Maanantai-inspis: valkoisia seiniä ja vintagekalusteita

Tänään maanantai-illan ratoksi hypätään pitkästä aikaa ulkomaisten inspiskuvien pariin. Tämä ylimmäinen kuva nimittäin varasti huomioni jossain netin syövereissä, ja tämän nähtyäni en voinut olla klikkaamatta muihin asunnon kuviin. Tässä kuvassa tykkään erityisesti raikkaan valkoisen ja patinoituneiden vintagekalusteiden yhdistelmästä, jonka pienesineet täydentävät täydelliseksi. Nuo vanhat Artekitkin näyttävät kokonaisuudessa niin kivoilta – olen ennenkin kirjoitellut, kuinka pidän juuri tällaisten patinoituneiden Artekien yhdistelystä modernien asioiden pariksi. Mutta se siitä, kurkataanpa pidemmittä puheitta peremmälle asuntoon:

Asunnossa on aika paljon vintagekalusteista, mutta simppeleitä valkoisia seiniä vasten ne näyttävät oikein raikkailta. Täytyy todeta, että niin paljon kuin olen tykännyt vaikkapa meidän kodin sävyistä ja värillisistä seinistä, on pleinille valkoisellekin aina oma paikkansa. Missä ja milloin, se on toinen kysymys, mutta esimerkiksi tässä kodissa valkoisuus raikastaa kokonaisuutta juuri sopivasti.

Tässä kuvassa on jotenkin tosi kauniit materiaalit ja sävyt. Pöydän kansi, juuttimatto, tuolin raffi pellavakangas ja tumma maljakko on jokseenkin ihana yhdistelmä. Kauniin ajatonta ja eleganttia.

Makkarissa on kauniit sinappisen ruskeat verhot ja huima huonepalmu – oman palmuni täytyy kyllä vähän virkistyä päästäkseen tuollaisiin mittoihin. Sänkykokonaisuus on makuuni ehkä vähän turhan jäykkä vaikkakin toki kaunis, ehkä syy on massiivisessa sängynrungossa ja paksussa sängynpäädyssä. Henkilökohtaisesti tykkään tuollaisia yhdistelmiä enemmän ohuemmista runkopatjoista ja vaikka rennoista helmalakanoista, ja tähän yhdistettynä erillisistä siroista sängynpäädyistä. Mutta makuasioitahan nämä, ja oikein kaunishan tämäkin makkari on. Asunnon kaunis kalanruotoparkettikin tulee hienosti esille makuuhuoneen ikkunaa vasten.

Olohuoneessa on kivan rentoa, mutta silti supertyylikästä. Ikea yhdistyy designklassikoihin ja mielenkiintoisiin yksityiskohtiin, hassuihin pieniin esineisiin ja taiteeseen. Erityisesti tykkään erilaisten materiaalien ja pinnantuntujen yhdistelmistä; muhkea lampaantalja yhdistyy karheaan juuttiin, luonnonsävyt saavat vastapainokseen hitusen kiiltävää kromia ja puun sävyt terästyvät mustalla. Vaikka sävypaletti on niukka, tekevät erilaiset pinnat yhdistelmästä kiinnostavan ja kauniin. Tämä onkin usein onnistuneen kokonaisuuden salaisuus niukalla väripaletilla sisustaessa.

Mitäs te pidätte näistä luonnonsävyistä?


Here´s some eye candy for this monday evening. This apartment is found from Fantastic Frank website, gotta love those combinations, interesting displays and different materials and stuctures. They bring that special look to this neutral color palette.

 

kaikki kuvat/ all photos Fantastic Frank

Kommentit (14)
  1. Olipa kalsea asunto.

    1. Ai, musta just ihana. 🙂 Mutta makuasioista ei voi kiistellä!

  2. Kovin erilainen kuin omani, mutta tykkään silti.

    1. Sama juttu – erilainen kuin omani, mutta jotenkin aika ihana. Toki itse kaipaisin sekaan vähän lisää runsautta ja pehmeyttä, mutta nuo kalusteet ja niiden yhdistelmät sekä yleinen mutkattomuus innostaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *