättä vähän töksähtävät Suomen kielessä, vaikkakin koko hyggeilyn takana onkin hyvä ja kiva ajatus, jonka ilolla toivotan tervetulleeksi tänne Suomeenkin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *